Suomessa on valtava määrä 1960 ja -70-luvuilla ojitettuja turvemaametsiä, joissa metsän uudistaminen alkaa sekä puuston iän että läpimitan puolesta olla ajankohtaista. Usein näille kohteille on kehittynyt männyn tai hieskoivun alle luontaisesti kuusialikasvosta. Sen hyödyntämistä uuden puusukupolven aineksena metsänomistajan kannattaa pohtia tarkkaan ennen uudistamispäätöksen tekemistä.
”Lähtökohtana turvemailla voidaan pitää, että kuusialikasvosta kannattaa hyödyntää aina, jos kasvupaikan ravinteisuus sen sallii. Näyttää siltä, että osalla puolukkaturvekankaistakin voi olla järkevää kasvattaa olemassa olevaa kuusialikasvosta”, sanoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Sauli Valkonen.
Kuusialikasvoksen hyödyntäminen on Valkosen mukaan kannatettava ratkaisu myös ilmaston, vesistön ja metsänomistajan kukkaron kannalta.
”Turvemailla avohakkuun, maanmuokkauksen ja ojituksen seurauksena ilmaan vapautuu hiiltä ja vesistöihin kiintoainesta sekä ravinteita. Lisäksi viljelyn, kunnostusojituksen ja vesiensuojelutoimien kulut ovat metsänomistajalle suuret.”
Latvakasvain kertoo elpymiskyvystä
Kuusen toipumiskyvystä ylispuuston poiston jälkeen kertovat luotettavimmin latvakasvaimen pituus, latvuksen muoto sekä neulasten kunto. Männyn ja koivun alla kasvaneet kuuset ovat pääsääntöisesti kehityskelpoisimpia kuin isompien lajikumppaneidensa varjostamina varttuneet kuuset.
”Jos kuusen latvakasvaimen pituus on vähintään viisi senttiä, se kertoo erittäin hyvästä toipumiskyvystä. Tällöin kuusen kasvu lähtee elpymään jo muutamassa vuodessa”, Valkonen kuvailee.
Kuitenkin jo kahden sentin latvakasvaimella kuusen kasvu todennäköisesti elpyy, kun se saa kasvutilaa. Tämä ei tosin tapahdu hetkessä.
”Kasvun kunnolliseen elpymiseen kuluu tällöin aikaa noin kymmenen vuotta. Voi sanoa, että jos puu ei kuole, se kasvaa. Kun puunkorjuu onnistuu hyvin, voi kuusialikasvoksen elpymistä uhata lähinnä kevätahava.”
Tuhat kuusta hehtaarilla riittää
Uuden puusukupolven kasvatusta ei voi suunnitella yksittäisten alikasvoskuusten tai kuusiryhmien varaan. Joissain tapauksissa kuusia voi syntyä luontaisesti hakkuun jälkeen lisää, mutta tämän ennakointi on epävarmaa.
”Jotta alueelle saadaan aikaan kehityskelpoinen ja riittävän tiheä kuusikko, täytyy metsään jäädä hakkuun jälkeen vähintään tuhat kuusta hehtaarille kohtalaisen tasaisesti jakautuneena”, Valkonen sanoo.
Päätökseen siitä, kannattaako kuusialikasvosta hyödyntää, vaikuttaa paljon myös se, mihin suuntaan metsänkasvatusta halutaan tulevaisuudessa kehittää.
”Jos metsänkasvatusta päätetään viedä jatkuvan kasvatuksen suuntaan, voi olla perusteltua hyödyntää pienempääkin alikasvoskuusten määrää.”
Korjuu vaatii pelisilmää
Keski-Pohjanmaalla M. Uusitalo Oy:n palveluksessa hakkuukoneenkuljettajana työskentelevä Joonas Uusitalo on huomannut, että kohteet, joiden korjuussa on huomioitava kuusialikasvos, ovat lisääntyneet.
”Tyypillinen ohjeistus leimikolla on, että kuusialikasvos pyritään säästämään mahdollisuuksien mukaan. Etenkin pitkään vailla hoitoa olleissa metsissä on usein syntynyt isomman puuston alle eri kokoista kuusikkoa”, Uusitalo kuvailee.
Kuusialikasvoksen tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämiseen tarvitaan kokemusta ja näkemystä, sillä vaihtelut metsän rakenteessa ovat usein suuria samankin kuvion sisällä.
”Vaatii kuskilta pelisilmää katsoa työpisteittäin tarkasti, mihin suuntaan puita voi kaataa ja kasata. Reikiä metsään tulee väistämättä, mutta ne pitää suunnitella siten, että vahingot jäävät kokonaisuuden kannalta mahdollisimman vähäisiksi.”
Uusitalon mukaan rungon huolellinen hallinta kaatovaiheessa on olennaista.
”Kaatovaiheessa tyveä voi liikuttaa kannolta kuusikin metriä, mutta maassa runkoja ei voi vetää enää sivuttaissuunnassa yhtään.”
Optimaalinen keli alikasvoskuusikon vapauttamiseen on kevättalven leuto päivä, jolloin valoakin on mukavasti tarjolla.
”Muttei kovakaan pakkanen ole este onnistumiselle, jos kuljettajalla on motivaatiota ja osaamista hakkuutyöhön”, Uusitalo vakuuttaa.
Julkaistu Metsälehdessä 4/2019
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
