Loppukesäinen meriretki. Näillä sanoilla Metsälehden toimitussihteeri markkinoi minulle juttumatkaa Suomenlahden itäsaaristoon.

Todellisuus: koillisesta puhaltava navakka tuuli pärskäyttää kasvot täyteen Itämerta heti Kotkan satamasta lähdön jälkeen. Onneksi merivesi on yhä kesäisen lämmintä ja veneen rattia kääntelevä Metsähallituksen luonnonsuojelupäällikkö Pekka Heikkilä kolunnut näitä vesiä nuoruudestaan saakka.

Pääsemme vaahtopäistä huolimatta hyvin perille Ulko-Tammion saareen Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon. Ulko-Tammion saari on suojaisan satamansa vuoksi yksi vuonna 1982 perustetun kansallispuiston päänähtävyyksistä.

Suomen ja Venäjän rajalle on matkaa kymmenisen kilometriä. Noin 50 hehtaarin suuruinen saari myllättiin voimakkaasti sodan aikana linnoitustöissä, mutta sittemmin rajaseuduksi jäänyt ulkosaaristo on saanut olla varsin rauhassa.

Vanhoja mäntyjättejä

Ulko-Tammion rannoilla näkyy ensiksi merialueelle tyypillistä kalliomännikköä. Saaren sisäosista paljastuu kuitenkin monipuolista puustoa: koivua, tervaleppiä, haapaa, pihlajaa, katajaa, tuomea ja raitoja.

Kituliaiden kalliomäntyjen lisäksi saarella kasvaa lukuisia mäntyjättejä. 1990-luvulla tehtyjen kairausten perusteella Ulko-Tammion lyhyehköt mutta paksut mäntyrungot ovat nyt 200-vuotiaita.

”Miten monta kymmentä kertaa männystä voi latva mennä?” Heikkilä hämmästelee ja katselee monihaaraisina kiemurtelevia runkoja.

Kostean meri-ilman aiheuttama lumi- ja jääkuorma sekä merituuli ovat talvisin kova vastus, vaikka puut ovat paksuja.

Mantereen talousmetsien suurimmaksi ongelmaksi nostettu kuusettuminen ei sen sijaan vaivaa Ulko-Tammiossa. Siementä tuottavia suuria kuusia ei ole. Suurten tervaleppien hallitsemia ja tulvaveteen säännöllisesti peittyviä lehtoja on kuusten hankala vallata.

Ulko-Tammiossa on myös silmiinpistävän terhakkaa haapataimikkoa. Heikkilän mukaan tämä on todennäköisesti seurausta siitä, etteivät hirvet tai kauriit viihdy pitkiä aikoja ulkosaarissa. Monimuotoisuudelle tärkeät lehtipuunvesat säästyvät hampailta toisin kuin monilla mantereen luonnonsuojelualueilla, joilla hirvieläinten on todettu aiheuttavan huolestuttavia aukkoja haapasukupolvien jatkumoon.

Lahopuun määrä kasvussa

Yksi ulkosaariston metsäluonnon tyypillisimmistä piirteistä tulee selville jo lyhyen kävelymatkan aikana.

”Elinympäristöt ovat täällä mielettömän teräväreunaisia”, Heikkilä sanoo.

Karu kalliomännikkö vaihtuu muutaman kymmenen metrin matkalla tervaleppälehdoksi.

Heikkilä aloitti uransa Metsähallituksella 1990-luvulla oppaana – juuri Ulko-Tammiossa. Hän arvioi, että 40-vuotisen taipaleen aikana kansallispuistossa on tapahtunut eniten muutosta meriveden laadussa, saaristolinnustossa ja lahopuustossa. Merivesi on osin puhdistunut ja näkyvyys parantunut, mutta toisaalta Itämerta vaivaava sinileväongelma on pahentunut.

Saaristolintujen määrät ovat pääosin pudonneet. Syiksi Heikkilä mainitsee niin muutokset lintujen talvehtimisalueilla kuin 2000-luvun alussa saaristoon pesärosvoksi saapuneen minkin.

Heikkilä on myös itse putsannut koiran avustuksella kansallispuiston saaria vieraspedoista. Tällä hetkellä minkki on saatu hävitettyä suojelluilta ulkosaarilta, mutta se on valmis levittäytymään uimalla tai jäätä myöten takaisin.

Ulko-Tammion metsissä lahopuun määrä on hitaassa nousussa, sillä kansallispuistostatuksen vuoksi nuotiopaikoille on tuotu jo pitkään klapit mantereelta.

”Veneilijät ottivat aikaisemmin keloja ja kuollutta puuta polttopuiksi.”

Katse kauas kadonneisiin saariin

Ulko-Tammion näköalatornista näkee aimo annoksen historiaa ja nykypäivää. Horisontissa siintää sodassa menetetyn Suursaaren massiivinen siluetti. Itäisen Suomenlahden vilkas saaristolaiselämä näivettyi sotaa seuranneiden alueluovutusten jälkeen.

Taivaanrannassa loimuaa Venäjän puolella palava valtava maakaasuliekki. Aiemmin kaasu olisi matkannut Saksaan. Nyt Euroopassa soditaan taas, ja talvella uhkaa energiakriisi.

Paluumatkalla veneelle tulee vastaan katkennut tervaleppä, jonka latvantynkä on kuin ihmeen kaupalla yhä hengissä, kapean kuorikaistaleen varassa. Ikinä ei pidä luovuttaa.

Suositeltavaa kuunneltavaa: Mies Itäsaariston ja Yksinäinen saarnipuu, Juha Vainio

Itäisen Suomenlahden kansallipuisto

• Perustettu vuonna 1982.
• Koostuu noin 60 kilometriä leveästä ulkosaaristovyöhykkeestä Loviisan, Pyhtään, Kotkan, Haminan ja Virolahden edustalla itäisellä Suomenlahdella.
• Puistoon ei kuulu merialueita.
• Retkeilysaaria seitsemän. Puistoon pääsee kesäisin vuoroveneellä.
• Tunnetaan alueella pesivästä merilinnustosta.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.