Iso, sinisenmusta ukkometso lähtee siivet paukkuen lentoon juuri raivatusta mäntytaimikosta. Martti Varmola kävelee eteenpäin kohti rajaa, jossa taimikko taas tihenee ja josta metson olisi huomattavasti vaikeampi nousta siivilleen. Siihen raivausurakka edellisellä kerralla jäi.
”Täällä kuuluu napsetta, kun puut nielevät kasvaessaan hiiltä”, Varmola myhäilee.
Varmola johti pitkään entisen Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) toimintoja Pohjois-Suomessa. Nykyisin Metla on osa Luonnonvarakeskusta (Luke). Varmola puolestaan on eläkkeellä ja hoitaa taimikoitaan Meltauksessa Rovaniemen pohjoispuolella.
Metsätilan nimi Mänty-Martti kertoo hyvin, mitä puuta alueella kasvaa. Tosin Ounasjokilaaksossa mäntyjen sekaan sikiää myös hieskoivua ja jokunen kuusikin.
Varmola oli alun perin taimikoiden tutkija, joten hän on oikeastaan tehnyt paluun juurilleen – nyt vain raivaussahan kanssa.
Varmolan mukaan Lapin nuorten metsien kasvu on kiihtynyt ennakoitua enemmän 1990-luvulta alkaen. Tämä on johtanut siihen, että pohjoisen taimikoiden kasvusta käytettävät mallit eivät pysy taimikoiden todellisen kasvun perässä. Kasvun aliarviointi näkyy muun muassa siinä, että taimikoita luullaan todellista vanhemmiksi ja metsäkuvioiden boniteetti eli kasvupaikan puuntuotoskyky määritellään yhtä luokkaa heikommaksi kuin se on.
”Mallit perustuvat aina menneeseen. Kun täällä menee hyvin, täällä menee vielä paremmin kuin etelässä”, Varmola sanoo Lapissa asumiensa 36 vuoden kokemuksella.
Tämä ei tarkoita, että puu kasvaisi pohjoisessa etelää nopeammin, vaan että pohjoisessa nyt koettu kasvun paraneminen on etelää rajumpaa.
Lapin lain jälkiä
Kasvunlisäyksen taustalla on etenkin kaksi tekijää. Puiden kasvukaudet ovat entistä lämpimämpiä ja vanhoilla vajaatuottoisilla metsäalueilla kasvaa metsänhoitotoimenpiteiden seurauksena tiheää nuorta metsää.
Varmolan vuonna 2007 ostamalla reilun sadan hehtaarin metsäpalstalla kasvaa lähes yksinomaan taimikkoa tai nuorta puustoa. Vanhin kuvio on 31-vuotias. Metsän ikärakenne on peräisin vuosina 1983–2002 voimassa olleesta Lapin laista, jonka aikana pohjoisen vajaatuottoisia metsiä uudistettiin voimalla.
Metsätilan edellinen omistaja käytti alueella avohakkuu, raivaus, auraus ja männyn istutus -menetelmää. Puuston kasvun kannalta ratkaisu oli toimiva, vaikka mitään oppikirjamaisia virkistysmetsiä auratut männiköt eivät ole.
”Mutta jos Lapin lakia ei olisi ollut, paljon vähemmän olisi puuta nyt tässäkin metsässä”, Varmola sanoo.
Hän osoittaa vanhoista metsäsuunnitelmista, että puuston kuutiomäärä on nyt jo suurempi kuin 1980-luvulla, vaikka silloisten tukkipuumetsien tilalla on nuoria puita. Vanhojen talousmetsien kasvu ja uudistuminen oli Lapissa pilattu huonoilla hakkuutavoilla, kuten harsimalla metsästä vain parhaimpia puita pois.
Taimikonhoito viidessä metrissä
Kun Lapin taimikot kasvavat nopeammin kuin on ajateltu, raivaus viivästyy helpommin. Varmolan mukaan mäntytaimikko kannattaa Lapissa harventaa silloin, kun mäntyjen valtapituus on viitisen metriä. Hirvet eivät enää silloin pysty nitistämään rankoja poikki.
”Jos nuoressa mäntytaimikossa ei ole lehtipuuvesakkoa, jonka alle männyt ovat jäämässä, taimikon varhaishoito ei ole pohjoisen metsissä niin akuuttia.”
Sen verran entinen metsäntutkija haluaa puuttua nykymenoon, että muistuttaa metsäntutkimusta pitkäaikaiskokeiden tärkeydestä. Varmola ehti nähdä, miten Lukessa vähennettiin merkittävästi kenttäkokeiden rutiinimittauksia.
”Metsätiedon pitää pohjautua pitkäaikaisiin ja pysyviin käytännön seurantakokeisiin. Pelkät mallinnukset eivät riitä.”
Kolme tankillista päivässä
Mutta toiset saavat nyt huolehtia tutkimuskoealoista ja laskelmista. Varmola keskittyy käytäntöön. Kolme tankillista päivässä on hänen mukaansa sopiva urakka 65-vuotiaalle eläkeläiselle.
On lohdullista kuulla, että entistä tutkijaa tuntuvat mietityttävän samat ongelmat kuin metsänomistajaraivaajaa yleensä. Varmola pohtii, onko jättänyt raivatessaan liikaa puita ja liian tiheään.
”Tuo pienempi mänty taitaa olla jäänyt turhaan liian lähelle isoa. Saako motokuski kaadettua sitä ensiharvennuksessa?”
Entä missä kohdissa voisi huomioida luontoa? Ettei raivatessa tulisi tehtyä monimuotoisuuden kannalta liian siistiä jälkeä.
Varmola muistuttaa, että kymmenen prosenttia taimikosta voi jättää raivaamatta ilman, että kemeratuen saanti vaarantuu. Koskemattomia riista- tai luontotiheiköitä kannattaa säästää etenkin kivennäismaan ja suon raja-alueelle, vaihettumisvyöhykkeelle.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Hyvä Martti ja Valtteri! Hienoa on seurata aurattujen maiden metsien kehitystä; kuvan männikössäkään ei näy jälkeäkään aurasta. Hienoa on ollut myös seurata Valtterin kehitystä metsätoimittajana! (Enkä voi olla tähänkin laittamatta ihmetystäni siitä, että Metsähallitus lähtee valtavilla aloilla räpeltelemään jatkuvan kasvatuksen kanssa. Luke tutkii, MH:n hypyistä on oudoille laduille on näyttöä ihan yllin kyllin, niissä eivät ole rikastuneet kuin juristit.)
Ei tuo Lapin metsienkasvu ihan uhkaksi ole noussut, jos verrataan Etelän kasvuun. Kolmessakymmenessä vuodessa männikkö on kasvanut hehtaarille viisikymmentä kuutiota.
Jeessi on Harjavallassa kasvatellut keskimäärin yli 20 kiintoa hehtaarille – joka vuosi.
Hänellä kasvatusmetodina on Jatkuva harsintahakkuu ja ylispuiden poisto : 2000 – 3000 kiintoa joka vuosi, ja puupääoma vain lisääntyy.
Jutun perusteella nyt taitavien kasvattajien kannattaa ostaa metsää Lapista.
Harsinta hakkuulla eli jatkuvan kasvatuksen metodilla Suomen ja Ruotsin metsän pantiin surkeaan kuntoo 1800 luvun alusta 1950-luvulle mentäessä.
Kun valta- ja lisävaltapuut on hakattu, seuraavien tukkien saamista sitten saakin odotella vuosikymmeniä.
Myös meidän eli sahalan kartanon metsät pilattiin näin aikoinaan 1800-luvulla. Mutta sielä on noustu jo ajat sitten ja nyt kun homma on opettu, kasvu on 2 x suurempi kuin 40 v sitten.
Jutun kuvan männikön latvusto on jo pilattu liikatiheydellä päätellen onnettomasta vihreiden oksien määrästä. Ei tutkijakaan näytä osaavan.