Pohjois-Suomessa on sahan mentävä aukko. Joka sen ehtisi täyttää, pääsisi Pohjois-Suomen tukkikaupassa niskan päälle. Junnikkala sen tekee, vaikka rahkeissa ei olisi oikein varaa, mutta kun on koronan tuoma huippusuhdannekin.
Inflaatio nostaa Oulun uuden sahan kustannuksia ja suhdanne heilahtaa toiseen laitaan. Yritys ei taseensa puolesta ole vaikeuksissa, mutta laitetoimittajien isot laskut tulevat hankalassa suhdanteessa ja kassa on lujilla.
Junnikkala antaa Stora Ensolle ymmärtää, että kiinnostuneita ostajia on. Ostaja voi olla toinen integraatti tai ulkomainen sahayritys, mutta kuitenkin taho, joka viisveisaa kartonkitehtaan kuitupuun ja sahahakkeen tarpeesta.
Stora Enson kurkkua alkaa kuristaa. Yhtiöllä on kustannusku-rin kampanja, mutta Oulun uusittu tehdas tarvitsee kuitupuuta miljoona kuutiometriä lisää ja nyt puuhuoltoon kohdistuu vakava riski.
Kauppahinta 137 miljoonaa euroa Junnikkalasta on lähes yhtä paljon kuin Stora Enson tämän vuoden alkupuoliskon tulos, mutta suhteessa kartonkitehtaaseen jo uponneeseen miljardiin se on alle 15 prosenttia. Ja Stora Enson Pohjois-Suomen ainoa saha Kemin Veitsiluodossa on joka tapauksessa tulossa teknisen käyttöikänsä päähän.
Kun peli päättyy
Kun peli päättyy, niin pöydästä nousevat äveriäinä, mutta entisinä sahamiehinä Junnikkalan veljekset Kalle ja Veli-Matti sekä yhtiön kolmas omistaja Janne Pyy.
Stora Enso voi pyörittää uutta tehdastaan ja nyt myös uutta Oulun-sahaansa. Ja miettiä, että mitä tehdä Pohjois-Suomen kolmelle muulle sahalle sekä sahatavaran jatkojalostukselle. Mitkään niistä eivät oikein istu konsernin kokonaisuuteen.
Metsänomistajat voivat miettiä, että mitä tässä nyt tapahtui. Kartalle tuli alue, josta puuttuu vahva tukki edellä -ostaja. Kuitupuun ja tukin määrällinen menekki on taattu, mutta tukkimittoihin voi tulla muitakin kuin sahauksesta lähteviä tarpeita. Ja kuka takaa, että pikkutukki on pikkutukkia jatkossakin, eikä kuitua.
Vuodesta 1960 tähän päivään
Stora Enso tiedotti maanantaina ostaneensa Junnikkala Oy:n koko osakekannan 137 miljoonalla eurolla. Junnikkala on kalajokinen, vuonna 1960 perustettu perheyhtiö.
Junnikkalan oston myötä Stora Ensolla on Pohjois-Suomessa neljä sahaa – Kalajoen ja Veitsiluodon sahat 1980-luvun teknologialla, Oulaisten pikkutukkisaha ja tänä vuonna täyteen vauhtiin kiihdytetty Oulun-saha.
Oulu pystyy käyttämään tukkia 700 000 kuutiota vuodessa. Investointikustannus nousi alkuperäisestä 75 miljoonan euron arviosta yli 90 miljoonaan euroon.
Lisää aiheesta: Junnikkala-kauppa hämmentää: Paneeko Stora Enso vanhat sahat lihoiksi?
Lisää aiheesta: Kommentti: Junnikkala – haikailu on hyödytöntä
Lisää aiheesta: Stora Enso ostaa Junnikkalan, turvaa Oulun kartonkitehtaan puunsaantia
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Junnikkaln tukinkatkonta on tukkipainoittaeista joka on vailla vertaistaan. Sahurina Junnikkala on edellä käviä sahattavan jalostuksessa Pohjois- Suomessa. Mutta ensiharvennustan ja energialeimikoiden ostoakaan ei olla unohdettu, sieltäkin kerätään aktiivisesti pikkutukit talteen.
Pohjois- Suomen tukin pituus on jo lähtökohtaisesti huomattavasti pienempi kuin esim. Keski-Suomessa ja siitä johtuen runsas tavaralaji valikoimalla ja tukin runsas katkonta matsiisi on tuonyt myyjällä lisätiliä leimikon arvoon.
Erikois huomion katkontapohjan laajuus saa männyllä ja kuusella, kun molemmilla alle neljän metrin pituuksia 9-17, eri läpimitta luokissa. Runsas lajivalikoima ja koulutettu urakoitsija kunta- antaa leimikolla sen oiken arvon.
Oivallinen analyysi Mikolta, Kiitos! Olisiko Metsä -lehden toisen Mikon pohdinnan paikka, millaisin ilmein ja aatoksin Metsä Groupin ja Metsäliiton herrat ovat kauppaan suhtautuneet?