Sekä edellisessä Metsälehdessä (3/2018) esiintynyt metsänomistaja Tiina Lietzen että tämänkertainen haastateltavamme Leevi Airaksinen ovat metsätalousinsinöörejä, jotka molemmat ovat olleet metsäorganisaatioiden palveluksessa.

Siihen yhteiset nimittäjät sitten loppuvatkin. Länsisuomalaisen jämpti Lietzen liekehti oikea-aikaisten taimikonhoitojen puolesta. Savon mies Airaksinen paljastaa, ettei hän omista raivaussahaa ollenkaan.

”En tarvitse sellaista metsieni hoitamiseen!”

Nuoret metsät Leevi Airaksinen hoidattaa riukuvaiheessa, ja työkaluna on kaatokahvoin varustettu moottorisaha. Poistettavat rangat kerätään energiapuuksi.

”Miksi kaataa puuta maahan, kun ne voi myydä? Korjuukustannukset saa katetuksi, jos energiarangasta maksettaisiin vähintään 25 euroa kuutiolta.”

Kylväen kohti kaksijaksoisuutta

Siilinjärvellä asuva Airaksinen ei juuri istuttele taimiakaan, ellei nyt peltoja satu metsittämään.

”Jotain on tehty väärin, jos metsä ei uudistu kylväen.”

Metsänhoito-oppaiden neuvo kylvää mäntyä karuille kasvupaikoille on vain kapea leikkaus Airaksisen kylvöideoista.

”Rehevillä mailla kylvän koivun ja kuusen siemeniä sekaisin. Maa on paljastettava kauttaaltaan kantoharalla, ja siemenet ripotellaan viipymättä hakkuun jälkeen. Näin taimet ehtivät kasvuun, eikä heinä pääse rehottamaan.”

Kylvötapa paljastaa, että Airaksisen metsänhoidossa tavoitellaan kaksijaksoista metsää. Sekakylvöksen koivut starttaavat nopeasti ja muodostavat valtapuuston, kuuset tulevat perässä ja kehittyvät alemmaksi puujaksoksi.

Kun koivut varttuvat tukin mittoihin, ne poistetaan ja kuusikko kasvatetaan päätehakkuuseen asti. Kaksijaksoisen metsän kasvatus ei ole jatkuvaa kasvatusta.

Isot puut pois

Airaksisen idea alkaa avautua, kun tarvomme helmikuisen kipakassa pakkasessa Keitele Forestin leimikolle Pielaveden takamailla.

Rehevältä suolta on harvennettu runsas mäntyvaltainen tukkisato, hehtaarilta runsas 200 kuutiota puuta. Sen alla sinnitellyt nuori kuusikko jää kasvuun – ei ehkä ihan ohjetiheydessä, mutta aukkopaikkoihin on jätetty mäntyjä.

”Neuvoin motokuskia jättämään pienimmät männyistä pystyyn, ja hyvin viestini näyttää menneen perille. Hakkuun jälki on erinomaista.”

Useampikin konemies olisi saattanut kääntyä kannoillaan raivaamattoman palstan laidalla. Finnharvestin kuljettaja Timo Hyvärinen pani koko keinovalikoimansa peliin ja taiteili ylispuumännyt siististi pinolle kuusikkoa särkemättä.

”Kaadettujen puiden keskikoko oli 300 litraa (0,3 kuutiota). Aliskasvoksen varominen ei olisi onnistunut, jos puut olisivat olleet isompia. Hakkuun tuotto oli parempi kuin tavallisella väljennyshakkuulla”, Hyvärinen kertoo.

Keiteleen hankintaesimies Jani Rissanenkaan ei pannut pahakseen epätavallista hakkuutapaa.

”Totta kai tällainen hakkuu on sahayhtiölle mieleen, kun tukkia tulee paljon ja kuitupuuta vähän.”

Äkkiseltään puusto näyttää puhdasoppiselta jatkuvan kasvatuksen mallialalta. Hikevästi taimettuva suopohja ja erikokoisista puista muodostuva kasvatusmetsä. Tähän täkyyn Airaksinen ei tartu.

”Tavoitteena on aina, että metsä lopulta uudistetaan avohakkuulla, joka on tehokkain tapa korjata puusato talteen.”

Esimerkkikohteella päätehakkuu saa kuitenkin vielä odottaa vuosikymmeniä.

”Palstalle palataan 10–15 vuoden kuluttua. Silloin tukkirungoiksi vankistuneet männyt korjataan ja kuusikkoa harvennetaan. Päätehakkuun aika on vasta 40 vuoden kuluttua.”

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehdessä 4/2018.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.