Kaikkia metsiä ei pidä siirtää jatkuvaan kasvatukseen, Jyväskylän yliopiston soveltavan ekologian professori Mikko Mönkkönen arvioi. Jatkuvaan siirtyminen ei välttämättä vähentäisi uhanalaisten lajien määrää, vaan niitä olisi todennäköisesti suunnilleen yhtä paljon kuin nyt, tosin ne olisivat eri lajeja.

Mönkkönen korostaa, että metsälajiston monimuotoisuudelle tärkeä lahopuun määrä ei eroa tasaikäisesti tai jatkuvapeitteisinä kasvatettavissa metsissä.

Vaikka jatkuvasta kasvatuksesta ei kaikenpelastavaksi yleismenetelmäksi ole, metsänkäsittelymenetelmien monipuolistaminen vahvistaisi metsien monimuotoisuutta ja hiilensidontaa.

”Jatkuvaa kasvatusta tulisi käyttää 30–70 prosentissa kaikista hakkuista. Se sopii luontoarvoisille metsille ja tarjoaa levittäytymisteitä peitteisen metsän lajeille”, Mönkkönen toteaa.

Lisäksi kiertoaikoja pitäisi pidentää 10–30 vuotta.

”Se ei olisi merkittävä kustannus metsänomistajalle, jatkettu kiertoaikahan lisäisi tukin määrää.”

Suurhakkuille haetaan rajoja

Mönkkönen ja hänen tutkijaryhmänsä selvittävät, miten metsänkäsittelyä pitäisi muuttaa, kun hakkuita lisätään ja samalla pitäisi optimoida metsäluonnon hoito sekä metsien ekosysteemipalvelut, esimerkiksi hiilensidonta.

Monimuotoisuus voitaisiin Mönkkösen mukaan turvata, vaikka hakkuut nykyisestä kasvaisivat. Silloin metsien suojelua pitäisi kuitenkin lisätä merkittävästi.

”Tehokkainta olisi, että metsien käyttö suunniteltaisiin aluetasolla, vaikkapa maakunnittain. Hakkuut ohjattaisiin sinne, missä niistä on vähiten haittaa luonnolle. Suojelu keskitettäisiin arvokkaimmille alueille, jolloin suojeltu hehtaari antaa suurimman hyödyn.”

Yksityismetsissä aluetason suunnittelu on helpommin sanottu kuin tehty.

”Ehkä tuntuvat kannustimet voisivat toimia, pakkotoimin suojelusta seuraa vain riitoja.”

Julkaistu kokonaisuudessaan Metslehti Makasiinissa 4/2018.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.