Turkulainen kirjailija Markku Hirvonen pohtii uutuuskirjansa Riekkoperho nimikkonovellissa ilmastonmuutoksen vaikutusta luontoon:

”Mitä kaikkea oli luonnossa tapahtumassa, oli jotakin jota en halunnut miettiä. Joskus ajatus lipesi kuin vahingossa karhujen talviuniin, jänisten talviturkkeihin, vähälumisten talvien kieppitilanteeseen, saimaanhylkeiden talvipesiin, kasvien ja puiden talvehtimiseen, yhä harvinaisemmiksi käyviin talvipäiviin, kirpakkaisiin ja raikkaisiin. Ja riekkoihin.”

Riekko on ollut viimeiset vuosikymmenet hätää kärsimässä. Sen kanta on eteläisestä Suomesta hävinnyt tyystin, ja huonosti sillä on mennyt pohjoisessakin.

Useina viime vuosina on ollut leutojen alkutalvien vuoksi musta maa, ennen joulua tuskin on ollut lunta näkyvissä. Joskus on satanut märkää loskalunta, joka sekin on sulanut lämpimän etelävirtauksen myötä pian pois.

Riekolla on nerokas suojaväri. Vuodenaikojen ja maiseman mukaan se vaihtaa höyhenasuaan jopa neljä kertaa vuodessa. Talven vitivalkoisen ja kesän ruskeankirjavan puvun välillä sillä on myös kevät- ja syysasu.

Talventulon viivästyessä riekko on kuitenkin pulassa. Valkoiseen talvipukuun vaihtanut lintu on lumettomassa maisemassa turhan helppo saalis pedoille. Etenkin ilmasta uhkaava vaara, kanahaukkojen ja muiden siivekkäiden petojen saalistuspaine, on ollut tyrmäävä. Riekon geeniperimä ei ole pystynyt muokkaamaan suojaväriä muuttuvan ilmaston vauhdissa.

Eränkäynnin intohimo

Polttava veto metsään ja intohimo eräkokemusten äärelle ovat eränkävijän perusedellytyksiä. Vanhemman tai kokeneemman metsämiehen esikuva on monesti ratkaiseva nuoren, vasta erämiestaitoja opettelevan taipaleella.

Markku Hirvonen kertoo olleensa jo poikasena isänsä matkassa hirviporukan ajomiehenä. Erämaailman saloihin hän sai opastusta vanhemman sisarensa mieheltä Teuvolta, joka opasti nuoren Markun muun muassa piisamipyynnin aakkosiin. Tuolloin koululaisena Hirvonen polki pyörällä ennen koulun alkamista piisamiraudoille Lampaanjärven pyyntirannoille ja iltapäivällä koulun loputtua uudestaan rantoja samoamaan.

Hirvonen on metsästänyt ja kalastanut koko ikänsä. Pohjois-Savosta, Pielavedeltä kotoisin oleva erämies ja kirjailija on tänäkin syksynä käynyt tarkistamassa kotomaisemissa lintutilanteen.

”Kolmen katovuoden jälkeen on havaittavissa kanalintujen kannankasvua. Lentopyrähdyksiä kuului tuon tuostakin, ja komean teeriparven näkeminen kruunasi syksyisen jahtireissun.”

Terveystieteen maisterin opetustyö vie paljon aikaa eränkäynniltä. Kohta kolme vuosikymmentä jatkunut perhokalastus on kuljettanut Hirvosta myös pitkille tunturivaelluksille. Tutuksi ovat tullut tunturien autius ja lähes koskemattomat virtavedet niin Suomen kuin Ruotsinkin ylämaissa.

”Yksin olo ja äärettömyyden tuntu antavat mielelle rauhan”, Hirvonen summaa.

Eräisiä novelleja

Markku Hirvosta on pidetty eräkirjallisuuden uudistajana. Hänen kirjoitustyylinsä on tunnistettavaa. Ihminen on läsnä tarkasti kuvattuna kaikissa toimissaan niin metsässä kuin kalavesilläkin.

Riekkoperho on Hirvosen neljäs eränovellikokoelma. Nimitarinassa Hirvonen tavoittelee riekkoa saadakseen sen siivestä harjusperhoonsa välttämättömän perhonsidontamateriaalin.

Hirvosen eränovelleissa on aina läsnä yllätys. Tässäkin tapauksessa kanahaukka ennättää nappaamaan riekon ennen metsästäjää. Hirvonen ei tuomitse kanahaukkaa.

”Ilmastomuutoksen myötä riekko erottuu sulasta metsästä haukalle maamerkin tavoin vitivalkoisena. Talvi ei tule enää ajallaan.”

Julkaistu Metsälehdessä 22/2018

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.