Suomessa on jo ainakin kaksi tapausta, joissa FSC-metsäsertifiointiin liittyvä korkean suojeluarvon alue (HCV-alue) tai laajoja yhtenäisiä metsäalueita tarkoittava IFL-alue on heikentänyt metsänomistajan mahdollisuuksia myydä puuta. Näin voi käydä, vaikka metsänomistaja kuuluisi FSC-metsäsertifioinnin sijaan PEFC-metsäsertifiointiin, sillä puunostajat ovat yleensä sitoutuneita myös FSC-sertifiointiin.
”Molemmissa tapauksissa metsänomistaja on jäänyt käytännössä täysin vaille oikeusturvaa. Sekä kilpailu- ja kuluttajavirasto että markkinaoikeus katsoivat, ettei asia kuulu heidän ratkaistavakseen”, kuvailee tilannetta rovaniemeläinen oikeustieteilijä Susanna Silvennoinen.
Metsänomistajat pyysivät kilpailu- ja kuluttajavirastoa (KKV) tutkimaan, ovatko eräät metsäalan yhtiöt syyllistyneet kilpailulain vastaiseen menettelyyn osallistuessaan FSC-sertifikaatin toimeenpanoon.
KKV jätti tapaukset tutkimatta ja markkinaoikeus puolestaan palautti tapaukset kilpailu- ja kuluttajavirastolle.
Silvennoinen tutki aihetta viime syksynä valmistuneessa maisteritutkielmassaan.
Perustuslain pykälät puntariin?
Silvennoisen mukaan Suomessa pitäisi selvittää, rikkooko FSC:n menettely perustuslakia, jos metsänomistaja ei pysty hyödyntämään omaisuuttaan esimerkiksi HCV-merkinnän takia. Silvennoinen toteaa tutkimuksessaan, että perustuslain vastaista on, mikäli omaisuudensuojan rajoitus toteutetaan järjestämättä asianomaiselle asianmukaisia oikeusturvakeinoja.
Lisätutkimusta tarvittaisiin ainakin sellaisissa metsänkäytön rajoitustilanteissa, joissa metsänomistajan metsät eivät kuulu FSC-sertifikaattiin.
”Olisi tutkittava, rikkooko FSC:n menettely perustuslaissa määriteltyä omaisuudensuojaa, johon kytkeytyvät myös elinkeinovapaus ja oikeusturva. Tässä herää kysymys, miten FSC voi toimia asiassa lain ulkopuolella.”
Perustuslaissa luonnon monimuotoisuus on katsottu asiaksi, jonka perusteella metsänomistajan oikeutta hyödyntää omaisuuttaan voidaan rajoittaa. Silvennoisen mukaan FSC:n menettelytapa on kuitenkin erittäin ongelmallinen, sillä sertifiointimenettely poikkeaa merkittävästi hallinnollisesta luonnonsuojelualueiden perustamisesta sekä pakkolunastusmenettelystä.
”Hallinnollisessa menettelyssä metsänomistajaa on kuultava ja käytössä ovat vakiintuneet oikeussuojakeinot. Metsänomistajan on voitava aidosti vaikuttaa omassa asiassaan. FSC-sertifioinnissa ei tällaisia mahdollisuuksia tarkastelluissa tapauksissa ole ollut.”
Arvaamaton tilanne metsänomistajille
Metsänomistajalle ei myöskään korvata taloudellisia menetyksiä, jos metsän hakkuut estyvät HCV-merkinnän takia. Laista ei välttämättä ole metsänomistajalle apua tässäkään asiassa.
”Tilannetta verrataan pakkolunastukseen vasta siinä vaiheessa, jos metsän käyttö estyy kokonaan”, Silvennoinen kuvailee.
Tällä hetkellä tilanne onkin metsänomistajien kannalta arvaamaton.
”Esimerkiksi Euroopan metsänomistajien liitto on aiheellisesti kysynyt, että kannattaako metsään investoida, jos sen käyttöä voidaan ennakoimattomasti rajoittaa. Tai voidaanko metsää laittaa lainan vakuudeksi?”
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Merkintä johtaa vähintäänkin siihen, että valveutunut metsänomistaja hakkaa metsänsä niin ajoissa, ettei sinne kerry jonkun tuhon seurauksena liikaa lahopuuta. Siis merkintä johtaa todellisuudessa metsäluonnon tilan heikentymiseen, jos mittarina käytetään lahopuun määrää. Onko lahopuun määrä sitten oikea mittari, onkin eri juttu.
Niin, onhan mo:lla täysi oikeus hoitaa ennakoivasti omaisuuttaan niin, ettei näitä hcv:tä pysty syntymään. Ja koska asia on nähty korvausten suhteen niin vähäpätöiseksi, sitä vahinkoa ei pidä antaa syntyä.
Oikeusturvasta ei ole kysymys. Polttopuun ostajat ja pikkusahat eivät kysele FSC:n ja HCV:n perään, ei myöskään energiateollisuus.
Valtiolta jää KEMERAA käyttämättä, mutta METSO on aina lopussa. Kaikille ja etenkin porotaloudelle ja matkailulle, pääelinkeinolle, olisi parasta, että HCV-metsät suojeltaisiin nopeasti!