Tässä jutussa haastatellaan Keitele Timberin toimitusjohtaja Matti Kylävainiota ja Sahateollisuus ry:n puheenjohtaja Matti Kylävainiota. Kyse on samasta miehestä eri rooleissa.
Sahateollisuus ry:n puheenjohtaja Kylävainio kirjoitti sahojen tukalasta tilanteesta Metsälehdessä 10/2024. Viestin voi kiteyttää: ”Kysyntä puuttuu eikä tuotanto kannata. Metsätalouden todellinen rahantekokone on rikki.”
Pari päivää tämän jälkeen Keitele Timberin toimitusjohtaja Kylävainio tiedotti investointiohjelmasta, joka kasvattaa Keiteleen sahan tuotantoa lähivuosina. Seuraavalla viikolla Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto ennusti Ylen haastattelussa, että markkinat elpyvät vahvasti mahdollisesti jo ensi vuonna.
”Sahateollisuuden laitokset ovat hyvin kilpailukykyisiä investointiensa ansiosta”, Aalto jatkoi.
Hyvää ja huonoa samalla viikolla?
Voivatko molemmat lausumat olla totta samaan aikaan, Matti Kylävainio?
”Voivat. Tällä hetkellä tilanne on vaikea, mutta se on eri asia kuin kilpailukyky kymmenen, kahdenkymmenen vuoden aikajänteellä.”
Kylävainion mukaan sahatavaran kysyntää on painanut nousseiden korkojen hyydyttämä rakentaminen ja sahatavarakauppiaiden pyrkimys pienentää varastojaan. Lankkua on siis kulutettu enemmän kuin tuotettu.
Myös loppuvuoden tilanne on sumea. Kolmannelle vuosineljännekselle ei vielä ole tehty sahatavarakauppoja.
”Vielä keväällä maalis-huhtikuussa tilanne näytti paljon toiveikkaammalta hintakehityksen osalta. Korkotason lasku on kuitenkin viivästynyt. Se jarruttaa rakentamista ja sahatavaran kysynnän elpymistä.”
Kylävainio muistuttaa, että havusahatavaran kulutus on maailmassa pudonnut 50 miljoonaa kuutiometriä huippuvuodesta 2021. Pudotus on iskenyt erityisesti Suomelle tärkeisiin Euroopan markkinoihin.
Hän ei silti kiistä Aallon uskoa parempiin aikoihin.
”Korkotason lasku voi toteutuessaan vahvistaa sahatavaran kysyntää nopeasti. Elpymisen alkaessa tukkurit pyrkivät kasvattamaan varastojaan. Näin kysyntä voi ensi vaiheessa kasvaa nopeammin kuin kulutus.”
Pari päivää tämän haastattelun tekemisen jälkeen Euroopan keskuspankki alensi keskeistä ohjauskorkoaan prosenttiyksikön neljänneksellä.
Vanha kaava ei enää päde
Keitele Timberin 40 miljoonan euron investointi kasvattaa Keiteleen sahan tuotantoa 50 prosentilla. Se lisää pääosin kuusitukin tarvetta noin 400 000 kuutiolla vuodessa vuoteen 2027 mennessä.
Ylikuumilla puumarkkinoilla tämä tuntuu suurelta haasteelta, varsinkin kun sahurien toiveena on tukin hinnan suitsiminen. Metsäkeskuksen mukaan Pohjois-Savon ja Keski-Suomen metsissä ei ole löysiä kuusen lisähakkuisiin.
Kylävainio luottaa tukin riittävyyteen. Hän viittaa kuiduttavan ja energiateollisuuden mittavaan kotimaisen puun lisätarpeeseen, jonka suuruudeksi hän laskee jopa 17 miljoonaa kuutiota vuodessa. Hankinnan sivutuotteena kertyy lähes yhtä iso potti tukkia.
”Perinteisesti on ajateltu, että kuitupuut tulevat tukin hankinnan sivutuotteena. Enää vanha kaava ei päde, vaan lisääntyvä kuitupuun hankinta tuo tukkia markkinoille.
Hän ei innostu ennustamaan tukin tulevaa kehitystä.
”Ennen pitkää tukin ja sahatavaran hintojen suhteen on oltava sahureille kannattava. Nykyisellä tukin hintatasolla sahatavaran keskimääräisen vientihinnan pitäisi olla 250 euron tasolla.”
Itse asiassa Foex-indeksi näytti kesäkuun alussa sahatavaran hinnaksi 250 euroa. Kylävainion mukaan se ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Vasta tullitilaston keskihinta näyttää, paljonko viedystä sahatavarasta oikeasti on saatu.
Pitkällä aikavälillä suomalaisten sahurien ja metsänomistajien tilanne näyttää herkulliselta. Sahatavaran kysyntä kasvaa, ja samalla Ruotsin metsävaroja on kauan käytetty hakkuumahdollisuuksia hipoen. Keski-Euroopassa ja Kanadassa mittavat metsätuhot rajoittavat sahausta.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Luotan Kylävainion sanoihin. Suomessa metsät pysyvät elinvoimaisina ja voimakkaasti kasvavina vain niitä talousmetsinä käyttäen
Koen ennallistamisen EU:n toimena ihan avoimesti uhkana niin metsänomistajien yksityisomaisuuden käyttöä kuin koko metsäklusteriamme ja kansantalouttammekin kohtaan. Väitän, että todellisuudessa parhaiten metsiä ennallistetaan vain niitä käyttämällä!
Menetelmiä metsien käsittelyyn on tarjolla metsänomistajille eri tavoitteiden mukaisesti kunkin haluamilla tavoilla.
Jatkuvan kasvatuksen ongelma on, että soveltuu lähinnä vain ns. ”isännän linjaan” ja hevosen ammattitaitoiseen käyttöön talousmetsissä.
Vai olenko väärässä? Miten uskot raskailla metsäkoneilla selvittävän ilman jäljelle jäävän puuston vaurioita? Mitä menetät pystykaupoissa, kun niissä puun hinta kasvatushakkuissa on merkittävästi alempi, joita jatkuvan kasvatuksen hakkuut ovat, kuin hinnat ovat päätehakkuissa?
Tärkeänä pidän, että jo metsästä alkaen eriteltäisiin tiukkasyiset ja hitaasti kasvaneet puut erilleen bulkkitavarasta niin tukkien, kuidun kuin energiapuunkin joukosta.
Haluan, että suomalaisella tiukkasyisellä ja hitaasti kasvaneella erikoispuulla voitaisiin palauttaa Suomeen puusepänteollisuus korvaamaan ulkomaista puuta tuomaan alan yrittäjyyttä ja työtä verotuloineen tähän maahan,
Jk:ssa ja jaksollisessa on eräs ratkaiseva ero, että teollisuuden tarvitsemalla vientipuulla on tarve ympäri vuoden. Määrissä jk tukehtuisi pullaansa eikä niitä saisi haalittua isoilta aloilta mitenkään tilausten kuittaamiseen. Nimenomaan isoja koneita vaativa jk ei itsellään myöskään elätä, sillä (talvi)kelit ovat rajalliset. Juurikääpäkuusikoissa lisäksi jatkossakin täystuhoinen systeemi.