Kivennäismaiden uudistamista on tutkittu yli sata vuotta, mutta suometsissä tutkimus alkoi vasta vuosituhannen alussa. Näin vertaa metsänomistaja ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) suometsien erikoistutkija Hannu Hökkä.

Ensimmäisiä tutkimustuloksia suometsistä on saatu vasta hiljattain.

”Turvemailla on pyritty käyttämään kangasmaiden oppeja, mutta ne tarvitsevat omanlaisensa hoitotoimet”, Hökkä sanoo.

Suometsissä ei voi tavoitella suuria kuvioita, sillä ne ovat pienaukkojen, kaistaleiden ja yläharvennusten mosaiikkia, jossa kuviorajat liukuvat ja häviävät.

Turvemaat eivät olekaan aloittelevan tai tilallaan harvoin käyvän metsänomistajan laji. Ostopalveluihinkin on syytä suhtautua terveellä varauksella, sillä on epävarmaa, ovatko uudet opit ehtineet jokaisen metsäkoneen koppiin.

Korvetkin taimettuvat

Tavallisesti ajatellaan, että korpi on kuusikkoa ja räme männikköä. Kyllä niinkin, mutta määritelmällinen ero on, että korpien kenttäkerroksesta puuttuvat rämevarvut.

Rämeiden uudistamiseen on tarjottu kaavamaista reseptiä: ojitusmätästys ja istutus männylle.

”Menetelmä on varma, mutta kallis ja tuottaa ravinnekuormaa.”

Tutkimus etsii halvempia ja vähemmän kuormittavia tapoja. Jotain on jo selvinnyt.

”Pohjois-Suomessa rämeillä luontainen uudistaminen toimii kohtuullisen hyvin, mutta kysyy malttia. Tulosten näkyminen kestää muutaman vuoden”, Hökkä sanoo ja tarkoittaa männyn siemenpuu-uudistamista.

Yllättävää on, että korpien luontainen uudistaminen on helpompaa kuin kivennäismaiden. Sen Hökkä haluaisi metsäalan yleistiedoksi.

”Korvet uudistuvat hyvin jatkuvapeitteisessä kasvatuksessa. Pienaukoilla riittävä taimimäärä syntyy luontaisesti kymmenessä vuodessa.”

Hieskoivikosta kuusikoksi

Kierros Hökän metsäyhtymän metsissä Iissä soisella Pohjois-Pohjanmaalla osoittaa, että turvemaat uudistuvat, mutta seurantaa ja luontoa täydentävää työtä on tarvittu.

Ensimmäinen kohde on paksuturpeinen korpimaa, joka on kuivattu syvillä valtaojilla. Alue on uudistunut puhtaasta hieskoivikosta kuusialikasvoksen avulla puhtaaksi kuusikoksi 40 vuodessa. Alikasvosta on täydennysistutettu, ja alue on saanut fosfori-kalium-lannoituksen.

”Täydentämistä ei tarvita joka paikassa, mutta jos hieskoivikon alla on runsaasti kastikkaa, niin taimettuminen on muutoin hidasta.”

Hökkä nostaa maasta ison oksan, jonka alta löytyy useita luontaisia kuusentaimia.

”Muokkaus ja istutus olisi ollut kallista ja tuonut mahdottomasti raivaussahatyötä.”

Tällä kohteella Hökkä on valmis harkitsemaan jatkuvapeitteistä kasvatusta.

”Kun toimitaan suuremmalla puustopääomalla, niin kunnostusojitusta tarvitaan harvoin, jos silloinkaan.”

Malttia ojien syvyyteen

Toinen kohde on ohutturpeista korpea, jossa puusto saa kivennäisravinteet pohjamaasta. Tuomi ja herukka ovat rehevän lehtokorven merkkejä. Vaikutelma on kuin vanhasta pihapiiristä.

Kuusikko on syntynyt suojuspuuhakkuun kautta, ja sitä on täydennetty. Tuloksena on niin tasaikäinen kuusikko, että sitä luulisi viljelykohteeksi. Osittain se sitä tavallaan onkin.

Valtaojan toisella puolella samanlainen maapohja on avohakattu ja kuusentaimet istutettu kaksi vuotta sitten ilman muokkausta. Menetelmä on halpa, ja Hökkä osoittaa myös ojien haarakohtaa: muokkaamattomalta alalta tuleva virtaus on kirkasta, toisesta suunnasta tuleva ruskeaa ja humuspitoista.

Hökkä kiittää, että kunnostusojitusten vähentyminen pienentää vesistökuormitusta. Samalla hän on tosin kohtuullisen tuohtunut siitä, että kun kunnostetaan, niin turhan usein ojat perataan liian syviksi.

”Puusto harvoin kärsii liiasta vedestä niin paljon, että se haittaisi kasvua. Riittää, että pohjavesi on loppukesällä noin 35 sentin syvyydessä.”

Rämemännikkö kuusikoksi

Kierroksella siirrytään rämemännikköön, jossa on korven piirteitä. Paatsama kertoo typen runsaudesta. Kohde alkaa olla männylle liian rehevä, mikä näkyy runkojen lenkoutena ja oksaisuutena. Puulajin vaihtoa viljelyn kautta ei kuitenkaan tarvita, sillä kuusialikasvosta on noussut hyvin.

”Rehevät, mustikkatyyppiä vastaavat rämeet voi uudistaa kuuselle alikasvoksen kautta.”

Männyllä on kiertoaikaa jäljellä 20–30 vuotta. Sinä aikana kuusialikasvos tihenee, joten täydennysistutusta ei tarvita.

Viimeinen kohde on kapeasarkaiseksi ojitettu korpi, joka on mätästetty ja istutettu männylle. Vaihtelevan laatuista mäntyä on tullut, mutta vielä enemmän hieskoivua. Alla on nousemassa kuusialikasvos.

Kierroksen kohteista tähän paikkaan on satsattu eniten ja saatu vähiten sitä, mitä tavoiteltiin.

”Mäntyä yritettiin, koivua saatiin, ja myöhemmin saadaan kuusta.”

Aina ei kannata uudistaa

Hökkä on toiveikas, että metsäntutkimus löytää vastaukset suometsien uudistamiseen. Usein ne ovat peitteisen metsänkasvatuksen sovelluksia.

”Turvemaiden uudistamiseen ei isoja panoksia kannata laittaa, koska tuotos ei aina yllä kivennäismaiden tasolle, mutta kustannuksia kuitenkin tulee ojien perkaamisesta ja lannoituksista.”

Ihan kaikkea ei kannata uudistaa.

”Jos lähtötilanne ennen ojitusta oli puuton avosuo tai karu, heikosti puuta kasvava kitumaa, niin on parempi kerätä puut pois ja jättää ennallistumaan.”

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.