Metsiemme kätköissä kuusten siemenillä elävällä oravalla on kovin erilainen elinpiiri kuin on urbaanimaisemassa asustavilla cityoravilla. Ruokinta-automaattien pähkinäaterioita popsiva kurre säästyy monilta metsän vaaroilta, vaikka useat petolajit ovat löytäneet myös kaupunkiympäristöjen saalistusmahdollisuudet. Liikenne verottaa oman osansa, mutta suurin uhka näille pikkunisäkkäille on kuitenkin kuusen huono siemenvuosi.

Oravaa voidaan hyvällä syyllä kutsua suomalaisten lempilapseksi, villiksi lemmikiksi. Ne ovat päiväaktiivisia ja siksi helposti seurattavia. Monet yksilöt myös kesyyntyvät helposti ja päästävät ihmisen hyvinkin lähelle.

Mikä onkaan hauskempaa kuin seurata näiden mestarikiipeilijöiden touhuilua niiden loikkiessa puusta puuhun tai ajaessa toisiaan takaa puun rungon ympärillä.

Valuuttaa, turkkeja ja ruokaa

Orava (Sciurus vulgaris) on vallannut lähes koko Suomenniemen. Se on havumetsien asukas, ainoastaan pohjoisin osa Suomesta jää sen esiintymisalueen ulkopuolelle.

Oravan tunnemme tavallisimmin punertavanruskean turkkinsa vuoksi ns. mäntyoravana tai harmaan sävyisenä kuusioravana. Mäntyorava lienee saanut nimensä männyn runkoon sulautuvasta väristään, kun taas kuusioravan turkin väri viittaa suoraan kuusen rungon väritykseen. Mutta myös vuodenaikojen vaihtelu vaikuttaa turkin värisävyyn: talvella se on harmaampi, kesällä kirkkaampi.

Menneinä aikoina orava oli Suomen tärkein turkiseläin. Tupsukorvia metsästettiin useita miljoonia yksilöitä vuodessa, ja niitä jopa vietiin ulkomaille. Käytettiinpä oravan lihaa myös ruoanlaitossa.

Vielä sata vuotta sitten oravan nahkoja käytettiin rahan korvikkeena – oravannahkoja vaihdettiin tarvittaviin tuotteisiin. Nykyään verottaja olisi varmaankin erittäin kiinnostunut tällaisesta kaupankäynnistä.

Oravan metsästys on sallittu 1.12.–31.1. välisenä aikana. 1930-luvulla orava rauhoitettiin metsästykseltä kokonaan useana vuotena kannan taantumisen vuoksi. Nykyään saaliiksi jää muutamia tuhansia yksilöitä vuosittain.

Siemensato määrää kannan

Kuusen vuosittaisella siemensadolla on todella suuri merkitys oravalle. Hyvinä siemenvuosina oravia tuntuu vilistelevän joka paikassa, kun taas katovuosina heiluhännät loistavat poissaolollaan. Myös männyn siemenet kelpaavat oravalle, mutta isoissa kuusenkävyissä on moninkertaisesti enemmän siemeniä, joten niistä energiaa saa pienemmällä vaivalla.

Hätäravintona oravat käyttävät myös kuusen silmuja. Joinakin vuosina metsäteiden ja latujen varsilta saattaa löytää runsain määrin osittain syötyjä kuusen oksien kärkikasvuja. Meneillään oleva talvi on siemensyöjille huono: kuusi tuottaa heikosti siemeniä, eikä männylläkään ole kovin hyvä siemensato.

Syksyisin oravat keräävät varastoihinsa sieniä, pähkinöitä ja siemeniä. Joskus ne unohtavat kätköpaikkansa tai toiset oravat tai linnut saattavat löytää kätkön. Yhtä useasti siemenet jäävät maahan itämään, ja näin oravat tahtomattaan lisäävät sembramännyn, tammen ja muiden kasvien levinneisyyttä.

Oravalla, tällä pienellä nisäkkäällä, on oma osansa luonnon ekosysteemissä. Hyvinä siemenvuosina populaatio on runsas, ja sitä kautta se on merkittävä osa ravintoketjua. Siemeniä levittäessään se tietämättään turvaa myös tulevien oravasukupolvien ravinnonsaantimahdollisuuksia.

Julkaistu Metsälehdessä 3/2017

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.