”Enää ei koivu ole perkaushakkuissa maahan lyötävä roskapuu”, kirjoitti Metsälehti vuonna 1971. Koivun käyttö oli kasvanut vaneri-, sellu- ja levyteollisuudessa 1960-luvulta lähtien, ja 1970-luvulle tultaessa koivuvarojen pelättiin jo hupenevan.

”Koivukysymys, joka kymmenkunta vuotta sitten oli ongelma menekki- ja käyttövaikeuksien takia, on nykyisin muuttunut ongelmaksi puun niukkuuden takia”, Metsälehti totesi.

Metsänomistajia innostettiin viljelemään koivua muun muassa vuonna 1970 käynnistetyn koivunviljelykilpailun avulla. Kaikki kilpailuun osallistuneet istuttivat keväällä 1971 tuhat koivuntainta. Tavoitteena oli saada ne kasvamaan kahdessa vuodessa mahdollisimman paljon pituutta.

Kilpailun voitti metsänomistaja Urho Leikas Pieksämäeltä. Hänen koivunsa kasvoivat vuosien 1971 ja 1972 aikana kaikkiaan keskimäärin 1,6 metriä.

Loppujen lopuksi koko koivukilpailua ei Metsälehden mukaan olisi edes tarvittu. Metsänomistajat olivat niin innostuneita koivunviljelystä, ettei kaikille halukkaille riittänyt taimia. Vuonna 1972 yksityismetsiin istutettiin Metsälehden mukaan noin 8,4 miljoonaa koivuntainta.

Nykyisin sellaisiin määriin ei enää ylletä. Vuonna 2020 metsänviljelyyn toimitettiin Ruokaviraston mukaan 5,4 miljoonaa rauduskoivun tainta.

1970-luvun koivuinnostuksen taustalla oli erityisesti pellonmetsitys mutta myös se, että koivusta oli alettu maksaa aiempaa enemmän. Kuusen hinnoista oltiin tosin vielä kaukana.

”Koivuainespuun hinta on – – parissa vuodessa yli kaksinkertaistunut suhteessa kuusipaperipuun hintaan, mutta silti se Suomen eteläpuoliskossa on yhä vain noin 55–60 % vastaavasta kuusiainespuun hinnasta”, Metsälehti kirjoitti.

Vuonna 2020 koivukuitupuun pystykauppahinta oli Luonnonvarakeskuksen mukaan keskimäärin 16,90 euroa kuutiometriltä, kuusikuitupuun 19,90 euroa kuutiometriltä. Koivukuitupuun hinta on siis noussut 85 prosenttiin kuusikuitupuun hinnasta.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.