Saimaan saaressa pikkuinen torppa, istuu portailla Nestori Miikkulainen, alkaa yksi tunnetuimmista Juha Vainion kappaleista. Vähemmän tunnettua sen sijaan on, että laulun esikuvan – Nestori Reposen – naapurissa Puumalan Lintusalon saaressa on myös Etelä-Karjalan maakuntajohtajan Matti Viialaisen koti.

Takavuosina muun muassa SAK:n apulaisjohtajana toiminut Viialainen asuu siellä nykyisin vaimonsa Riitan kanssa pienellä maatilalla, jonka hän peri ottovanhemmiltaan. Tilaan kuuluu reilut 20 hehtaaria metsää Saimaan rantamaisemissa.

Metsätöihin Viialainen tottui jo pienestä pojasta pitäen.

”Keräsin käpyjä, raivasin ja seurasin hakkuita. Kesällä tienasin taskurahoja propseja kuorimalla. Kierrettiin saarissa kuorimassa propseja niin paljon, että siinä kehittyi ruista ranteeseen”, Viialainen muistelee.

Nykyisin kiireinen maakuntajohtaja yrittää ehtiä tehdä metsätöitä viikonloppuisin ja lomilla, mutta omien sanojensa mukaan niitä tulee tehtyä liian vähän. Raivaussahaa ei ole, sillä pienemmät raivaukset onnistuvat moottorisahalla tai vesurilla.

”Moottorisahatyö on aiemmin ollut mieleisintä. Kun puu kaatuu, niin siinä tarvitaan vähän taitoakin. Iän myötä sahaamisesta on kuitenkin tullut raskaampaa. Tällä hetkellä vesominen ja pienet hoitotyöt ovat ne, joista tykkään eniten.”

Istutustöihin Viialaisen ei ole osallistunut, sillä niitä tilalla ei ole juurikaan tarvinnut tehdä. Metsä on uudistunut suurimmaksi osaksi luontaisesti.

”Etelä-Savossa metsä tunnetusti kasvaa niin hyvin, ettei sen uudistumisesta ole tarvinnut kantaa murhetta.”

Tietoa ja apua riittää

Viialaisen metsästä löytyy kaikensorttisia kuvioita. On nuorta ja hakkuukypsää metsikköä, pari vanhaa koivikoksi muuttunutta suopeltoa ja luontokohteeksi rauhoitettu puroalue. Vaikka Saimaan rantaan saakka ulottuva metsä on valtaosin mäntyä, se on Viialaisen mukaan viime vuosina välttynyt suuremmilta hirvituhoilta.

”Aiemmin hirviä oli enemmän, mutta nyt kun luvat ovat lisääntyneet, hirvituhot ovat olleet aika satunnaisia”, kertoo itsekin aktiivinen Saariston Erän hirvimies.

Rantametsässä kaikilta luonnontuhoilta ei kuitenkaan voi välttyä. Siitä on syyttäminen Saimaan seliltä puhaltavia myrskytuulia. Pahin kato Lintu-salossa kävi 1970-luvulla, jolloin metsää kaatui kankaallinen. Sen jälkeenkin puhurit ovat pitäneet huolen siitä, että tuulenkaatoja on vuosittain vähintään viidestä viiteentoista tukkia.

”Meillä on omalla kylällä traktori- ja motomiehiä, joten tuulenkaadot saa yleensä pois metsästä. Onneksi kylästä löytyy myös kotitarvesaha, jotta kaadot saa sahattua”, Viialainen kertoo.

Naapureiden ja kylänmiehen avun lisäksi Viialainen luottaa paikallisen metsänhoitoyhdistyksen tukeen ja palveluihin. Esimerkiksi taannoisen parin hehtaarin raivaustyön Viialainen tilasi yhdistykseltä, joka ”tekikin hyvän työn”.

Rahaa ja aineetonta hyvää

Apua ja tietoa on siis riittämiin, mutta entä rahapuoli? Kuinka järkevää metsänomistaminen on taloudellisesti?

”Vaikka metsää ei ole tämän enempää, niin kyllä sillä on taloudellista merkitystä. Metsärahoilla on esimerkiksi investoitu taloon ja hankittu autoja. Onhan se muutamasta tonnista kymppitonniinkin ihan merkittävä raha.”

Rahallisen merkityksen ohella Viialainen arvostaa metsän tuottamia aineettomia arvoja. Hirvestyksen lisäksi hän lenkittää koiraansa luontopolulla, ja kesällä sekä syksyllä metsä on antoisa ruoka-aitta.

”Meiltä pääsee pellon laidasta puolukkaan ja mustikkaan, ja sieniä löytyy myös hyvin. Jos vapaa-aikaa on, niin se tulee aika tavalla vietettyä metsässä. Metsä on melkein olohuone.”

Norppia näköpiirissä

Palataan vielä Nestorinrantaan, jossa Viialaisen Riitta-vaimo pyörittää pientä matkailuyritystään. Tarjolla on bed and breakfast -tyylistä majoitusta sekä kalastus- ja luontomatkailua.

Viime vuonna yöpymisiä oli parituhatta, ja vieraista puolet oli ulkomaalaisia, lähinnä venäläisiä. Heille on erityisen tärkeää, että luonto marja- ja sienimaastoineen on lähellä.

Tulevana kesänä Nestorinrannassa avautuu kolmen kilometrin pituinen hyvinvointipolku, joka kiipeää pitkin puronvartta näköalapaikalle kallion päälle.

Sieltä varmaan voisi kiikareilla tähytä Saimaan kivillä makoilevia norppia? Olihan naapurin Nestorillakin laulun mukaan oma viiksekäs norppakaveri.

”Keväällä me voimme melkein antaa norppatakuun. Kun touko-kesäkuussa aurinkoisella tyynellä säällä lähtee katselemaan, niin yli 50 prosentin mahdollisuus on nähdä norppa. Ja syksyllä kun kalamies lähtee verkoille, niin norpat tulevat käytännössä mukaan.”

Suuri Saimaa mut sata on hylkeitä vaan, kohta jäljellä ei ehkä ainuttakaan, Junnu Vainio suri laulussaan. Ihan turhaan.

”Kanta on selvästi lisääntynyt viimeisten 10–15 vuoden aikana”, piakkoin norppalaskentaan osallistuva Saimaan saaren alkuperäisasukas Viialainen lohduttaa.

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehti Makasiinissa 3/2017

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.