Uskallanko tehdä turvemaametsän päätehakkuun vai joudunko samalla kunnostamaan ojat? Tätä kysymystä suometsän omistaja saattaa joutua pähkäilemään. Monilla turvemailla puusto haihduttaa ja pitää vedenpinnan kurissa. Kun puusto kaadetaan, voi vedenpinta nousta liian korkealle ja kunnostusojitus olla väistämättä edessä.

Vaihtoehtona ojien perkuulle voi kokeilla kaistalehakkuuta. Siinä metsään nimensä mukaisesti hakataan kaistaleita. Ympäröivä pystyyn jäävä puusto sitoo ravinteita, haihduttaa ja estää veden pintaa nousemasta yli kriittisen rajan. Jotta puusto säilyy elinvoimaisena, saisi vedenpinta nousta korkeintaan noin 30 sentin päähän maanpinnasta.

Perinteisesti kaistalehakkuuta on käytetty etenkin pohjoisessa luontaisen uudistamisen menetelmänä, jossa reunametsä siementää kaistaleen. Nyt kun suometsien käsittelyyn on alettu kiinnittää kasvavassa määrin huomiota, kaistalehakkuu on nähty yhdeksi mahdollisuudeksi hillitä turvemaiden ravinne- ja kasvihuonepäästöjä.

Jos ojia ei tarvitse kaivaa, ei turpeeseen sitoutunut hiili yhtä hanakasti karkaa ilmakehään eivätkä ravinteet vesistöihin. Samalla säästetään uudistamis- ja ojienkunnostuskustannuksissa ja parannetaan metsätalouden kannattavuutta. Kaistalehakkuun mahdollisuuksia selvitetään parhaillaan Luonnonvarakeskuksen (Luke) Kestävää metsänhoitoa turvemailla hankkeessa. Mukana tutkimuksessa ovat muun muassa Tornator ja Metsä Group.

Toimiva rämemänniköissä

Tornatorin mailla suometsien kaistalehakkuuta on tehty viimeisten parin vuoden aikana useita satoja hehtaareita suhteellisen hyvin kokemuksin. Kaistalehakkuut ovat olleet vaihtoehtona varpu- ja puolukkaturvekankailla, jotka ovat tyypillisimpiä turvekankaita yhtiön mailla. Tornatorin metsätalouspäällikön Maarit Sallisen mukaan sopivia kohteita kaistalehakkuuseen ovat ojitetut turvemaat, joissa vesitalous ei valmiiksi ole ongelma, mutta saattaa muodostua sellaiseksi ilman kunnostusojitusta perinteisen päätehakkuun seurauksena.

”Jos vesi on jo puun juuristossa, silloin kaistalehakkuuta ei kannata edes harkita, sillä pohjaveden taso kuitenkin vähän nousee”, Sallinen ohjeistaa.

Kaistalehakkuu saattaa olla myös järkevä vaihtoehto, jos halutaan maisemallisista syistä välttää avohakkuuta tai vesistöjen läheisyydessä, sillä jäljelle jäävä puusto vähentää ravinteiden huuhtoutumista vesistöihin. Esimerkiksi nyt syksyllä Tornator turvautui kaistalehakkuuseen Kouvolassa Kymijoen läheisyydessä. Kohde valikoitui mukaan Luken tutkimukseen, jossa selvitetään laajemmin kaistalehakkuiden vaikutuksia.

Maanmuokkaus kohteen mukaan

Luken hankkeen lisäksi Tornator teetättää pro gradu -tutkielman luontaisen uudistamisen onnistumisesta muun muassa kaistalehakatuissa metsissä. Alustavat tulokset näyttävät, että kunnostusojituksilta on osin säästytty ja luontainen uudistaminen on parantanut karujen soiden metsätalouden kannattavuutta.

”Mitä omia kokemuksia kaistalehakkuun uudistumisen onnistumisesta on, niin ne tulokset ovat ihan hyviä. Sellaisia kohteita ei ole ainakaan vielä ollut, ettei taimia olisi tullut riittävästi”, Sallinen kertoo.

Toki malttia pitää olla. Metsän uudistuminen reunametsän siemenistä vie kolmesta, neljään vuotta. Maanmuokkausta kaistaleen taimettuminen ei välttämättä vaadi.

Jos alueella on jo valmiiksi taimia, maata ei muokata. Monesti paksuturpeiset turvemaat, joissa on runsas varpukerros pinnassa, vaativat taimettuakseen muokkausta. Maanmuokkaukseksi voi riittää maanpinnan rikkoutuminen puiden korjuussa. Vaihtoehtona on kevyt erillinen maanmuokkaus.

Mahdollisuuksia korpikuusikoissa

Metsä Group näkee kaistalehakkuussa mahdollisuuksia rehevien kuusivaltaisten turvemaiden päästöjen hillinnässä. Yhtiö on ottanut tänä vuonna kaistalehakkuun yhdeksi turvemaiden toimenpidevaihtoehdoksi, jota tarjotaan asiakkaille. Ensimmäiset hakkuut toteutetaan tulevana talvena. Niistä osa päätyy osaksi Luken tutkimusta.

”Kaistalehakkuu liittyi aikanaan luontaiseen uudistamiseen, mutta nämähän voidaan tarvittaessa myös viljellä, jotta saadaan nopeammin uusi puusto kasvamaan”, vinkkaa Metsä Groupin metsänhoitopäällikkö Teppo Oijala.

Kuusella hyvät siemenvuodet ovat harvassa ja luontaisen uudistamisen onnistuminen epävarmaa. Kaistaleen kevyt maanmuokkaus ja kuusen istutus varmistavat uuden puuston kasvuun lähdön, mikäli alalla ei ole valmiiksi kuusialikasvosta.

Jäljelle jäävän puuston käsittelyyn Sallinen ja Oijala antavat useamman vaihtoehdon. Puusto voidaan harventaa, mikä edesauttaa luontaista taimettumista. Myöhemmin alalle voidaan tehdä ylispuiden poisto tai poimintahakkuu. Kaistalehakkuusta on mahdollista siirtyä jatkuvaan kasvatukseen, mutta yhtä lailla jäljelle jäänyt puusto voidaan päätehakata myöhemmin. Ennen avohakkuuta kannattaa kuitenkin odottaa, että kaistaleelle kasvatettu taimikko varttuu ja huolehtii vuorostaan vesitaloudesta ja ravinteiden sitoutumisesta.

”Se on ihan hyvä, jos ei tee lopullista päätöstä seuraavasta vaiheesta kaistaleenhakkuiden yhteydessä, koska alue voi yllättää ja suunnitelmaa kannattaa muuttaa”, muistuttaa Sallinen.

Vinkit turvemaiden kaistalehakkuuseen

• Valitse kohde, jossa ei ole entuudestaan ongelmaa veden kanssa.
• Leimikon tulee olla muodoltaan ja ojaverkoltaan sellainen, että siihen pystytään hakkaamaan 20–50 metriä leveä kaistale.
• Kuuselle sopiva kaistaleleveys on noin 20–30 metriä, männylle enintään 50 metriä, jos siementävää puustoa on kaistaleen kummallakin puolella.
• Jos kuusikossa ei ole valmiiksi taimia, suosi kevyttä maanmuokkausta ja istutusta.
• Odota, että taimikko varttuu vähintään 1,3-metriseksi, mieluiten 3–4-metriseksi, ennen kuin hakkaat jäljelle jääneen puuston.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.