Elokuinen auringonvalo levittäytyy väljään mäntymetsään. Maasto kohoaa edessä jyrkänteeksi, jolla vuorottelevat kallioisesta maaperästä irronneet kivilohkareet ja varttuneet puut.

”Kutsun paikkaa kirkoksi sen rauhallisen ja lähes pyhän tunnelman vuoksi”, sanoo metsänomistaja Perttu Laakso.

Hämeenlinnan Rengossa sijaitsevat metsät on peritty vanhemmilta 1980-luvulla. Laakson suvulla Lehtikummun metsätila on ollut hoidettavana 1920-luvulta asti.

Nyt 43 hehtaarin kokoista metsikköä hoitaa Laakson ja hänen sisarensa muodostama yhtymä, josta Laakson osuus on kaksi kolmasosaa.

Metsässä kasvatetaan pääsääntöisesti mäntyä. Taloudellisen tuoton lisäksi metsälle on muitakin käyttötarkoituksia.

”Pidämme metsää muun muassa siksi, että sille saataisiin moninaiskäyttöä. Täällä käy paljon marjastajia ja sienestäjiä, mutta meidän metsässämme ja naapurimetsässä on myös kaksi geokätköä. Ne tuovat yllättävän paljon ihmisiä.”

Maassa näkyy vielä vanhoja mönkijäratojen painaumia. Laakso oli tehnyt yli kymmenen vuotta sitten Mönkkärit ry:n kanssa sopimuksen, että metsään sai tehdä reittejä kokoontumisajoja varten.

”Silloin kun harrastus oli huipussaan, täällä oli yhtenä loppiaisena 60 mönkkäriä yhtä aikaa ajelemassa.”

Mönkijäralli lopetettiin, kun Suomen metsäkeskus ehdotti metsän kalliojyrkänteen ja sen alusmetsän suojelemista alueen harvinaisen kasvillisuuden vuoksi. Laakso allekirjoitti sisarensa kanssa kymmenen vuoden mittaisen ympäristötukisopimuksen, joka käsitti noin viisi hehtaaria. Metsänomistajat saivat sopimusta vastaan korvauksen, joka vastasi alueen puuston laskennallista arvoa.

”10 vuotta tulee täyteen tänä vuonna, ja aiomme uusia sopimuksen.”

Luonto osallistuu taiteen tekemiseen

Yksi suurimmista monikäytön projekteista metsätilalla on ollut taidenäyttely. Nurkan takana metsä -näyttely oli avoinna kaikille vierailijoille heinäkuun puolivälistä elokuun loppuun.

Ajatus näyttelyn perustamisesta oli tullut tutulta taiteilijalta Riitta Kopralta. Hän kulkee vapaa-aikanaan paljon metsissä, ja oli ihastunut Lehtikummun vaihtelevaan maastoon.

Kopra kertoo, että ideana ei ollut vain sijoittaa näyttelyesineitä metsään, vaan ottaa metsä ja siellä liikkuminen osaksi teosta. Tätä varten taiteilijat kävivät tutustumassa metsään etukäteen, valikoivat sieltä mieluisen paikan ja alkoivat suunnitella teosta sen ympärille.

Saavumme Perttu Laakson kanssa näyttelyn aloituspaikalle ja lähdemme kulkemaan sinisillä nauhoilla merkittyä polkua eteenpäin.

Ensimmäinen vastaantuleva taideteos on nimeltään Pesä. Taiteilija Anneli Sipiläinen on kasannut vanhan omenapuun oksia maahan kerän muotoon ja istuttanut sen keskelle koivuntaimen.

”On mielenkiintoista nähdä, mitä teokselle tapahtuu, kun puu kasvaa. Parinkymmenen vuoden päästä taideteos voi olla jo korkealla”, Laakso sanoo.

Laakso kertoo, että tämä on toinen näyttelyn töistä, joka on tarkoitus jättää metsään pysyvästi.

Vierailijoista ei ole haittaa

Näyttelyn vieraskirjassa oli elokuun loppupuoliskolla 127 nimeä. Kävijöiden paikkakuntien kohdalla vilahtelevat Hämeenlinnan lisäksi Turku, Helsinki, Nurmes ja Tampere.

Kaikki kävijät eivät ole merkinneet nimeään, ja Laakso arvelee todellisen kävijämäärän nousevan yli kahdensadan.

Näyttelystä saatu palaute on ollut hyvää. Kokemuksesta innostuneena Laakso ja Kopra ovat jo suunnitelleet ensi kesälle näyttelyä metsässä sijaitsevaan kiviröykkiöön. Kivilohkareiden lomassa pääsee helposti kulkemaan, ja paikka olisi oivallinen galleria.

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehdessä 16/2018

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.