Harsintajulkilausumasta ovat metsäalalla kuulleet kaikki, mutta harva on sitä lukenut.

Vuonna 1948 metsäntutkimuksen ja metsäteollisuuden puunhankinnan johtonimet Eric Appelroth, Olli Heikinheimo, Erkki Kalela, Erkki Laitakari, Jarl Lindfors ja Risto Sarvas julkaisivat Metsätaloudellisessa Aikakauslehdessä kaksisivuisen artikkelin harsintametsätalouden eli parhaan puuston hakkaamisen haitoista ja tasaikäisen, uudistamiseen johtavan metsikkötalouden hyödyistä.

Julkilausumaa pidetään aiheellisesti tasaikäiskasvatuksen selkävoittona eri-ikäiskasvatuksesta.

Kirjoittajat eivät kuitenkaan julistaneet sellaista viljelymetsätalouden oppia, jollaiseksi tasaikäiskasvatus sittemmin muodostui, vaan harsinnasta tuli siirtyä luontaisiin uudistushakkauksiin (ajan termi). Viljelymetsätalouden voittokulku alkoi vasta 1960-luvulta, kun taimitarhataimien saatavuus parani.

Emeritusprofessori Pekka Kauppi kertoo, että ajatus tasaikäisen metsikkötalouden eduista oli metsätieteissä vallalla jo 1800-luvulla. Idea juontuu Saksaan.

”Julkilausumaporukka tiesi tarkkaan, mitä Ruotsissa tapahtui. Käänne tapahtui samaan aikaan ja samoilla perusteilla molemmissa maissa. Sodanjälkeisessä puutteen-Suomessa viesti upposi erityisen suotuisaan maaperään”, Kauppi sanoo.

Historiaa sanotaan joskus tuomariksi. Kauppi pitää julkilausumaa historiankin valossa perusteltuna.

”Silloin ainoa tavoite oli kasvattaa puuta ja siihen tasaikäinen metsikkötalous on oikea ratkaisu. Nykyisin ajatellaan avarammin.”

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.