Lapissa on tutkittu jatkuvan kasvatuksen hakkuiden korjuukustannuksia. Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimuksissa vertailtiin poimintahakkuun, alaharvennuksen ja avohakkuun korjuuta. Tutkimus tehtiin kuivahkon kankaan männiköissä.
Alaharvennuksessa poistettiin pienimpiä puita, poimintahakkuussa korjattiin valtapuusto ja avohakkuussa kaikki ainespuu.
Avohakkuulla korjuu oli edullisinta. Poiminta- ja alaharvennuksella korjuu maksoi saman verran.
”Poimintahakkuilla hakkuuta hidastaa jäävän puuston varominen, mutta hakattavien puiden isompi koko ja suurempi hakkuukertymä lisäävät tuottavuutta”, tutkija Juha Laitila Lukesta kertoo.
Tutkimuksessa pyrittiin myös ennustamaan poimintahakattujen männiköiden tulevaa kehitystä.
”Metsän tulevaan kehitykseen liittyy paljon epävarmuutta. Jos kasvamaan jätettyjen, valtapuita pienempien mäntyjen kasvu ei elvy toivotusti ja taimikon syntyminen viivästyy, seuraavaa hakkuukertaa joudutaan odottamaan ennakoitua kauemmin. Se alentaa metsänkasvatuksen kannattavuutta”, Luken tutkija Jaakko Repola sanoo.
Luontaisen uudistamisen varmistamiseksi poimintahakkuu tehdään voimakkaana. Se alentaa puuston tulevaa kasvua, mikä tarkoittaa hiilinielun supistumista.
”Ennusteiden mukaan poimintahakkuu alentaa männikön vuosikasvua 1–1,5 kuutiota hehtaarilla alaharvennukseen verrattuna. Se tarkoittaa 20–25 prosentin alenemaa”, Repo sanoo.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Ruotsissa ja Suomessa metsähakkuut 1800 luvulta 1950 – luvulle asti olivat lähes yksinomaan harsintahakkuita eli nykytermein yläharvennusta tai jatkuvaa kasvatusta.
Tulokset olivat surkeita. Kasvu taantui ja metsien puumäärät laskivat.
On järkyttäävää, että tätä lähihistoriasta saatua kokemusta ei osata / ymmärretä / haluta käyttää hyväksi edes metsäammattimiesten johdolla.
Metsässä alaharvennuksella annetaan tilaan parhaiten kasvaville puille, jotka kiihdyttävät kasvuaan lisää tilaa saatuaan. Nykyharvennukset kuitenkin tehdään liian varovaisina, mikä johtaa taas pian harvennuksen jälkeen kasvun taantumiseen ylitiheyden seurauksena.
Myös metsikön elinaika lyhenee tiheysstressin ja siitä seuraavien tuhojen seurauksena.
Metsänhoito on latvusten hoitoa, eli terveiden, tuuheiden ja pitkien latvusten vaalimista kaiken aikaa.
Nykyistä väljempi istutustiheys (1200/ha), aikainen ensiharvennus kun latvukset ovat vielä pitkät (600 r/ha), alle 10 v sen jälkeen väljennys tukinkasvatusasentoon (400 r/ha, koivulla 300 r/ha) ja kun tämänkin latvustila täyttyy, loppukasvatus superhavennuksella tiheyteen 200 r /ha mahdollistaa tehokkaimman hiilensidonnan, terveimmän metsän, parhaan tuoton metsänomistajalle.
Se mahdollistaa myös pitkäkestoisen (jopa yli 100v) tapahtuvan suuren hiilivaraston säilyttämisen, joka toimii myös puupankkina, jonka voi nopeasti ja kannattavasti hakata eli muuttaa rahaksi milloin vain kymmenien loppukasvatusvuosien aikana.