Kaksikymmentä vuotta toimistossa muun muassa Tieto Oy:llä sihteerin hommissa riitti jyväskyläläiselle Rea Vesterille. Ensin hän kouluttautui lähihoitajaksi, mutta lopulta metsien houkutus voitti.
”Harrastuksesta on tullut minulle uusi ammatti”, hän sanoo.
Metsänomistus on Vesterille suhteellisen tuore asia. Hän osti ensimmäisen metsäpalstansa Karstulasta vuonna 2016 ja toisen 2017. Innoituksen hän sai nykyiseltä mieheltään, jolla oli entuudestaan metsiä Pohjois-Suomessa.
”Halusin sijoittaa tasaista tuottoa antaviin metsiin vahvistaakseni vanhuuden turvaani. Ajattelepa jotain rahastoja: ei tarvita muuta kuin että trumppi sanoo jotain äkkiväärää, niin kurssit kääntyvät laskuun.”
Ihan helppoa oman metsän hankkiminen ei ollut.
”Asetimme kolme ehtoa ostettaville palstoille. Edellytimme, että tilalla pitää olla taimikoita, jotta pääsemme hoitotöihin, toiseksi puuston pitää olla jakautunut eri kehitysluokkiin, jotta hakattavaakin riittää. Myös hinnan pitää olla hyvin kohtuullinen.”
Noilla ehdoilla Keski-Suomesta joutuu hakemaan palstoja pitkään.
”Teimme tarjouksia lukuisista palstoista. Nyt hinnat ovat karanneet, mutta silloin onnistuin ostamaan kaksi sopivaa metsätilaa.”
Vesteri kertoo, että he etsivät tietoisesti hoitamattomia ja tiettömiä palstoja.
”Se näkyy metsän hinnassa, eikä työn määrä pelota meitä.”
”Olemme rakennuttaneet metsiimme penkkateitä. Sellainen ei maksa kuin muutaman euron metriltä. Uudemmalla palstallamme pitää vielä kunnostaa ojia. Olen osana opintojani tehnyt harjoitustyönä valuma-alueanalyysia ojitettavalta alueelta.”
”Pitää luottaa, että osaa
Vesteri hoitaa miehensä kanssa innokkaasti metsiään, vaikka ensimmäiset metsätöistä saadut kokemukset olivatkin kaikkea muuta kuin innostavia.
”Olin nuorena isäni kanssa vesuroimassa, Päivät venyivät pitkiksi, ja käteni kävivät niin voimattomiksi, etten meinannut saada polkupyörän tangosta otetta. Sanoinkin metsätöitä ehdotelleelle miehelleni aluksi, ettei erityisesti innosta.”
Lopulta hän kuitenkin tarttui raivaussahaan, rämpi ja kompasteli ensin työmaalla, mutta innostui sitten.
”Meillä on Pudasjärvellä erämaja, ja vietämme vuosittain siellä kuukauden päivät metsiä hoidellen. Kun olemme Karstulassa raivaamassa kesäaikaan, yövymme Landcruiserimme takaosassa. Olisi turha ajaa päivittäin kahden tunnin matkaa Jyväskylään ja aamulla taas takaisin. Ruokaa voi laittaa trangialla keitellen.”
Eikä Vesteri ole kavahtanut moottorisahaankaan tarttumista. Tukkileimikot myydään pystykaupalla, mutta harvennukset pariskunta tekee itse.
”En jaksa ihan niin pitkää päivää kuin mieheni, mutta häärin mukana voimieni mukaan.”
Äskettäin he ostivat Pudasjärven tiluksilleen vanhan Timberjackin ajokoneen, ja siitä avautui uusi maailma.
”Olen vähä vähältä harjoitellut koneella ajamista, ja se tuntuu innostavalta. Pitää vain luottaa, että osaa.”
Metsänomistajien puheenjohtajaksi
Uuteen ammattiin tähtäävistä opinnoistaan huolimatta Vesteri ei aio palkkatöihin. Itse asiassa hän paljastaa laskevansa miehensä kanssa päiviä osa-aikaiselle varhaiseläkkeelle pääsyyn. Sitten voi omistautua omien metsien hoitamiseen ja automatkailuun suosikkimaassa Norjassa.
”Vähän yli 1 700 päivää”, hän hymyilee.
Neuvontapalveluita tarjoavaa pienyrittäjyyttä hän silti on miettinyt. Taustalla ovat omat kokemukset ajalta, jolloin metsäala oli uutta ja terminologia outoa. Silloin aloitteleva naismetsänomistaja ei kaikilta metsäammattilaisilta kovinkaan ymmärtäväistä palvelua saanut.
”Luulen, että naismetsänomistajille suunnatuilla metsäpalveluilla olisi kysyntää.”
Toistaiseksi Vesteri saa siirtää suunnitelmansa taka-alalle. Opintokiireet lohkaisevat osansa, ja lisäksi hänet valittiin juuri äsken Jyväskylän seudun metsänomistajien puheenjohtajaksi.
”Se on viime ajat teettänyt välillä melkein kokopäiväisesti töitä.”
Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehdessä 4/2020
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.