Runsas kymmenen vuotta sitten Kostiaisen suku mietti metsänomistustensa tulevaisuutta. Vaikka nuoremmat sukupolvet eivät enää asuneet tilalla, tunneside monisatavuotiseen sukutilaan oli pysynyt vahvana.

Yhteismetsien perustaminen helpottui juuri sopivasti, ja tuloksena syntyi Kostialan yhteismetsä. Se oli vuonna 2005 maan ensimmäinen perheyhteismetsä.

Perustajaosakkaita oli viisi – isoisä, isä, äiti ja kaksi poikaa. Sittemmin vääjäämätön on tehnyt tehtävänsä, ja vanhin sukupolvi on poistunut ajasta.

Koska aikaisempaa kokemusta ei ollut viranomaisillakaan, kaikki piti opetella itse, ja samalla karttui erityistä osaamista. Ensimmäinen toimitsija, keskimmäisen sukupolven Vesa Kostiainen, oli kysytty puhuja erilaisissa tilaisuuksissa.

Kostiaisilla kohta 300 vuotta

Lähtötilanteessa yhteismetsään liitettiin kahdeksan metsätilaa Etelä-Savossa ja Etelä-Karjalassa Puumalan ja Ruokolahden kuntien alueella. Myöhemmin on hankittu 25 hehtaarin tila, ja yhteismetsä on nyt kooltaan 160 hehtaaria.

Kantapaikka on Puumalassa Lieviskänlahdella, joka avautuu Saimaan Muikkuselälle. Yhteismetsä perustuu vahvaan tunnesiteeseen, sillä Kostiaisia on asunut tilalla kohta 300 vuotta.

Vesa kuuluu ensimmäiseen sukupolveen, joka muutti tilalta pois. Hän päätyi Helsinkiin, mutta eläkkeellä taas lähes asuu tilalla. Seuraavan sukupolven Sami Kostiainen on päätynyt Lappeenrantaan. Hän siirtää tunnesidettä nuorimmalle, taaperoikäiselle sukupolvelle viettämällä viikoittain aikaa mökillä, joka oikeastaan on talo.

Rakennukset on jätetty tarkoituksella yhteismetsän ulkopuolelle, jotta asiat eivät mene sekaisin. Yhteismetsällä ei ole muita rakennuksia kuin pieni rantasauna.

Vastuuta on jo siirretty eteenpäin Vesalta Samille, joka on nykyinen toimitsija. Isoisän perinnönjaossa yhteismetsän osuudet hyppäytettiin yhden sukupolven yli Samille ja hänen veljelleen.

”Omistuksen ja vastuun pitää rullata uudelle sukupolvelle”, Vesa sanoo.

Päätökset kahvipöydässä

Kostiaiset korostavat, että yhteismetsä vaatii samanhenkisen porukan. Nyt päätökset voidaan sopia yhteisessä kahvipöydässä. Sami toteaakin, että ”jos ennen perustamista riidellään, niin perustamisen jälkeen riidellään kahta kauheammin”.

Vesa naurahtaa, että ei tarvittaisi kuin kaksi riitelevää miniää, niin homma olisi toisentuntuinen.

Sitten joskus, kun sukulaisuussuhde siirtyy pikkuserkkutasolle, toiminnan luonne saattaa muuttua. Perheyhteismetsissä on usein jäseniä, joita metsänhoito ei kiinnosta tuon taivaallista, mutta jotka kuitenkin haluavat pitää osuuden.

Mahdollisia osuudestaan luopujia silmällä pitäen sääntöihin pantiin, että osakaskunnalla on osuuksiin lunastusoikeus.

Työt talkoohengessä

Kostialassa työsuorituksia ei ole tarvinnut pisteyttää, sillä kymmenessä vuodessa työnjako on vakiintunut. Paljon paikan päällä asuva Vesa on hoitanut käytännön asioita, ja Sami on tehnyt puukauppoja ja muita toimistotöitä. Ulkomailla asuva veli ei ehdi käymään kuin ehkä joka toinen vuosi, mutta hoitaa tilinpäätöksen etätöinä.

Kostiaiset uskovat, että perheyhteismetsien fuusioita vielä nähdään. Se voi olla järkevä ratkaisu varsinkin silloin, jos omassa piirissä kukaan ei ole kiinnostunut ryhtymään toimitsijaksi.

Toisaalta toiminnan luonne muuttuisi, jos kyse olisi pelkästään taloudesta. Esimerkiksi rantatontteja menisi myyntiin.

”Tuskin meistä kukaan haluaisi enää tehdä töitä talkoohengessä”, Sami Kostiainen sanoo.

Julkaisu Metsälehdessä 6/2017

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.