Keskellä laidunta törröttää tyhjä, nuhjaantunut oluttölkki. Suojelubiologi Martina Reinikainen poimii sen talteen ja harmittelee roskaamista.

”Tähän voi lehmä vaikka kuolla.”

Sipoonkorven kansallispuistossa, Hindsbyn vanhan kylän mailla Byabäckenin purolaaksossa, ahkeroi viisi nautaa. ”Kesätyöläisiä”, kuten joskus leikillä sanotaan. Niiden tehtävä on pitää jokivarren ja lähimetsän alue avoimena ja hoitaa perinnebiotooppia. Laidunalaa on yhteensä yli 10 hehtaaria.

Reinikainen on projektipäällikkönä Metsähallituksen ja Pro Agrian Lumovoimaa Uudenmaan maaseutuyrittäjille -hankkeessa. Sen tarkoitus on ennallistaa luonnonsuojelualueiden perinneympäristöjä yhteistyössä paikallisten yrittäjien kanssa.

”Ennen karja laidunsi kesällä alueilla, jotka eivät sopineet viljeltäväksi. Joenvarret ja muut ranta-alueet sekä metsät olivat laitumina.”

Maatalous muuttui, ja perinteisistä elinympäristöistä tuli uhanalaisia. Niittyjä ja hakamaita kasvoi umpeen, ja myös moni kasvi- ja eläinlaji uhanalaistui.

”Kun karja laiduntaa korkeakasvuisia heiniä ja ruohoja, pinikasvuiset niittylajit saavat enemmän elintilaa, lämpöä ja auringonvaloa. Perinteiset niityt ovatkin lajistoltaan runsaita.”

Apollo palaa Sipooseen

Byabäckenlaaksossa kasvavat muun muassa uhanalainen hirvenkello ja sen sukulaiset kissan- ja kurjenkello sekä päivänkakkara, purtojuuri ja nurmikaunokki.

Niittykukista hyötyvät pölyttäjät ja perhoset, joista monet ovat erikoistuneet johonkin tiettyyn kasviin. Hindsbyn luonnonlaitumella on koetettu elvyttää pikkuapolloperhosen kantaa.

”Perinnebiotooppien hoidossa voi olla erityiskysymyksiä, kuten täällä uhanalaisen perhosen esiintyminen.”

Laidunnus on järjestetty niin, että perhonen saa alkukesän lentää rauhassa.

Kuumana kesäkuun päivänä naudatkin ovat vetäytyneet omaan rauhaansa puiden siimekseen, joen rantaan. Niitä on aluksi vaikea erottaa.

Nauta ei valikoi

Laidunnukseen käytetään myös lampaita ja hevosia. Lehmät ja lampaat syövät hiukan eri tavalla.

”Lammas valikoi enemmän, että minä tykkään tästä ja minä tykkään tästä. Se voikin tykätä jostakin sellaisesta kukasta tai kasvista, jota me haluaisimme enemmän säilyttää. Nauta taas ei ole niin valikoiva.”

Mikään eläin ei sulata alumiinitölkkejä, mutta viime aikoina on keskusteltu erityisesti lehmille aiheutuvasta haitasta. Tienpientareelle autoista viskotut oluttölkit päätyvät laitumille ja mahdollisesti lopulta lehmien vatsaan.

Ansaitakin voi

Reinikainen kertoo, että projektin yksi tavoite on tukea paikallista yrittäjyyttä. Karjankasvattaja voi saada luonnonhoitopalveluistaan tukea maatalouden ympäristösopimuksella.

”Hankkeessa mietitään myös tuotteistamista. Mitä lisäarvoa tuo vaikkapa villalangalle tai lihalle, että se on tuotettu näillä uhanalaisia luontotyyppejä auttavilla luonnonlaitumilla?”

Reinikaisen mukaan laiduntavat eläimet voivat piristää myös matkailua.

Pienmetsänomistajankin kannattaa miettiä, tekisikö osasta maistaan vaikkapa metsälaitumen. Jos ei halua hankkia eläimiä, voi ehdottaa yhteistyötä alueen karjankasvattajille. Neuvoa taas saa kysyä ely-keskuksilta tai Metsähallitukselta.

”Myös Helmi-elinympäristöohjelman kautta on mahdollista hakea tukea,” Reinikainen kertoo.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.