Kenkäheinien valmistaminen ja käyttö on taito, jolla on selviydytty pohjoisimman Suomen karussa elinympäristössä. Tällaista tietoa ja taitoa kutsutaan ekologiseksi perinnetiedoksi ja sitä tarvitaan yhä tänä päivänä.

Saamelainen ekologinen perinnetieto on sekä perittyä että uusista kokemuksista syntynyttä. Nykyisin tätä alkuperäiskansojen säilyttämää tietoa arvostetaan ja sitä pyritään suojelemaan samaan tapaan kuin luonnon monimuotoisuutta. Perinnetieto ja paikallinen luonto liittyvät saumattomasti yhteen.

Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa Inarissa kenkäheinää lähdetään niittämään loppukesästä heti uusien saamenkäsityön opiskelijoiden tultua, lähes ensimmäisenä työnä. Kenkäheinää kerätään perinteisesti jaakonpäivästä alkaen heinäkuun lopussa ja elokuussa, mikä sopii koulun alun kanssa hyvin yhteen.

Kirveen hamaralla pehmeäksi

Tutustuin kenkäheinän muokkaamiseen ja käyttöön koulutuskeskuksen opettajien avulla. Heinän niittoa ja pehmittämistä näyttää nyt jo eläkkeellä oleva, mutta koulutuskeskuksessa pitkään opettanut Marja-Liisa Laiti. Hänen kotipihansa edustalla Inarijoen rannassa kasvaa erinomaista kenkäheinää.

Kasvusto on levinnyt puolivahingossa vuosien mittaan Laitin heiteltyä rantaan kenkäheinien siemenellisiä varsia, jotka hän poimii erikseen keräämistään heinistä.

Laiti leikkaa heinän varta vasten tarkoitukseen tehdyllä kenkäheinäsirpillä. Myös tavallinen sirppi käy työhön ja pienten määrien keruuseen kelpaa puukkokin.

Parhaiten heinä katkeaa viiltävällä liikkeellä. Heinää kootaan kerralla niin paljon kuin käteen mahtuu. Tällainen nippu eli gieđahas kierretään ja taitetaan itsensä ympärille, jolloin se pysyy koossa ja on helppo kuljettaa muokattavaksi.

Pihamaalla on valmiina odottamassa laakeita kiviä, joiden päällä Laiti pehmittää heinää, joko kirveenhamaralla tai puunuijalla lyöden. Hän on valinnut sileäpintaisia kiviä, sillä karkeaa pintaa vasten heinä vahingoittuisi.

Lisäksi Laiti pehmittää heiniä kimppuna käsien välissä kiertäen hieromalla. Oikean pehmeysasteen oppii vähitellen tuntemaan paljailla käsillä. Sopiva pehmeys riippuu omasta mieltymyksestä – pehmeämpi heinä on mukavinta jalkaa vasten, kovemmaksi jätetty taas kestää käyttöä pitempään.

Heinällä muoto nutukkaalle

Pehmitettyä kenkäheinää tarvitaan etenkin perinteisten nutukkaiden eli poron nahasta ommeltujen kenkien teossa, kertoo koulutuskeskuksessa saamenkäsitöitä opettava Hilma Länsman.

Valmiiksi ommeltu nutukas pehmitetään pajunkuorta sisältävässä parkitusliemessä, minkä jälkeen nutukas täytetään huolellisesti kenkäheinillä oikeaan muotoonsa. Kuivuessaan nutukas ottaa muotonsa. Länsmanin mukaan nutukkaan saa aseteltua paremmin oikeaan muotoonsa heinällä kuin vaikkapa sanomalehtipaperilla. Heinällä täytettynä nutukas myös kuivuu paremmin.

Länsman näyttää, miten nutukas heinitetään kävelemistä varten. Nutukkaan kippurakärki täytetään heinillä tiiviiksi. Sitten heiniä asetellaan nutukkaaseen kädellä kuin linnunpesäksi. Kantapään alle voi laittaa hiukan enemmän.

Jalka työnnetään nutukkaaseen ja lopuksi heinillä täytetään nutukkaan varsi. Paulanauhalla kiristetään varsi kiinni ja katsotaan, ettei heiniä jää yhtään roikkumaan nutukkaan ulkopuolelle.

Kenkiä heinitettäessä lattialle varisee heinän kuituja. Lattian roskaantuminen on yksi syy, joka on vähentänyt kenkäheinän suosiota nykyaikana. Länsman muistelee, miten hänen kouluaikanaan koulussa oli roskaantumisen vuoksi erillinen huone heinittämistä varten. Heinät koetaan taloissa epäsiisteinä ja roskaavina, vaikkakin ne ovat puhtaita. Kuiva, kevyt ja runsaskuituinen heinä tarttuu helposti vaatteisiin ja kulkeutuu muihin huoneisiin.

Heinä käy myös kumisaappaaseen

Alkuperäiskansat eivät miellä perinnetietoa muuttumattomaksi, vaan tieto sopeutuu uusiin olosuhteisiin ja muutoksiin. Niinpä kenkäheinä on sopeutunut nutukkaan lisäksi kumisaappaaseen.

Saamenkäsityön opettajalla Samuel Valkeapäällä on tapana käyttää kenkäheinää saappaissa. Kylillä on toki siistimpää käyttää villasukkia, mutta vaativammissa olosuhteissa ja etenkin pitkään metsässä ollessa heinä on sukkaa parempi vaihtoehto. Metsässä ei varisevista heinänpätkistäkään ole haittaa.

Valkeapään mukaan heinitetyillä saappailla on hyvä kävellä eikä hiertymiä tule. Kuivaaminen on helppoa. Kun tauolla riisuu saappaat ja levittelee heinät saappaiden ulkopuolelle niitä hiukan pöyhien, tuuli kuivattaa ne usein viidessä minuutissa. Nopean kuivumisen vuoksi kumisaapas ja kenkäheinä ovat hänen mielestään vaelluskenkää huomattavasti parempi vaihtoehto. Muita etuja ovat mukavuus, keveys, ekologisuus ja omavaraisuus.

Kävellessä heinät kuluvat, joten viikon reissulle on hyvä varata pari gieđahasta. Katkeilleet heinät ravistuvat pois pöyhiessä ja uutta voi nipusta lisätä sopivassa määrin. Loppuun käytetty heinä kelpaa vielä sytykkeeksi. Tulitikkuja voi säilyttää repussa heinien sisällä, missä ne pysyvät varmimmin kuivina.

Reissun jälkeen kosteita heiniä ei pidä jättää kumisaappaaseen. Kosteus homehduttaa, joten heiniä on hyvä säilyttää ulkovarastossa ilmavasti. Näin ne pysyvät juuri sopivan kuivina. Liian kuivat heinät katkeilevat käytössä. Muovipussissa heinä homehtuu helposti, mutta hurstisäkki hengittää hyvin.

Ensin pistelee

Heinitän kumisaappaani Valkeapään ohjeiden mukaan ja lähden pienelle vaellukselle. Määränpääni on lähellä sijaitseva Otsamotunturi.

Aluksi heinät kutittelevat ja pistelevät hiukan. Pian kuitenkin jo totun niihin. Itse asiassa ne tekevät kumisaappaista varsin mukavat jalkineet, sillä heinitettyinä saappaat eivät tunnu yhtä hiostavilta ja kumimaisilta kuin muuten.

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehti Makasiinissa 5/2018.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.