Lajien uhanalaisuutta selvittäneellä Petri Heinosella on sanottavaa, joka ei miellytä kaikkia.

”Metsäympäristöjen uhanalaisilla lajeilla menee paremmin kuin muiden elinympäristöjen lajeilla.”

Heinosen mukaan metsissä on vähemmän uhanalaisia suhteessa pinta-alaan ja arvioituihin lajeihin kuin muissa elinympäristöissä.

”Kaikista lajeista uhanalaisia on 12 prosenttia. Jos otetaan kangasmetsät, joita on puolet Suomen pinta-alasta, alle kuusi prosenttia siellä elävistä lajeista on uhanalaisia.”

Heinosen mielestä metsälajeja koskevat myönteiset signaalit jäävät uhanalaisuusarviossa vähälle huomiolle.

Luonnonhoitoa tarvitaan metsissä

Metsämiesten säätiön rahoittama tutkimus Suomen lajien uhanalaisuuden arviosta ja sen esittely helmikuun puolivälissä saivat reipasta kritiikkiä. Heinonen pitää ryöpytystä kohtuuttomana. Tutkimuksen lähtökohta oli etsiä parempia lähestymistapoja metsien monimuotoisuuden turvaamiseksi.

”Vaikka metsälajeilla menisi ihan hyvin verratuna muihin elinympäristöihin, talousmetsien luonnonhoitotyötä on edelleen kehitettävä”, hän sanoo nyt.

Metsäpuolella ollaan ymmällään siitä, että lahopuun, lehtipuiden sekä kookkaiden puiden määrä kasvaa, mutta niiden väheneminen kirjataan uhanalaisia lajeja uhkaavaksi tekijäksi.

Heinosen mielestä uhanalaisuuden syyt pitäisi kuvata nykyistä tarkemmin. Yksi eniten uhanalaisuutta aiheuttavista tekijöistä uhanalaisuusarvion mukaan on ”metsätalouden uudistamis- ja hoitotoimet”.

”Sehän voi olla mitä tahansa maanmuokkauksesta harvennusleimikoiden ennakkoraivaukseen.”

Lehdot suojeltava

Vaikka kangasmetsien lajit voivat luultua paremmin, on alueita, jotka Heinosen mielestä kaipaavat erityistä huomiota.

”Lehdot ovat pääasiassa yksityisomistuksessa, ja monet niistä on eri syistä luokiteltu lehtomaisiksi kankaiksi. Ne pitäisi kartoittaa.”

Suuri osa metsien uhanalaisista lajeista elää lehdoissa ja harjujen paahderinteillä, eikä niitä ole paljon jäljellä. Useimmat lehdot on todennäköisesti raivattu pelloksi kauan ennen höyrysahan keksimistä.

”Puhutaan parista prosentista metsäpinta-alasta.”

Heinosen tutkimuksen ansioihin on luettu huomion kiinnittäminen tiettyyn kustannustehokkuuteen – siis suositus suojella elinympäristöt, jotka ovat pienialaisia, mutta joissa elää paljon uhanalaisia lajeja.

Toinen tarkasteltava asia voi kriitikoidenkin mielestä olla se, että uhanalaisuusarvio ei juuri anna työkaluja käytännön metsätaloudelle. Heinosen ehdottama uhanalaisuuden perusteiden uudelleenluokittelu heikentäisi tulosten vertailtavuutta, mutta jonkinlainen erillinen toimenpideohjelma metsätalouden käyttöön voisi kriitikoidenkin mielestä olla toimiva ratkaisu.

Kalliot rikkaita elinympäristöjä

Heinonen on sitä mieltä, suojelupaine kohdistuminen vain metsien elinympäristöihin on kohtuutonta.

”Kalliot ja kivikot ovat lajistoltaan todella rikkaita elinympäristöjä, joissa elää myös uhanalaisia lajeja. Ne eivät uudistu ja niitä louhitaan surutta murskeeksi.”

Totta on, että uhanalaisuusarvioinnin mukaan kaivannaistoiminta on merkittävä uhanalaisuuden syy. Myös muualla olisi tehtävää.

”Kaupunkiympäristöissä olisi valtavia mahdollisuuksia esimerkiksi kedoille ja niityille. Niitä voisi perustaa lajiköyhien nurmikoiden tilalle.”

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.