Juuri kun kuvittelee tuntevansa metsäalan läpikotaisin, esille putkahtaa jotain ihan uutta: moottoripyörän vetämä reki, jolla on kyyditty metsäherroja.

Yhdistelmän on entisöinyt oulunsalolainen mobilisti Reijo Ervasti. Erikoinen ajopeli on esillä Lustossa seuraavat kolme vuotta.

Varhaisempiakin kokeiluja sivuvaunun siirtämisestä pyörän perään on, mutta 1920-luvun lopulla Rovaniemellä Apukan kievarissa Lindströmin veljekset alkoivat valmistaa rekiä tilaustöinä.

Ihan ketkä tahansa eivät olleet asialla, sillä he olivat tehneet samassa pirtissä Lapin ensimmäisen lentokoneen. Reen kuomusta näkee, että lentokonefaneerin taivuttaminen osattiin ja muodossa on aerodynamiikkaa.

Reki on maalattu oliivinvihreäksi punaisella koristeraidalla, kuten kaikki vanhat Harley Davidsonit. Kun osaa katsoa niin huomaa, että moottoripyörän nimi on joskus lukenut myös reen peräosassa, tavaratilan kannessa. Lupaa tuskin on kysytty Milwaukeesta saakka, mutta kuka tietää jos sentään merkin maahantuojalta Otto Brandtilta – tai sitten tavaramerkeistä ei oltu niin turhantarkkoja.

Pehmeää kyytiä

Lehtijousitus on tehnyt kyydistä pehmeän, ja matkustusmukavuutta ovat lisänneet tuulisuoja ja peitto, joka estää lumen pöllyämistä jalkatilaan. Aivan älyttömän kylmällä tuskin on ajettu, koska tuon ajan moottoripyörässä on valurautaosia. Sanonta ”rauta on murskaa pakkasella” viittaa nimenomaan valurautaan.

Reen varustuksia ovat pitkät sukset telineessä, lukittava tavaratila ja keulalla oleva varapolttoainetankki. Yhteydenpitoa varten rekeen on vedetty äänimerkin nappi. Ehkä yhdellä tööttäyksellä vasempaan, kahdella oikealle, tai jotain muuta.

Vain vähän muistitietoa

Reki on tarkoitettu hevosteille, ja reen jalasten leveys on sama kuin hevosrekien: kaksi jalkaa eli 61 senttiä sisäreunoista mitattuna.

Valmistuksessa oli peräkkäintuotannon elementtejä, sillä rekiä markkinoitiin Peräreki-nimellä, ja niitä oletetaan tehdyn 40–50. Säilyneitä on vain muutamia.

Luston museoisäntä Eero Knaapi, vanhojen pyörien harrastaja itsekin, sanoo reen olleen yllättävän yleinen siihen nähden, mitä niistä enää tiedetään – ei juuri mitään. Muistitietoa ja vanhoja kuvia on vain vähän.

Lustossa olevan reen vaiheista ei tiedetä muuta kuin että kaksi reenraatoa löytyi Martinniemen sahalta Haukiputaalta, kun toiminta päättyi 1980-luvun lopulla. Ervasti otti toisen kunnostaakseen, ja sitä työtä riitti – pohja ajettu puhki ilmeisesti kantoon, toinen aisa puuttui, penkistä ei tietoakaan.

Harley varma juhta

Moottoripyörä on vuoden 1927 Harley Davidson. Suunnilleen tuhatkuutioinen, takapyörässä ehkä 25 hevosvoimaa.

Moottoripyörän vaiheista ei tiedetä, liittyvätkö ne metsään, mutta jos ei tällä niin ainakin samanlaisilla rekiä vedettiin. Muita mahdollisia tuon ajan merkkejä ovat Indian ja Husqvarna.

Ervasti löysi moottoripyörän Jyväskylästä, osina laatikoissa. Hän kunnosti osista ehdan pyörän, eikä siihen mennyt kuin 2 000 tuntia.

Yksinkertainen kone pursuaa kiinnostavia yksityiskohtia, kuten kahvasta säädettävä sytytysaika tai moottorin lisävoitelu ylämäissä. Pienen lisätehon saamiseksi äänenvaimentajan edestä voitiin avata läppä, jolloin koneen hengitys eli virtaus parani, lieskat tulivat putkesta ja pauke oli mahdoton.

Knaapi arvelee, että pyörän käyntiääni on kuin nykyisilläkin Harlikoilla, paitsi että rauta kuuluu enemmän. Tunnusmerkillinen ääni tulee pitkäiskuisuudesta ja siitä, että veekakkoskoneen sylinterit eivät käy tasaisesti vuorotellen, vaan molemmat peräkkäin ja sitten tauko.

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehdessä 2/2017

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.