Heinäkuun 30. päivä vuonna 2010 on piirtynyt lähtemättömästi lukuisten metsänomistajien mieliin. Tuolloin Asta-myrsky puhalsi syöksyvirtausten ryydittämänä Suomessa kumoon yli kahdeksan miljoonaa kuutiota puuta. Yksi laajimmista yhtenäisistä metsätuhoalueista sijaitsi Savon ja Keski-Suomen rajamailla Konnevedellä.

Osansa katastrofista sai kokea koko ikänsä metsätalouteen aktiivisesti panostanut konnevetinen Matti Rossi.

”Olin viisi vuotta aiemmin ostanut lähes 200 hehtaarin suuruisen tilan Särkisalon kylästä. Koko tila oli juuri raivattu viimeisen päälle kuntoon palkkaamieni metsureiden toimesta. Myös harvennushakkuut oli suurelta osin tehty”, Rossi muistelee.

Valtio osti tuhoalueen

Kun Rossi pääsi viikonloppuna myrskyn jälkeen tilalleen tarkistamaan tuhoja, oli vastassa lohduton näky. Arviolta yli puolet tilan pinta-alasta oli nurin. Iso osa puista oli napsahtanut poikki muutaman metrin korkeudelta.

”Olo oli epätodellinen ja surullinen, mutta luonto voi tehdä mitä vaan. Marssin heti maanantaina aamulla tutun puunostajan luo ja tein myrskypuista 15 000 kuution kaupat.”

Yön yli nukuttuaan Rossille juolahti mieleen toinenkin ajatus: Voisiko valtio olla kiinnostunut lunastamaan myrskytuhoalueen luonnonsuojelualueeksi?

”Otin yhteyttä ely-keskukseen, ja siellä innostuttiin nopeasti asiasta. Alkoivat neuvottelut, joiden päätteeksi valtio osti minulta 178 hehtaarin suuruisen alueen tilasta.”

Nykyisin alueen hallinnoinnista vastaa Rossin mukaan Metsähallitus, mutta tilalla ei ole virallisesti luonnonsuojelualueen statusta. Metsähallituksesta on kuitenkin sanottu, että alueelta ei katkaista risuakaan.

”Myrskyn jälkeen täällä ei ole tehty mitään toimenpiteitä. Metsästysseurallamme säilyi onneksi mahdollisuus metsästää alueella”, Rossi sanoo.

Iskevätkö ötökät?

Kaikki naapurimetsänomistajat eivät olleet innoissaan ajatuksesta jättää tuhopuut korjaamatta.

”Ihmiset pelkäsivät, että alueelle iskevät tuhohyönteiset ja ne leviäisivät myös naapuritiloille.”

Rossi itse oli vakuuttunut, ettei pääosin kuivahkojen kankaiden männiköistä koostuva alue houkuta tuholaisia.

”Kuusikoissa tilanne tietysti olisi ollut toinen kirjanpainajan suhteen. Sen kanssa ei parane leikkiä.”

Nyt kuusi vuotta myöhemmin on helppo todeta, että Rossi osui arviossaan oikeaan. Maassa makaavissa rungoissa ovat ötökät käyneet, mutta pystypuut ovat saaneet olla käytännössä rauhassa. Kaatuneet rungot ovat keloutuneet tasaisen harmaiksi. Harvakseltaan pystyyn jääneet puut ovat puolestaan kiihdyttäneet hurjaan paksuuskasvuun.

Luonto hoitaa hommansa

Konneveden myrskytuhoalueella liikkuessa vahvistuu nopeasti käsitys siitä, että luonto korjaa sen minkä rikkookin. Metsää ei voi estää uudistumasta.

”Kangasmailla uusia männyntaimia nousee juurakoiden alta paljastuneeseen kivennäismaahan. Ja puolukkaa täällä on tänä syksynä hurjan paljon”, näyttää Rossi.

Rehevämmissä painanteissa muutos on häkellyttävä. Vesakkoa puskee maasta niin paljon, että tuulenkaadot ovat lähes kadonneet maastoon.

”Velka ja vesakko kasvavat huonomminkin hoidettuina”, Rossi naurahtaa.

Mutta ovat pystyyn jääneet puutkin kasvaneet valtavasti.

”Heti myrskyn jälkeen näytti, että vajaatuottoisia alueita olisi paljon enemmän, mutta nyt luonto on korjannut tämänkin asian.”

Suunnitelmat uusiksi

Siinä missä asiat lutviutuvat luonnossa omalla painollaan, aiheutti Asta-myrsky täyskäännöksen Matti Rossin henkilökohtaisiin suunnitelmiin. Ennen myrskyä mies oli suunnitellut luovuttavansa hoidetun metsätilan tyttärelleen.

”Myrskyn vuoksi päätin lopettaa metsätalouteen satsaamisen. Kotitilan metsät ovat nyt pojan hoidossa ja tyttären kanssa perustimme yhtiön, joka toimii kiinteistöalalla. Ratkaisu on tuntunut oikealta.”

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.