Toimiko Metsähallituksen Luontopalvelut oikein Livojoella, jota se on kuluneena kesänä ennallistanut rajunnäköisin ottein?

Omien sanojensa mukaan kyllä. Ennallistamistöille haettiin ennakkoon hyväksyntä kahdesta ely-keskuksesta, eikä töiden katsottu aiheuttavan vaaraa joen raakkukannalle.

Livojoki on Iijoen sivujoki, jolla on mittaa lähes 140 kilometriä. Se virtaa Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan rajalla, Posion ja Pudasjärven kuntien alueella.

Joen ennallistamistöistä ovat uutisoineet ainakin Kaleva, Iijokiseutu ja Maaseudun Tulevaisuus. Lehtiin haastatellut kaksi eläkkeellä olevaa metsäammattilaista ovat epäilleet Metsähallituksen Luontopalveluiden tekevän ennallistamistöillään hallaa uhanalaiselle raakulle eli jokihelmisimpukalle, vaikka töiden alkuperäinen tarkoitus on päinvastainen.

”Ennallistamistyö on raakaa työtä”, luontoarvojohtaja Pekka Sulkava vastasi arvosteluihin Metsähallituksen keskiviikkona järjestämässä tiedotustilaisuudessa.

Sitä ei pidä Sulkavan mukaan verrata rakennuksen restaurointiin, jonka lopputulokset näyttävät upeilta heti, kun ihmistyö kohteessa päättyy.

”Ennallistamisen avulla luonnolle tehdään mahdolliseksi, että se pystyy ennallistumaan. Ennallistuminen alkaa vasta ennallistamistöiden päätteeksi.”

Tavoitteena joenuoman leveneminen

Siinä missä koko valtakunnan uutisaiheeksi elokuussa noussut Suomussalmen Hukkajoki on yksi Suomen parhaista raakkujoista, Livojoen raakkukantaa ei voi kutsua elinvoimaiseksi.

Raakut voivat huonosti Livojoella, ja sille on Metsähallituksen mukaan kolme keskeistä syytä: jokea on perattu uittoja varten, joki on padottu ja sen valuma-alueella on tehty ojituksia, joiden myötä jokeen on kulkeutunut hiekkaa.

Tänä kesänä on ennallistettu noin 10 kilometriä Livojoen uomaa, eikä kunnostetulla osuudella tai kilometrin matkalla siitä alavirtaan elä raakkuja, Sulkava sanoo.

Ennallistamistöissä tukitaan vanhoja uittorännejä, jotta vedenpinta nousisi ja uoma leviäisi. Samalla olosuhteet kehittyvät raakulle otollisemmiksi.

Raakku elää virtaavassa vedessä. Jotta sen lisääntyminen onnistuisi, veden laadun on oltava hyvä, joen pohjan hapekas ja joessa on oltava lohikalojen poikasia.

Suomessa erittäin uhanalaiseksi luokiteltua raakkua elää kaikkiaan noin 150 joessa ja purossa. Esiintymistä yli 90 prosenttia sijaitsee Koillismaalla ja Kainuussa.

Viime vuosikymmeninä raakku on pystynyt lisääntymään noin 30 joessa, mutta Metsähallituksen mukaan ”vain muutaman” joen raakkukanta on elinkykyinen.

Ennallistamisrahat EU:n Life-hankkeesta

Pitkäikäisenä, parisataavuotiaaksikin elävänä lajina raakkua esiintyy useissa padotuissa joissa, vaikka lohikalat eivät enää vaeltaisikaan niihin.

Niinpä Suomen, Ruotsin ja Viron raakkukantoja elvytetään nyt EU-rahoituksen turvin. Tavoitteena on saavuttaa suotuisa suojelun taso.

Päävastuu vuosina 2021–2027 käynnissä olevasta Life Revives -hankkeesta on Jyväskylän yliopistolla.

Metsähallituksesta ennallistamistöihin osallistuvat sekä Metsätalous Oy että Luontopalvelut: ensin mainittu ennallistaa soita ja jälkimmäinen kunnostaa virtavesiä.

Hankkeessa tehdään toki paljon muutakin raakun elinolosuhteiden parantamiseksi. Siinä esimerkiksi kasvatetaan raakunpoikasia, joita istutetaan kohdejokiin. Myös suojelumenetelmiä kehitetään ja yleistä tietoisuutta raakun suojelusta pyritään parantamaan.

Uittorännejä täytetty aikaisemminkin

Metsähallitus on tukkinut pääsääntöisesti sotien jälkeen kaivettuja uittorännejä 1980-luvulta alkaen.

”Läheskään kaikkien jokien kunnostukset eivät olleet alkuun täydellisiä. Useissa alkuvaiheen kunnostuksissa uittopenkereitä jäi paljon purkamatta”, projektipäällikkö Pirkko-Liisa Luhta Metsähallituksen Luontopalveluista kertoo.

Livojokeakin kunnostettiin ensimmäisen kerran jo 1990-luvun alussa.

Luhdan mukaan ensimmäinen kunnostus oli varovainen siksikin, että raakun pelättiin kuolevan kunnostuksiin. Vielä noihin aikoihin ei ollut tiedossa, että Livojoen raakku tarvitsee lisääntyäkseen lohenpoikasia. Lohi puolestaan tarvitsee laajat kutualueet lisääntyäkseen.

Metsähallituksen ensimmäinen uittoperattujen jokien kunnostuskierros päättyi vuosina 2006–2007 Taivalkoskella virtaavan Kostonjoen kunnostamiseen.

”Silloin oli jo kertynyt oppeja ja osaamista”, Luhta toteaa.

Tavoite on, että Livojoen tilassa tapahtuisi tämänkesäisten töiden seurauksena samanlaisia muutoksia kuin Kostonjoella on nähty.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.