Helpottava uutinen metsäalalle: Metsäkatoasetuksesta selvittäneen säikähdyksellä

EU:n metsäkatoasetuksen voimaantulo on saamassa lisäaikaa. Metsänomistajien kannattaa seurata luonnontilaisten metsien määrittelyä ja hankintahakkuiden tilannetta.

EU:n metsäkatoasetus on tehty ensisijaisesti ehkäisemään metsien hävitystä
tropiikissa. Asetus voi silti vaatia, että suomalainen hankintahakkaajakin
todistaa puunsa alkuperän. Onneksi hankintametsuri voi ulkoistaa
byrokratian puunostajille. (Kuvaaja: Frans Lanting, Valtteri Skyttä)
EU:n metsäkatoasetus on tehty ensisijaisesti ehkäisemään metsien hävitystä tropiikissa. Asetus voi silti vaatia, että suomalainen hankintahakkaajakin todistaa puunsa alkuperän. Onneksi hankintametsuri voi ulkoistaa byrokratian puunostajille. (Kuvaaja: Frans Lanting, Valtteri Skyttä)

EU:n metsäasetusvyörystä kuuluu vaihteeksi metsäalan kannalta huojentavia tietoja. Sekavaksi ja keskeneräiseksi nimitellyn metsäkatoasetuksen voimaantulo on saamassa vuoden lisäaikaa.

Lykkäys on helpotus etenkin metsäteollisuuden yrityksille, joiden pitää ottaa käyttöön tietojärjestelmä metsäkatoasetuksen vaatimien tietojen tallentamiseen. Metsänomistajat näyttävät selviävän monipolvisesta asetusvyyhdistä kuivin jaloin.

”Toimeenpanossa pyritään hyödyntämään nykyisiä menettelytapoja, joten metsänomistajilla ei toistaiseksi ole syytä huolestua”, tiivistää MTK:n asiantuntija Lea Jylhä.

Metsänomistajien kannattaa seurata metsäkatoasetuksessa erityisesti kahta kohtaa: kenet asetus määrittelee toimijaksi puukaupoissa ja miten asetuksen vaatimuksen mukaan määritellään luonnontilaiset metsät.

Hankintahakkaajakin voi valtuuttaa

Tämän hetken tulkintojen perusteella metsäkatoasetuksen määrittelemä toimija on puun pystykaupoissa puunostaja, hankintahakkuissa ja toimituskaupoissa metsänomistaja. Toimijan on asetuksen mukaan annettava vakuutus siitä, ettei puiden kaato ole aiheuttanut metsäkatoasetuksen määrittelemää metsäkatoa tai metsän tilan heikkenemistä. 

Asianmukaista huolellisuutta koskeva due diligence statement eli DD-vakuutus tehdään ennen raaka-aineen tai tuotteen saattamista markkinoille.

”Asetus antaa mahdollisuuden siihen, että metsänomistaja voi valtuuttaa puunostajan antamaan vakuutuksen myös hankintapuukaupassa”, Jylhä sanoo.

Valtuutus toimisi suurin piirtein samalla tavalla kuin puukaupoissa nyt toimitaan yleisesti metsänkäyttöilmoitusten suhteen. Puukauppasopimuksiin kirjataan usein, että puunostaja tai metsänomistajan puolesta valtakirjalla puukauppaa tekevä metsänhoitoyhdistys toimittaa hakkuusta vaaditun metsänkäyttöilmoituksen Suomen metsäkeskukselle.

Paljonko on luonnontilaista metsää?

Metsäkadon ehkäisemisen lisäksi metsäkatoasetus edellyttää, ettei metsien tilaa heikennetä. Metsien tilan heikentämistä olisi luonnontilaisen metsän muuttaminen viljelymetsäksi tai plantaasiksi.

Tämä edellyttää, että Suomessakin on oltava selvillä luonnontilaisten metsien sijainnista ja rajattava ne hakkuiden ulkopuolelle.

”Luonnonvarakeskus (Luke) on tekemässä määritelmää luonnontilaisista metsistä. Tätä samaa määritelmää voidaan hyödyntää niin EU:n metsäkatoasetuksen kuin EU:n uusiutuvan energian direktiivin kohdalla”, kertoo metsäneuvos Erno Järvinen maa- ja metsätalousministeriöstä.

Luken alustavan arvion mukaan luonnontilaisia metsiä on nykyisten suojelualueiden ulkopuolella kohtuullisen pieni pinta-ala. MTK:n Jylhän mukaan metsäalan toimijat ovat esittäneet erillistä kartoitusta metsäkatoasetuksessa määriteltävistä luonnontilaisista metsistä, mutta sellaista ei ole toistaiseksi luvattu.

Metsäkatoasetukseen sisältyy siis mahdollisuus, että se lisää maastotyötä puukauppojen yhteydessä, jos luonnontilaisia metsäalueita täytyy varmistaa jalkatyönä. Jos luonnontilaisista metsistä ei saada tarkkaa tietoa, jää riski, että puunostajat välttelevät tiettyjä metsäalueita ja metsää siirtyy niin sanottuun harmaaseen suojeluun.

Metsäkatoasetuksen edellyttämä luonnontilaisten metsien määritelmä on eri asia kuin EU:n biodiversiteettistrategiasta tuleva vanhojen ja luonnontilaisten metsien määrittely, josta on Suomessa väännetty kättä jo tovi.

Metsäkatoasetus

Asetuksentarkoituksena on vähentää maailmanlaajuista metsäkatoa, metsien tilan heikkenemistä ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä. 

EU:n markkinoille ei saa päätyä raaka-aineita tai tuotteita, joiden tuotanto aiheuttaa metsäkatoa tai metsien tilan heikkenemistä.

Suomessa viime vuosina tapahtuneesta metsäkadosta puolet on liittynyt rakentamiseen ja kolmannes maatalouteen.

EU:n asetuksessa metsäkadolla tarkoitetaan metsän raivaamista tiettyyn maatalouskäyttöön.

Metsäkatoasetuksen piirissä ovat puu, nautaeläimet, kahvi, kaakao, soija, palmuöljy ja kumi sekä näistä raaka-aineista valmistetut tuotteet.

Metsän tilan heikentämistä on luonnontilaisen metsän (primary forest) muuttaminen viljelymetsäksi tai plantaasiksi.

Lähde: Ruokavirasto, Luke

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut