Kun mies täyttää tasavuosia, se sysää monet tekemään erilaisia hankintoja. Aika usein se tarkoittaa moottoripyörää, mutta Jyväskylän Vaajakoskella asuvalta Viki Pakariselta sellainen jo löytyi kolmikymppisten lähestyessä. Sen sijaan miehen hankintakuume kohdistui metsätilaan.

”Jostain syystä kolmenkympin kohdalla alkoi tuntua siltä, että metsätila on hankittava nopeasti. Kun Toivakasta tuli myyntiin sopivan kokoinen tila, päätin tarttua tilaisuuteen”, Pakarinen kertoo.

Seitsemän hehtaarin tilasta pyydettiin 25 000 euroa. Se tuntui Pakarisesta tilan puustoon nähden kovalta hinnalta.

”Tarjosimme yhdessä vaimon kanssa reilut 23 000 euroa, jolla kaupat myös syntyivät. Tiesin, että hinta on neljänsadan kuution kuituvaltaiseen puustoon suhteutettuna kova, mutta näen metsätilalla myös muita kuin rahallisia arvoja.”

Myös se tosiasia oli etsintöjen edetessä tunnustettava, että puolen tunnin ajomatkan päästä Jyväskylästä ei pienehköä metsätilaa saa metsätalousmaan hinnalla, sillä kysyntä ”puuhapalstoista” on kova.

”Pakko myöntää, että metsätilojen korkeiksi nousevat hinnat ovat olleet minulle yllätys. On totta, että maata ei enää valmisteta, mutta jos palstalla on pienet kuusentapit maassa ja luvassa vain työtä, ei metsän pitäisi silloin kauhean kallista olla.”

Henkinen side metsään

Aivan noviisina ei Pakarinen metsänomistajaksi ryhtynyt. Heinävedeltä maailmalle lähtenyt mies tutustui jo nuorena metsätöihin kotitilallaan.

”Kotitalo lämpeni puilla, joten rankasavottaa ja raivaushommia sai tehdä isän kanssa. Silti on ollut yllättävänkin iso muutos ryhtyä itse metsänomistajaksi. Uutta tietoa on pitänyt hankkia omatoimisesti muun muassa metsänhoitoon ja verotukseen liittyen.”

Metsäalan opiskelu on kuitenkin mieluisa velvollisuus, sillä takaraivossa kolkuttelee ajatus siitä, että tulevaisuudessa omistukseen tulee myös kotitilan metsiä.

”Isäni on 83-vuotias eikä ole terveydentilansa vuoksi enää itse kykenevä tekemään metsään liittyviä päätöksiä. Onneksi ehdimme tehdä edunvalvontavaltuutuksen ajoissa, joten pystymme sisarusten kanssa hoitamaan metsäasioita.”

Pakarinen sanoo pohtineensa monien muiden tavoin sitä, miksi metsäomaisuudesta luopuminen ennen viimeistä pakkoa on ihmisille vaikeaa, vaikka jatkaja olisi tiedossa saman perheen sisältä.

”Pahimmillaan metsä jää vuosikausiksi vaille hoitoa, eikä tilanteesta hyödy kukaan. On sääli, jos aktiivisen metsänomistajan elämäntyö valuu siksi osittain hukkaan.”

Hikikarpaloita hakkuulla

Pakarisen seitsemän hehtaarin metsätila jakautuu kymmeneen erityyppiseen kuvioon. Nuorimmat taimikot on istutettu edellisen omistajan toimesta kuuselle samana vuonna kun Pakarinen osti tilan. Maapohjat ovat pääosin erittäin reheviä, joten luvassa on kovaa kasvua – kunhan taimikot pääsevät vauhtiin.

”Näissä hieman varttuneemmissa taimikoissa kannattaisi tehdä varhaisperkaus jo tänä kesänä. Yritän vain löytää hommalle aikaa kalenterista. Aion myös osallistua Metsäkeskuksen järjestämään taimikon varhaishoidon webinaariin, johon tuli juuri kutsu”, Pakarinen kertoo.

Ensitöinään Pakarinen on tehnyt metsässä ennakkoraivausta nuoren metsän kunnostusta kaipaavalla kuviolla. Hikikarpalot solahtelivat Peltorin alta myös talven moottorisahasavotassa.

”Tavoitteena oli saada kasaan kolmekymmentä kuutiota rankaa polttopuuksi, mutta lumipeitteen syvetessä jouduin luovuttamaan urakan kymmenen kuution kohdalla.”

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehti Makasiinissa 4/2019.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.