Metsänomistamiseen liittyy tiettyä häveliäisyyttä ja sitä jopa piilotellaan. Suomen metsäkeskuksen palvelupäällikkö Veikko Iittainen toivoo kulttuurin muutosta, jotta metsänomistaja voisi sanoa ylpeänä olevansa metsänomistaja.

”Maailman muutoksessa metsänomistaja on hyvä toimija, hiilensitoja.”

Metsän mahdollisuudet tutuiksi

Iittainen vastaa Metsäkeskuksen metsänomistajapalveluista, mikä käytännössä tarkoittaa metsien käyttömahdollisuuksissa opastamista. Hän ei pidä metsäneuvonta-sanaa vanhentuneena, mutta puhuu mieluummin asiakastyöstä.

Asiakastyötä on, että Metsäkeskuksen noin 50 asiakasneuvojaa päätyönään soittavat metsänomistajille, joiden hoitoindeksi on ns. punaisella ja joilla voi olla mahdollisia ympäristötukikohteita.

Hoitoindeksi saadaan suhteuttamalla rästissä olevat hakkuu- ja hoitotyöt pinta-alaan. Pinta-ala ei vaikuta indeksilukuun, joten kilautuksen unilukkarilta voi saada yhtä lailla pienen kuin suuren tilan isäntä tai emäntä.

Jos metsänomistajaa ei yhtään kiinnosta, asiakastyö ei jatku ensimmäistä puhelinsoittoa pitemmälle. Mutta sellaisia metsänomistajia on vähän.

”Hyvin harvoin kontaktointi koetaan tuputtamisena.”

Herra metsässään

Metsänomistusrakenteen muutos on iso asia. Ihmiset pakkautuvat isoihin asutuskeskuksiin, etäisyydet metsiin kasvavat. Samanaikaisesti on sekä metsätilojen pirstoutumista että keskittymistä.

Ydinkysymys kuitenkin pysyy – miten saada metsänomistaja kiinnostumaan ja varaamaan aikaa edes tunti tai kaksi keskusteluun ammattilaisen kanssa. Silloin tulee aina päätöksiä.

”Metsänomistajan kannattaa miettiä, mitä hän metsältään haluaa”, Iittainen pohtii. Kun tavoitteet ovat itselle selkeät, myös neuvojalta voi vaatia ja saada täsmäpalvelua.

Hän korostaa, että metsänomistaja tekee omassa metsässään itse omat päätöksensä. Neuvojan tehtävä on kertoa vaihtoehdoista ja päätösten seurauksista. Hakkuiden, hoitotöiden ja luontokohteiden kolminaisuus on tuotava esille, mutta painotus riippuu kunkin metsänomistajan tavoitteista.

”Aika harvoin on tilanne, että on pelkästään kustannuksia vaativia hoitotöitä. Päätös on aina helpompi, jos samanaikaisesti on sekä tuloja tuova leimikko että hoitokohteita.”

Ihminen on epälooginen

Metsänomistajissa on metsästä vieraantuneita, mutta Iittainen varoo yleistämästä, että se kategorisesti koskisi etämetsänomistajia.

”Osa ei edes tiedä, missä oma metsä sijaitsee. Osa taas on niin innostunutta että tietää yhtä paljon tai enemmän kuin ammattilaiset.”

Iittaisen karkean arvion mukaan kolmasosa metsänomistajista pärjää omin neuvoin, kolmannes aktivoituu kontaktoinnista ja kolmannesta ei kiinnosta minkään vertaa.

Metsä on arvolatautunutta omistusta. Se kuitenkin ihmetyttää, miten metsä voidaan unohtaa.

”Keskimääräinen 30 hehtaaria Etelä-Suomessa on vähintään 120 000 euron arvoinen, mutta kymppitonnin autosta pidetään parempi huoli.”

Luontokohteille aktivoituminen ei ole uhka. Iittaisen tuntuman mukaan pikemminkin päinvastoin, sillä aktiivinen metsänomistaja ottaa huomioon myös luontoarvot.

Ja esimerkiksi hiilensidonnan suhteen hän on tunnistanut myönteistä hyrinää. Asia saatetaan metsänomistajien keskuudessa ottaa myönteisesti vastaan, jos siihen kehitetään vapaaehtoisen suojelun tapainen järjestelmä.

”Toivottavasti myös hyönteistuhojen estämisessä ja tuulituhoihin varautumisessa onnistutaan.”

Valtio vaikuttaa ja verottaa

Metsäkeskus seuraa asiakastyönsä tehoa sillä, ryhtyvätkö kontaktoidut metsänomistajat Metsään.fi-palvelun käyttäjiksi, tekevätkö he metsänkäyttöilmoituksia tai kemerailmoituksia.

Viime vuonna Metsäkeskuksen asiakaspalvelijat tapasivat noin 8 500 metsänomistajaa. Heistä 62 prosenttia otti Metsään.fi:n käyttöön ja 41 prosenttia on tehnyt joko metsänkäyttöilmoituksen tai kemerailmoituksen.

Puhelinkontaktointi siis toimii. Syytä onkin, sillä valtion varoille halutaan vaikuttavuutta.

”Semmoisille tiloille ei mennä kehumaan missä kaikki on kunnossa.”

Metsäkeskusta Iittainen luonnehtii maanmuokkaajaksi. Muut voivat muokkauksen jälkeen kylvää ja korjata sadon. Asiakastyö tuottaa hakkuita, hoitotöitä ja ympäristötukianomuksia, jotka yhteensä voi laskea neuvontatyön liikevaihdoksi.

”Kustannussuhde on, että yhden euron kustannuksella saa rahaa liikkeelle ensivaiheessa 50 euron edestä ja summa kertautuu urakointiketjuissa.”

Valtio saa panostuksensa takaisin, kun tulee verotettavaa taloustoimintaa. Neuvontatyö on siistiä puukaupan edistämistä eikä aiheuta markkinahäiriöitä, joita esimerkiksi metsäverotuksen muutokset ovat aikaansaaneet.

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehti Makasiinissa 1/2020.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.