Sukupolvenvaihdoksesta oli puhuttu jo jonkin aikaa. Vuonna 2014 Leena Helistö ja hänen äitinsä lopulta päättivät, että vielä yksi puukauppa ja sen jälkeen Mikkelin Anttolassa sijaitseva metsäpalsta vaihtaisi omistajaa.

Tämä puukauppa sai Helistön suorittamaan sekä luonnonhoitokortin että metsäalan ammattitutkinnon. Puukauppa ei nimittäin sujunut hyvin: korjuun aloitus venyi, puutavaralajien kanssa oli epäselvyyksiä, yhteyshenkilöt vaihtuivat ja leimikolle vievä tie rikkoontui.

Helistö päätti, että toista kertaa näin ei kävisi. Hän jäi vuorotteluvapaalle ja alkoi opiskella luonnonhoitokorttia varten.

”Sitä ennen olin käynyt metsässä vain poimimassa sieniä ja marjoja. Kun menin osaamiskokeeseen, tunsin itseni idiootiksi. Ajattelin, että kokeessa olisi vain miehiä, mutta miehiä ja naisia olikin tasapuolisesti”, hän muistelee.

Hän kertoi puukauppakokemuksestaan vieressä istuneelle naiselle, joka kannusti häntä suorittamaan metsäalan ammattitutkinnon.

”Jatkoin vuorotteluvapaata opintovapaalla. Suoritin luonnonhoitokortin syyskuussa 2015, ja marraskuussa opiskelin jo metsäalan ammattitutkintoa.”

Hyvää kuntoilua

Anttolassa Piekälänsaaressa sijaitseva metsäpalsta on kulkenut Helistön äidin puolen suvussa vuodesta 1881. Äiti peri osan palstasta 1980-luvulla isältään ja loput vuonna 2006 veljeltään. Helistölle kaikkiaan 49 hehtaarin suuruinen metsäpalsta siirtyi vuonna 2017.

Helistö asuu Hämeenlinnassa, joten matkaa metsäpalstalle on noin 250 kilometriä. Välimatkasta huolimatta hän teki metsäalan ammattitutkintoon kuuluvat harjoittelutyöt metsäpalstallaan.

”Olin viikkotolkulla metsässä. Aloitin taimikonhoidosta ja etenin ennakkoraivauksiin. Ne ja istutukset teen pääsääntöisesti edelleen itse.”

Metsänhoitotöitä helpottaa se, että vanhemmat rakennuttivat metsäpalstan läheisyyteen aikoinaan kesämökin. Se toimii kiinnekohtana, kun Helistö käy hoitamassa metsiään.

Viime aikoina metsänhoitotyöt ovat tosin jääneet vähemmälle. Graafikkona työskennellyt Helistö jäi jokin aika sitten työttömäksi ja päätti kouluttautua lähihoitajaksi. Vakitöihin hän ei kuitenkaan suunnittele menevänsä, vaan tekemään sijaisuuksia, jolloin aikaa jää myös metsänhoidolle.

”Kun nyt olen katsonut ikäihmisiä, olen ymmärtänyt, miten hyvä on, että teen metsänhoitotöitä. Se on älyttömän hyvää kuntoilua.”

Luontoarvot huomioon

”Tässä on selvästi rauduskoivu. Pinta on karhea”, Helistö sanoo ja tunnustelee sormenpäillään nuorta koivunvesaa.

Koivu on valinnut kasvupaikakseen Hämeenlinnan Ahveniston ulkoilualueelle rakennetun katsomon. Täällä Helistö käy lenkkeilemässä ja miettii joskus huvikseen, mitä metsänhoitotöitä ulkoilualueen metsissä pitäisi tehdä.

”Todellisuudessa näillä metsillä ei tietenkään ole mitään tekemistä talousmetsän kanssa”, hän toteaa.

Omia metsiään Helistö hoitaa metsäsuunnitelman mukaan. Sen hän teetti hieman ennen sukupolvenvaihdosta. Hiilensidonnasta ja lahopuun merkityksestä ei tuolloin puhuttu yhtä paljon kuin nykyään, mutta Helistö kertoo pyrkineensä aina huomioimaan myös luontoarvot.

”Äitini ei välittänyt metsänhoidosta, joten isäni hoiti metsät ennen minua. Isä korjasi tarkasti kaikki risutkin metsänpohjasta pois. Itse jätän mielelläni tuulenkaatoja metsään.”

Sen Helistö sanoo oppineensa kantapään kautta, että jos metsään haluaa hakkuissa jättää laajempia säästöpuuryhmiä, ne kannattaa merkitä nauhoin. Myös se on kirkastunut, että hän haluaa pitää metsänsä nimenomaan talousmetsänä.

”Metsä on pelastanut taloudellista tilannetta sen jälkeen, kun jäin työttömäksi. Luonnonmetsät ovat kuin taideteoksia, mutta kenellä on varaa 50 hehtaarin taideteokseen?”

Asemakaava haasteena

Metsänhoidossa Helistö pyrkii suosimaan sekametsiä.

”Osittain olen istuttanut sekametsää, mutta koivua tulee myös luontaisesti. Kuiville paikoille olen istuttanut puhtaita männiköitä, mutta kuusen suhteen olen tullut skeptiseksi.”

Piekälänsaaressa viihtyvät myös hirvet, joten hirvinauhaa ja Trico-hirvikarkotetta on kulunut paljon. Toinen riesa on männynjuurikääpä. Helistö toivookin, että hakkuita tehtäisiin nykyistä enemmän talvisin.

”Siitä olen joutunut kiistelemään. Kantokäsittelyn olen halunnut aina ja mieluummin harmaaorvakalla, sillä se menee juuristoon asti.”

Oman haasteensa metsänhoitoon tuo myös, että osa metsäpalstasta sijaitsee asemakaava-alueella. Taustalla on se, että Helistön eno lohkoi metsäpalstasta aikoinaan rantatontteja myyntiin.

”On aikamoinen homma tehdä metsänhoitotöitä kaava-alueella. Kaikkeen pitää pyytää lupa.”

Vääriä mielikuvia

Helistö kertoo olevansa tyytyväinen siihen, että päätti aikoinaan ryhtyä metsänomistajaksi. Kaikille hän ei kuitenkaan metsäomaisuudestaan kerro.

”Metsänomistamiseen liittyy paljon tarkoituksellista väärinymmärtämistä. Jos siitä kertoo, joutuu usein selittelemään ja puolustautumaan. Ihmiset kuvittelevat, että on joku porho.”

Hän on harmissaan myös siitä, että hiilensidonta sälytetään usein metsänomistajien vastuulle. Hänen mielestään ihmisten tulisi ennemmin hillitä omaa kuluttamistaan.

Vertaistukea Helistö on löytänyt Hämeenlinnan seudun metsänomistajat ry:stä. Yhdistystoimintaa hän suosittelee kaikille muillekin metsänomistajille.

”Yhdistyksiin ei oikein tule jäseniä. Ihmisten vapaa-ajasta on kova kilpailu.”

Omaa vapaapäiväänsä Helistö aikoo jatkaa uinnilla Ahvenistojärvessä. Vesi on syyskuun lopulla vielä 15-asteista.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.