”Moni metsäsana on perua useamman tuhannen vuoden takaa”, erityisasiantuntija Kirsti Aapala Kotimaisten kielten keskuksesta kertoo.

”Se osoittaa, että uralilaisen kantakielen puhujat kuutisen tuhatta vuotta sitten ovat eläneet metsäisessä ympäristössä.”

Kantauralista polveutuvat kaikki uralilaiset kielet, joihin kuuluvat suomalais-ugrilaiset ja samojedikielet.

Esimerkiksi sana puu kuuluu vanhimpaan sanastokerrostumaan ja sillä on vastineita samojedikielissä asti.

”Kaikki ne tarkoittavat joko kasvavaa puuta tai sitten puuainetta, samojedikielissä myös metsää.”

Sen sijaan metsä tunnetaan vain itämerensuomalaisissa kielissä, ja se voi olla lainasana balttilaisista kielistä.

”Sanaa, josta metsä olisi aikoinaan lainattu, vastaa nykyliettuassa puuta ja metsää tarkoittava sana medis ja nykylatviassa metsää ja metsikköä tarkoittava mežs.”

Tuttuja puita Uralin takanakin

Koivu, kuusi, pihlaja ja tuomi kuuluvat vanhimpaan sanastokerrostumaan. Samaa alkuperää olevia sanoja on samojedikielissä asti. Merkityksetkin ovat samoja, tosin pihlajan ja tuomen kaukaiset vastineet voivat viitata myös näiden puiden marjoihin.

Männyn vanhempi nimitys on petäjä, joka kuuluu myös vanhoihin perintösanoihin.

”Se ei ole aivan niin vanha kuin kuusi, mutta kyllä petäjälläkin on sukulaissanoja aina komissa ja udmurtissa asti.”

Mänty on todennäköisesti johdettu sanasta mäntä, joka on tarkoittanut myös pienen männyn latvasta tehtyä hierintä, jolla on hämmennetty puuroa tai sekoitettu taikinaa.

Koivulajeissa hikeä ja rautaa

Koivulajien nimeämistarve on kielitieteellisesti nuori ilmiö.

Hieskoivun alkuosa kuuluu samaan sanaperheeseen kuin hiki.

”Nimen on arveltu viittaavan siihen, että hieskoivu kasvaa kosteammalla, hikevämmällä maalla kuin rauduskoivu.”

Murteissa hieskoivua on kutsuttu hikikoivuksi, hikiäiseksi tai hikiäiskoivuksi. On huomattu, että hieskoivun oksista ei saa kunnollista saunavastaa, sillä lehdet liimautuvat märkään ihoon.

Rauduskoivun alkuosa on sukua rauta-sanalle ja viitannee puuaineksen lujuuteen. Murteissa on käytetty myös nimityksiä raudaskoivu, rautakoivu tai rautiaiskoivu.

Nuorempia kuin uralilaiset

Leppä, tammi, vaahtera ja saarni ovat varsin vanhoja nimityksiä, joilla on vastineita joissakin itämerensuomalaisissa kielissä sekä jonkin verran kaukaisemmissa sukukielissä mordvassa ja marissa.

Jalava tunnetaan useissa muissakin itämerensuomalaisissa kielissä, kuten vepsässä ja virossa. On ehdotettu, että se saattaisi olla vanha laina slaavilaisista kielistä.

Lehmuksella on vastineita lyydissä, vepsässä ja virossa. Myös paju tunnetaan muissa itämerensuomalaisissa kielissä ja samassa merkityksessä, mutta sen pitemmälle taustaa ei varmasti tiedetä.

Katajalla on samaa alkuperää olevia nimityksiä kaikissa lähisukukielissä, kuten karjalassa, vepsässä ja virossa, mutta kaukaisempia sukulaisia ei ole varmasti osoitettu. Suomen murteissa katajasta käytetään myös muotoja kataa, katas ja katava.

Joidenkin nimien alkuperä on hieman hämärä, kuten haapa.

”Vastineita on muissa läheisissä itämerensuomalaisissa kielissä ja oletettiin, että sukulaissanoja on myös etäisemmissä sukukielissä, mutta nykyisin on ehdotettu, että haapa voisi olla lainaa jostakin jo kadonneesta kielestä.”

Kankaalla ja suolla

Metsä on muutakin kuin puita, se on elämisen ympäristö.

Kuivaa metsämaata tarkoittava kangas saattaa olla germaaninen lainasana, jonka lähtökohtana on kulkemista merkitsevä verbijuuri. Kangas olisi siis alun perin tarkoittanut kulkureittiä tai kulkukelpoista maastoa.

Sana suo tunnetaan kaikissa itämerensuomalaisissa kielissä. Mahdollisesti sanalla on sukulaisia myös etäisemmissä sukukielissä, mutta yhdistämisessä on äännehistoriallisia ongelmia.

”Kyseiset udmurtin, komin, mansin, hantin, unkarin ja samojedikielten sanat tarkoittavat lampea tai pientä järveä.”

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.