Hyvä haltijatar oli joutunut kiipeliin kaatuneen puun alle. Puuntuottaja sattui kävelemään metsätietä pitkin ja pelasti raukan pinteestä. Hyvä haltijatar pudisteli lunta höyhenistään ja lupasi täyttää kahdesta miehen toivomuksesta helpomman.

Mies ehdotti: Voisiko haltijatar löytää metsäyhtiön, joka maksaisi kuitupuusta viisi euroa enemmän kuutiolta kuin muut? Haltijatar arvioi, ettei se ole mahdollista. Mutta mikä oli toinen toive?

Mies pyysi haltijatarta löytämään tieurakoitsijan, joka osaa lanata metsätiehen kunnollisen sivukaltevuuden niin, että vesi valuu ojiin eikä tietä pitkin.

Haltijatar mietti hetken ja sanoi: Mikä olikaan se ensimmäinen toive? Oliko se vitonen vai kymppi kuutiolta?

Kokeneet metsäteiden toimitsijat ovat lähes samaa mieltä kuin sadun kirjoittaja. On vaikea löytää urakoijaa, joka lanaa metsätien siten, että sivukaltevuudeksi muodostuu suunniteltu 3–5 prosenttia. Osin kyse on siitä, että tiekunnalle tekee halvimman lanaustarjouksen joku, joka vetää pienellä traktorillaan ilman säätömahdollisuutta olevaa kevyttä lanaa. Sillä saa sadekuopat peitetyksi ja pinnan jotakuinkin tasaiseksi, mutta sivukaltevuutta sillä ei saa tehdyksi eikä edes ylläpidetyksi. Työhön tarvitaan mieluiten tiekarhu tai edes järeä vetopeli, joka jaksaa vetää hydraulikuormitteista ja kunnolla säädettävää laitetta.

Urakoijat puolustautuvat aivan aiheellisesti sillä, että pinnan muotoiluun tarvitaan kulutuskerrosta 5–10 senttimetriä. Jos sitä ei ole tiellä, niin millä se sivukaltevuus tehdään? Jos vielä paksu reunapalle estää veden juoksun tieltä ojaan, tiestä ei saa kunnollista pelkällä sivukaltevuuden säädöllä. Veden on voitava juosta vapaasti tieojaan.

Reunapalteen poisto ei ole kallista, jos vesakot on perattu säännöllisesti. Kevään tiekokouksissa kannattaa tarpeen mukaan kysellä, ovatko tiestä huolehtivat aikoneet tehdä asialle jotakin. Kerran kymmenessä vuodessa tehty urakka saattaa riittää.

Talvella pitäisi tehdä nykyistä enemmän. Jos metsätietä tarvitaan keväälläkin raskaaseen liikenteeseen, on huolehdittava siitä, etteivät lumivallit sula metsätielle ja pidä sitä märkänä viikkokausia. Pahinta tietysti on, jos sulavasta vedestä muodostuu sivukaltevaa paannejäätä.

On kaksi mahdollisuutta. Voidaan tilata erillinen työ, jolla tien reunan lumivalli aurataan kevään tullen ojaan. Tätä menetelmää käytetään yleisesti pienillä valtion teillä. Edellytyksenä on, että vesakon raivaus on tehty myös ojassa niin, että siellä on kaikelle tien lumelle tilaa.

Toinen mahdollisuus on, että metsätien aurausurakka määritellään tavallisuudesta poiketen niin, että edellytetään käytettäväksi auran lisäksi sivuauraa, joka voi siirtää jokaisella aurauskerralla suurimman osan lumesta suoraan ojaan saakka. Vaikutuksen huomaa keväällä lumien sulamisen aikaan: tielle ei tule suuria määriä vettä vähäisistä tien reunan lumivalleista. Sivuauran käyttö estää aurausviittojen asettamisen syksyllä, mutta monellako metsätiellä se muutenkaan tehdään?

Sivuauraa käyttäen saa metsätien kuivumaan keväällä nopeasti. Monilla teillä ongelmana on kuitenkin raivaamaton vesakko ja jopa se, että tiealueella saattaa olla jonkun itsepäisen maanomistajan kuitupuukokoisia puita. Meitä on moneksi.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.