Muutamia talven ensimmäisiä lumihiutaleita putoilee metsässä kulkevalle traktoriuralle. Niistä ei ole vielä kinoksiksi asti, ja ura pysyy joka tapauksessa auki, sillä Kalevi Pullinen kurvailee sitä pitkin mönkijällä.

Pullisen ajo ei ole revittelyä, vaan mönkijällä ajetaan rauhassa metsää katsellen. Ajokki on riihimäkeläisen metsänomistajan tärkein työkalu, sillä verenkiertohäiriö selkäytimessä vei alaraajojen liikuntakyvyn parikymmentä vuotta sitten.

”Mönkijän penkiltä pystyy tekemään myös hieman metsänhoitotöitä: leikkaamaan joulukuusia ja karsimaan visakoivuja”, Pullinen kertoo.

Omistus yhtymässä

Pullinen säilyttää mönkijäänsä tyttären autotallissa, josta on lyhyt matka entisen kotitilan mailla sijaitsevaan metsään ja sen lukuisille traktoriurille. Pullisen perhe saapui Riihimäelle aikoinaan sodan jälkeen evakkoina Antreasta.

Siirtolaistila lohkaistiin Erkkylän kartanosta. Pellot ja pihapiiri raivattiin itse keskelle kuusikkoa.

”Tyhjästä lähdettiin ja meitä lapsia oli viisi, mutta koskaan ei puutetta ollut”, Pullinen kertoo.

Nyt Pullinen omistaa kotitilan metsät yhdessä kahden veljensä kanssa. Metsäyhtymän jäsenet ovat tehneet sopimuksen siitä, miten metsiä hoidetaan.

Pullisen mukaan verkkopalvelut auttavat nykyisin metsätilan yhteisomistuksessa.

”Verkossa olevat metsäpalvelut, kuten Metsään.fi ja meidän kohdallamme Metsä Groupin Metsäverkko, helpottavat asioiden hoitoa.”

Kemera pois taimikonhoidolta

70-vuotias Pullinen on koulutukseltaan metsänhoitaja, ja metsät ovat olleet olennainen osa elämää niin lapsuuden maisemana kuin työpaikkana. Työurastaan hän teki 17 vuotta Paloheimon entisen sahan puunhankinnassa ja jatkoi myöhemmin Metsäkeskuksella.

”Kun on ikänsä liikkunut metsässä, niin on hienoa, että mönkijällä pääsee yhä metsään.”

Pullinen on aktiivinen eläkeläinen, joka toimii Riihimäen kaupunginvaltuustossa sekä on Riihimäen–Hyvinkään seudun metsätilanomistajayhdistyksen puheenjohtaja.

Luottamustoimissaan hän on havainnut, että byrokratiaa voisi karsia myös metsäasioissa.

”Taimikonhoitotöihin tulisi kannustaa kemeratukien sijaan verohelpotuksilla.”

Tientekoon ja muihin monimutkaisempiin töihin kemeratuki on Pullisen mukaan yhä paikallaan.

”Taimikonhoitotöissä kemeratukien hakusulut sekoittavat metsänomistajia. Ihmiset ovat sen osalta tympääntyneitä järjestelmään.”

Pakurikääpää hieskoivuihin

Kuusi on Etelä-Hämeen rehevien maiden pääpuulaji, mutta istutuskuusikoiden sekaan syntyy luontaisesti niin mäntyä kuin koivua. Näin on myös Pullisen veljesten mailla, ja Kalevi Pullinen onkin vakuuttunut sekametsien kasvatuksen kannattavuudesta.

”Männyt kasvavat laadultaan paremmiksi sekametsissä. Rehevä maa toisi muuten oksikkuutta.”

Kuusitukilla on hyvin kysyntää alueella useiden sahalaitosten ansiosta. Kuitupuun osalta tarina on Pullisen mukaan sama kuin muualla: hinta jatkaa samalla tasolla vuodesta toiseen.

”Koivu kasvaa pelloilla hyvin. 1990-luvun alun istutuksista tulee jo ensimmäisiä tukkeja. Ja koivujen alle kasvaa usein seuraava puusukupolvi luontaisesti kuusista”, Pullinen kertoo.

Metsäyhtymän metsistä löytyy myös kaksi erikoisuutta: visakoivuja ja pakurikääpää. Pakurikääpä on tosin vasta esiasteella, sillä sientä istutettiin koivunrunkoihin viime elokuussa.

”Ensimmäistä satoa voi odottaa 5–6 vuoden päästä”, Pullinen sanoo.

Hän uskoo, että pääasiassa hieskoivun runkoihin istutulla pakurilla on kysyntää etenkin Aasiassa, jossa sitä käytetään terveyslääkkeenä.

Visakoivutalkoot kesällä

Tuoreen pakurikääpäkokeilun ohella metsissä riittää lähiaikoina puuhaa visakoivujen parissa.

”Ensi kesänä on visakoivun karsintatalkoot. Oksia karsitaan niin, että koivuihin jää kaksi kolmasosaa latvusta.”

Visakoivu on tavallisesti rauduskoivun muunnos, jonka puuainekseen muodostuu parhaimmillaan kaunis ja puutuoteteollisuuden arvostama kuviointi.

Pullisen mukaan visakoivua ei ole kahta samanlaista, etenkään, jos ne eivät ole kloonattuja.

”Ensiharvennuksia tehdään niin, että kunnollisille visakoivuille tehdään tilaa muiden puiden kustannuksella.”

Visakoivujen kasvatus vaatii metsänomistajalta työtä ja riskinottoa. Moni visakoivikko on kasvamassa lähiaikoina jalostuskuntoon, ja Pullinen toivoo visalle lisää käyttöä.

”Nyt on tarjolla hienoa kotimaista jalopuuta vientiin.

Julkaistu Metsälehdessä 21/2016.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.