Marraskuun alussa tempaisimme moottorisahat käyntiin Kiuruveden Jokelan kylässä sijaitsevan metsätilayhtymämme ylispuumäntyjä kasvavalla kuviolla. Sahauskaverinani oli velipoika Anssi Komulainen, yhtymän toinen omistaja.

Kuukautta aiemmin oli pylväspuuta ostavan Scan Polen hankintaesimies Erkki Lentovaara käynyt leimaamassa kuviolta pylväiksi soveltuvat rungot. Nyt tarvitsi vain kaataa ne ja pätkiä annettuun määrämittaan.

Teko-ohje pylväille oli: pituus leimattua mittaa 15 senttiä pidemmäksi, tyvessä ei saanut olla kaatokolon viistettä eikä pitopuun pärstettä ja latvaläpimitan oli oltava vähintään 13 senttiä. Osaa ylispuista ei leimaaja ollut kelpuuttanut pylväsaihioiksi, joten niistä tehtäisiin hankinnalla tukkia.

Alkamassa oli perinteinen alkutalven hankintasavotta.

Katoavaa kansanperinnettä

Järeiden, kolmen tai neljän tukin puiden kaato moottorisahalla alkaa olla katoavaa kansanperinnettä. Vain muutama vuosikymmen sitten maaseudulla saattoi sahan antaa miehelle kuin miehelle, ja puut kaatuivat sinne minne pitikin.

Nykyisin aukkohakkuut ja harvennukset – joista on saantona tukkiluokan puuta – on ulkoistettu lähes täysin koneyrittäjille. Harvennushakkuita ja energiapuunkorjuuta sentään tehdään yhä miestyönä moottorisahalla.

Taloudellisessa mielessä homma ei kannata. Pylväästä sai kiinnolta noin viisitoista euroa ja tukista euron enemmän kuin pystykaupalla. Kun ajopalkka (meillä ei ole ajokalustoa) ja muut kulut vähennetään, ei viivan alle juurikaan jää kummoista työpalkkaa edes pylväistä. Tuk­kien kohdalla hankintalisä on poistunut jo vuosikymmeniä sitten.

Aliskasvos piti säästää

Syynä pylväs- ja tukkihankintakauppaan oli, että molempien hakkuukuvioiden ylispetäjien alla kasvoi alikasvuna vireitä kuusia, joita yritimme säästää mahdollisimman paljon. Jos alikasvos pilattaisiin, niin siitä voisimme syyttää vain itseämme.

Vuosirenkaista laskettuna poistettavat ylispuut olivat satavuotiaita, osa vanhempiakin, ja monissa alkoi olla ikääntymisen merkkejä, kuten latvuksissa tervasrosoa. Myös kantojen vuosirenkaista näkyi selvästi kasvun lähes loppuneen.

Lämpötila oli vielä pari astetta plussan puolella, kun aloitimme savotan. Säät kuitenkin suosivat, paitsi yhtenä päivänä, kun Liisa-myrsky tuiversi puiden latvoissa. Kaatosahauksissa piti odottaa tyynempää hetkeä tarkkailemalla latvoja, kun puuta yritti kaataa tuulta vastaan.

Varotoimista huolimatta pari puuta lähti tuulen painamana aivan toiseen suuntaan kuin oli tarkoitus. Onneksi tapaturmilta vältyttiin, mitä varmistimme työskentelemällä riittävän etäällä toisistamme.

Aluksi pystyimme sahamaan yhdeksän tunnin työpäiviä, mutta joulukuun alussa savotan lopulla työaika jäi 7,5 tuntiin. Pilvisenä päivän sekin alkoi olla liian pitkä aika: ikääntyneet silmät eivät aamu- ja iltahämärässä enää nähneet metsurinmitan numeroita. Tätä autoimme vahvistamalla mustalla tussilla tärkeimpiä mittoja. Keinovaloon emme turvautuneet.

Kaiken kaikkiaan savottaan kului 140 litraa pienkonebensaa, 30 litraa teräketjuöljyä, puolenkymmentä laippaa, kolme teräketjua ja muutama rulla kuitunauhoja.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.