Kerkelän tilan tuvassa Kemijärvellä on vauhti päällä. Maito- ja metsätilalla suunnitellaan sukupolvenvaihdosta, ja paperitöiden ääressä häärii niin vanha kuin uusi sukupolvi.

Antti ja Maarit Kerkelä luovuttavat vastuun lehmistä ja metsistä pojalleen Matille, kunhan nuoren isännän agrologiopinnot valmistuvat. Samalla paikalla tilanpidon aloittaa kuudes sukupolvi.

”Niissä asioissa ei tarvita kuin yksi määrääjä. Minä kuuntelen sitten ohjeita”, Antti Kerkelä perustelee isännänvaihtoa.

Vaikka hän onkin yhä aktiivinen tilan töissä, neljä vuotta sitten tullut aivoinfarkti aloitti sukupolvenvaihdoksen suunnittelun. Sairauskohtauksen iskettyä Matti Kerkelä ja hänen vanhempi veljensä Juho tulivat auttamaan tilan töissä.

”Olin kaivoksella töissä, kun isä sai aivoinfarktin. Otin lopputilin ja lähdin kouluttautumaan agrologiksi. Ei ole kaduttanut. Parempaa palkkaa tosin saisi muualla”, Matti virnuilee isänsä suuntaan.

Lehmät ja metsät symbioosissa

Pitkä historia tuo sen, että Kerkelöillä on maa- ja metsäomistuksissa paljon tunnetta pelissä. Metsä on aina ollut maatilan investointien tuki ja turva.

Pohjoissuomalaisella maitotilalla pitää uudistua, jos haluaa pysyä muutoksen perässä.

”Parsinavetassa olleet lehmät antoivat rahaa metsien ostolle. Nyt, kun tehtiin uusi robottinavetta, lehmät saivat metsältä takaisin”, Antti Kerkelä sanoo.

Koska raha on kiinni metsässä, metsänhoitotöitä on tehty huolella. Suurin osa Kerkelän metsistä uudistetaan kylvämällä, mikä lisää raivaustöiden tarvetta.

”Pojat ovat olleet siitä asti raivaamassa, kun saha on pysynyt kädessä”, Antti Kerkelä kertoo.

Iso rooli raivausopissa oli paikallisella metsänhoitoyhdistyksellä, jonka leivissä Matti ja Juho kävivät savotalla kauempanakin.

”Yhdellä työmaalla raivattiin viikon ajan öisin, kun päivisin oli niin kova helle päällä. Öisin tuuli, ei ollut hyttysiä ja oli lysti raivata”, Matti Kerkelä kertoo.

Kaksi raivaussahaa odottaa metsässä parhaillaan taimikonhoitotöiden jatkumista. Tuleva isäntä Matti uskoo, että metsätöiden teolle riittää tulevaisuudessa yhä aikaa lehmienpidon ohessa.

Isä Anttikin kertoo lähtevänsä mielellään poikien mukaan metsään, jos mahdollista.

”Et sinä ole pärjännyt meille enää moneen vuoteen. Minä sahaan kahdeksan tankillista siinä ajassa, kun sinä kolme”, Matti sanoo.

”Ei pidä paikkaansa”, kuittaa Antti. Ja molemmat nauravat.

Inhimillisyyttä viranomaisilta

Kerkelät liikkuvat metsissä paljon myös metsästyksen ja kalastuksen merkeissä. Metsänhoitotöiden ja hakkuiden vaikutukset luontoon ymmärretään käytännön kautta.

”Metson soidinpaikkaa ei hakata, sillä se vaikuttaa metsästykseen. Hirville ruokaa tuovat puolestaan ojikot ja kosteikot. Tammukkaojastakaan ei saa kalastettua tammukoita, jos ympäröivä metsä ei suojaa paikkaa”, Antti Kerkelä sanoo.

Innokkaiden hirvenmetsästäjien omat metsät eivät ole säästyneet hirvivahingoilta, vaikka sarvipäitä on pyritty mahdollisuuksien mukaan kaatamaan myös omien metsäpalstojen läheltä. Antti Kerkelän mukaan ainoa oikea apu tuhotilanteeseen on hirvikannan pienentäminen nykyisestä.

Maa- ja metsätalouden yhdistäminen voi myös tuottaa hankalia yllätyksiä nykymaailman kiireissä. Antti Kerkelä manaa menetettyä taimikonhoitotukea.

Vaikka taimikko raivattiin huolella, tukitöiden toteutusilmoitus lähti muutaman kuukauden myöhässä: unohtui navetanrakennuskiireiden lomassa.

”Tuen oli tarkoitus päätyä lopulta pojille palkkioksi raivaustyön teosta. Maatalouden ja metsänhoidon yhdistäminen kaipaa inhimillisyyttä viranomaisilta.”

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehdessä 12/2018.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.