Metsänomistaja Hannu Ruokolainen on kehitellyt suunnitelman viime kesänä hakatulle aukolleen. Sen mukaan metsä saisi kasvaa harventamatta päätehakkuuseen. Samalla istutustiheyttä alennettaisiin – vain päätehakkuupuusto istutettaisiin.
Ainoaksi hoitotoimeksi Ruokolainen kaavailee kevyttä raivausta, jotta kuuset eivät istutuksen jälkeisinä vuosina jää vesakon varjoon.
”Metsä kehittyisi luonnonmukaisesti. Hiilivarantokin kasvaisi tavallista suuremmaksi.”
Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomen metsäasiantuntija Riikka Paananen ynnäilee, että 600 tainta hehtaarille voisi olla sopiva istutustiheys. Taimia tulisi tällöin neljän metrin välein.
”Valtaosa kuusen istukkaista lähtee kasvuun, joten ylimääräisiä taimia ei tarvitsisi istuttaa.”
Muokkaus minimiin
Vain istutuspaikat muokattaisiin. Luontaista lehtipuustoa syntyy, mutta vähemmän kuin kattavasti muokatuille aukoille. Se vähentäisi perkaustarvetta.
Suomen metsäkeskuksen johtava luonnonhoidon asiantuntija Riitta Raatikainen pitää ideaa kokeilemisen arvoisena.
”Sekapuina tulee koivua, pihlajaa, haapaa, harmaaleppää, raitaa ja mäntyjä, ehkä myös tuomea sekä runsas pensaskerros. Lehtipuustoisuus monipuolistaa kasvi- ja sammallajistoa ja hyönteisiä. Pesivä pikkulinnusto olisi runsaampi, ja metsäkanalinnuillekin löytyisi suojaa ja ravintoa.”
Runsas lehtikarike vähentäisi maaperän happamuutta. Niinpä pohjakerroksen lajisto kehittyisi rehevämmäksi kuin hoidetussa metsässä.
Järeän lahopuun määrä alkaisi kasvaa vasta kiertoajan loppupuolella.
”Lahopuun määrää ja laatua voi lisätä jättämällä hakkuualalle järeitä lehtipuita. Osan niistä voi kaataa maahan tai kaulata pystyyn”, Raatikainen neuvoo.
Kannattavuutta kuitupuun sijaan
Puuntuotoksen emeritusprofessori Kari Mielikäisen mukaan saksalainen metsäprofessori Heinrich Spiecker kehitti samantapaista menetelmää 1990-luvulla.
”Saksassa kuitupuulla ei juuri ollut arvoa, joten Spiecker totesi, että vain päätehakkuupuustoa kannattaa hoitaa. Muu metsä sai tulla luonnon antimista.”
Mielikäinen arvelee, että istutetut kuuset tuottavat hyvän tukkisadon aikanaan päätehakkuussa. Eikä mikään estä harventamasta metsää kiertoajan kuluessa.
Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija Anssi Ahtikoski laski Metsälehden pyynnöstä menetelmän kannattavuutta.
Oletuksena oli 600 taimen istutus ja kymmenen vuotta myöhemmin tehty taimikonharvennus. 70 vuoden iässä tehdyn päätehakkuun kertymä olisi 450 kuutiota, josta 350 kuutiometriä tukkia.
Harvennustulot jäävät saamatta, mutta säästyvät hoitokulut parantavat kannattavuutta. Puuston tuottama nettonykyarvo kiertoajan mittaisessa laskelmassa oli neljän prosentin tuotto-odotuksella noin 600 euroa.
”Tätä voi pitää yllättävänkin kannattavana” Ahtikoski pohtii.
Riskitön menetelmä ei ole. Tuhot saattavat harventaa päätehakkuupuustoa, koska reservipuita ei ole.
Vai onko sittenkin? Juttua tehdessä kuulimme 20 vuotta vanhasta pellonmetsitysalueesta, jolle oli istutettu vain 600 runkoa hehtaarille.
Metsänomistajan mukaan istutustaimien lomaan on syntynyt joltinenkin määrä luontaisia havupuita. Istutuskuuset ovat melko tyvekkäitä, mutta ovat silti äityneet metriä lähentelevään vuotuiseen pituuskasvuun.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Jos aukko on oikea aukko eikä pienaukko, luonnonsiemennystä luultavasti tulee aina ja nekin puut kehittyvät ja kasvavat. Laittaisin kuitenkin taimien määrään hieman särkymävaraa, eli metsälain vaatiman tiheyden, jotta lainvalvojan kanssa ei tule ongelmia.
Ja taidetaan olla melko hyvillä kasvupaikoilla. Pikkuisen itse epäilen kuinka tuo onnistuu pikkuisen karummilla kasvupaikoilla joissa ei 100 vuoden aikana ole kuin 180m3/ha puuta ja hyvässä lykyssä alueelle ole tehty moneen kymmeneen vuoteen mitään.
Hannu Ruokolainen heitti hyvin mielenkiintoisen ajatuksen 600 kuuusentaimen istuttamisesta hehtaarille. Metsälakikaan ei olisi esteenä, koska joka tapauksessa muutakin taimikkoa kuusten väleihin lakisääteinen ja mahdollisen luonnollisen tuhoutumisen eliminoiva määrä tulisi luontaisesti. Uuden metsän geeniperimä vaihtuisi maltillisemmin kuin täydellisesti istutusmateriaali vaihtaen. Säästyisi 2/3 muokkaus, taimi- ja istutuskuluista. Energiahakkuutuloja alueelta varmaan voisi saada ennen päätehakkuutuloja – ensiharvennuksen lähinnä kuitupuutulot ja toisen harvennuksen tukkitulot jäisi saamatta ja istutuksen tuoton päätehakkuun kuittaus siirtyisi käytännössä seuraavalle tai sitä seuraavalle sukupolvelle. Jos tämän hyväksyy, miksikäs ei. Puuston monimuotoisuutta tulisi ja maasto säilyisi paremmin jalkaisin kuljettavassa kunnossa kuin kaivurin möyrimisen jäljiltä – sekin on huomionarvoinen asia: Mätästysten jäljiltä metsä on usein vuositolkulla kuin kenttätykistön maalialuetta kovapanosammuntojen jälkeen! Ei muuta kuin metsäinsinöörit laskemaan tarkempia malleja esityskuntoon, niin kutsumme metsänomistajayhdistykseen esittelemään.
Lisään vielä edelliseen kommenttiini, että Hannu Ruokolaisen tapaiset keskustelunavauksiet ovat hyvin virkistäviä: Mihin metsänomistaja vähintään 1/3:n kuusentaimistaan istutu(tut)taa, maan muokkauttaa ja taimikot hoitaa – kuitupuuksi ja mihin hintaan? Työ tehdään sellunkeittäjille! Tämä puhe ei ole UMP:iden mieleen, mutta metsänomisjan kannattaa katsoa asioita omastakin näkökulmasta.
Kaikissa kannattavuusvertailuissa on systeemivirhe. Laskelmat tehdään päivän hinnoin, mutta ei tiedetä puun tulevaa hintakehitystä.
Toinenkin systeemivirhe on. Nimittäin se, että Ruokolaisen systeemi vaatii älyttömästi työtä. Jos taimia on syntyäkseen, niin niitä syntyy yleensä liikaa, mikä tietää suuria perkauskustannuksia. Siis rahaa käytetään myyntituloa tuottavan istutuksen sijaan pelkkää kulua tuottavaan perkaukseen.
Kyllä nykyinen systeemi ajoissa tehtyine varhaisperkauksinnen on helposti hallittava ja tulevaisuuden riskeihin parhaiten varautuva järjestelmä. Voi jälkipolvi sitten hakata tai säästää. Puhumattakaan kansantaloudellisesta ja ilmastomerkityksestä. Itse kyllä tähtään mahdollisimman suureen kasvuun. Tietysti järkevillä toimilla. Silloin en kuulu niihin sukupolviin, jotka lähes hävittivät Suomen metsät.
Harvaan istutuksesta on ollut juttua ensimmäisen kerran jo yli 10 vuotta sitten, kun kuitupuun hinta oli jo silloin laskenut ”normaalia” alemmas . Ja sen jälkeenkin vähän väliä on tullut puheeksi , että kuitupuuta ei kannata istuttamalla kasvattaa ellei ole puolipakko esim. kasvupaikan rehevyyden takia männiköissä.
Eihän tuo huono idea ole. Itselläni on samantyyppinen kasvatusala Rthtg-kasvupaikalla, jossa ongelmana voimakas lepän ja tuomen ylispuusto.
Jos ajatellaan että 60v olisi kiertoaika niin luonto hoitaa metsän kyllä kasvuisaksi. Kokonaan toinen asia on mikä on minkäkin puulajin hinta ja tarve 60v kuluttua. Omissa metsissäni on hoitokustannus kohtuullisen iso, suhteessa hakkuun tuottoon. Eli jos tietäsin itse eläväni vielä 60v kuluttua, niin tuota(kin) voisi kokeilla.
Jos ei harvennettaisi ollenkaan?
Näin talousmetsäkin voi ylläpitää monimuotoista luontoa. Tämä antaa ”luonnolle omaa aikaa” ja hiilen sidonta on maksimaalista. Samalla kustannustehokas menetelmä, tuottaa biomassaa. Ei laki uudistuksia eikä valtion raha avustuksia tarvita. Tämä lisää maamme suojeluja metsä hetaareja, jota myös EU vaatii.
Vastaan Timpalle, ajatukseni ei sisällä kokonaisvaltaista taimikon perkausta. Vain ”reikä” perkausta ( nekin mieluusti pitkään kantoon) istutetuille ja hyville luonnon taimille.
Kyllä tämä vaatii tietämystä, miten toteutetaan tapauskohtaisesti. Ennen kaikkea, tavoite pitää olla selvänä mielessä. Ja vielä senkin jälkeen, riskeihin tulee varautua, mutta niin varmaan systeemistä riippumatta.
Luonnon uudistamis kykyä, tulee myös arvioida harkiten. Myös tutkimalla maaperän siemenpankin tilaa, ennen uudistamista. Tiedän, että tätä toimintaa on harjoitettu kautta aikojen. Siksipä olisikin hyvä tutkia paremmin, että tästä saatais oikeat hyödyt irti.
Tilanne lienee niin, että nyt toimitaan hyvin sattuman varaisesti. Ja vieläpä osittain ”vähin äänin” joka ei siksi palvele oikein mitään tarkoitusta.