Suomussalmella tuhoa kärsineestä jokihelmisimpukka- eli raakkuesiintymästä on ollut tieto ainakin metsänomistajalla, metsänkäyttöilmoituksen laatijalla ja hakkuuoikeuden haltijalla. Näille tahoille lähtee automaattisesti viesti, kun Suomen metsäkeskukseen saapuva metsänkäyttöilmoitus koskee hakkuuta jonkin erikoiskohteen läheisyydessä.
Puukauppasopimuksessa sovitaan yleensä, että puunostaja vastaa metsänkäyttöilmoituksen tekemisestä, joten puunostaja, metsänkäyttöilmoituksen laatija ja hakkuuoikeuden haltija ovat tavallisesti sama taho. Metsäkeskuksesta tieto erityiskohdetta koskevasta hakkuuaikeesta kulkee myös toiselle viranomaiselle, ely-keskukselle.
Helsingin Sanomien tiedon mukaan Kainuun ely-keskus on myös tiedottanut Suomussalmen tapauksessa hakkuuoikeuden haltijaa eli Stora Ensoa sekä metsänomistajaa, ettei raakkuesiintymän kohdalta voi ylittää jokea. Avoin kysymys on, missä kohtaa uhanalaisen lajin huomioimisessa on tämän jälkeen epäonnistuttu.
Julkisuuteen ei ole toistaiseksi annettu tietoa, kuka on viime kädessä ollut vastuussa päätöksestä ajaa metsäkoneella yli jokihelmisimpukoiden. Yhden raakun arvoksi on määritelty 589 euroa.
Ajoreitissä kyse perusasioista
Päijänteen metsänhoitoyhdistyksen myyntipäällikön Henri Mommon mukaan kaadettujen puiden varastopaikka ja puiden kuljetusreitti hakkuupaikalta varastolle ovat sen tason peruasioita, jotka selvitetään jo leimikonteon yhteydessä.
”AIka harvinaista ja yllättävää olisi, jos vesistön ylitys olisi metsäkonekuskin päätettävissä”, Mommo kertoo.
Mommo ja muut tähän juttuun haastatellut henkilöt kommentoivat hakkuiden ja puunkorjuiden käytäntöjä yleisellä tasolla.
”Yleensä metsäkone pudotetaan kuljetuslavetilta juurikin tulevalle varastopaikalle. Nämä (varastopaikka ja kulku) ovat sellaisia asioita, joiden kirjaamista suosittelemme metsänomistajalle jo puukauppasopimukseen”, Mommo kertoo.
Muutoksia suunnitelmiin voi toki tapauskohtaisesti tulla, mutta silloinkin on oletettavaa, että metsäkonekuski käy muutoksista keskustelua korjuusuunnittelijan kanssa.
Kuka suunnittelee puunkorjuun?
Kuka sitten yleensä vastaa käytännön hakkuutoimien ja puunkorjuun suunnittelusta? Suomussalmen raakkutuhossa on tiettävästi ollut kyse niin sanotusta pystykaupasta, joka on yleisin puukauppamalli Suomessa.
Siinä metsänomistaja myy puut eli hakkuuoikeuden puunostajalle. Tavallista taas on, että puunostaja – isokin metsäyhtiö – ostaa puiden kaadon ja korjuun puunkorjuuyritykseltä.
Koneyrittäjien varatoimitusjohtajan Simo Jaakkolan mukaan korjuusuunnittelu on puhtaasti puunhankintayrityksen ja puunkorjuuyrityksen välinen sopimuskysymys.
”Viime vuosina on menty siihen suuntaan, että korjuun suunnittelua on siirretty puunkorjuuyrityksille”, Jaakkola kertoo.
Metsäalalla on yleistynyt toimintamalli, jossa etenkin isot puunostajat tekevät aluekohtaisia puunkorjuusopimuksia isojen puunkorjuuyritysten kanssa. Isolla korjuuyrityksellä on puunkaadon lisäksi resursseja koko puunkorjuuketjun suunnitteluun.
Jaakkolan mukaan ainakin osa korjuuyrityksistä on ollut kehityssuuntaan tyytyväisiä, sillä puunkorjaaja saa hallintaansa koko korjuukokonaisuuden ja pystyy itse vaikuttamaan puunkorjuun eri osa-alueisiin.
Katseet kääntyvät hakkuuoikeuden haltijaan
Ennen kuin metsäkone kaataa yhtään puuta leimikosta eli hakattavaksi merkityltä alueelta, puunkorjuuseen on ehtinyt osallistua monta henkilöä: puut myynyt metsänomistaja, puunostaja, kenties joku muukin puunostajan hankintaorganisaatiosta, puunkorjuuoperaation suunnittelija, metsäkoneen kuljettaja ja Metsäkeskus sekä muut viranomaistahot.
Suomussalmen Hukkajoen raakkutuhossa epäillään tällä hetkellä törkeää luonnonsuojelurikosta, mikä on harvinaista. Yleisempien metsälakirikkomusten kohdalla vastuullinen taho on tavallisesti löydetty tuomioissa hakkuuoikeuden haltijasta. Vastuu voi mennä pitkälle ylöspäin suurten puunhankintayritysten organisaatioissa.
Metsänomistajan pelko sanktioista on vähäinen, jos hän on vain luovuttanut hakkuuoikeuden eikä ole tehnyt maastossa puunkorjuuseen omia ohjeistuksiaan ohi korjuun suunnittelun tai lakisääteisten määräysten.
Juttua varten on haastateltu myös metsälainsäädännön johtavaa asiantuntijaa Janne Uitamoa Metsäkeskuksesta.
- Lisää aiheesta: Stora Enso on keskeyttänyt osan hakkuistaan – suunnitelmat ja riskit arvioidaan uudelleen
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Tällä hetkellä kohu on noussut suhteettoman suureksi, vaikka tutkinta on vielä kesken ja vaikka Enso on lupautunut tekemään kaiken voitavansa vahingon korjaamiseksi, mikä on ikävä asia koko metsäteollisuudelle.
Kaikesta huolimatta maanomistajille tästä on tulossa tuleviin puu kauppoihin hankaluuksia, sertifikaatin ja metsälain kiristävä vaikutus, eli lisää kuvion puustoa on jäämässä puukaupan ulkopuolelle, ilman rahallista arvoa.
Yliarviot sertifikaatin ja metsälain tulkinnasta voi näkyä varman päälle tulkintana, ettei puunostajat olekaan kiinnostuneita leimikosta jos leimikossa on luontoarvoja.
Eihän tuota metsää mikä hakattu ollut edes sertifioinnin piirissä. Kyseessä suuri metsänomistaja, onko heillä omat säännöt, tehtiinkö niin kuin myyjä oli määrännyt ja pikkupomot totteli?
”Kainuun ely-keskus on myös tiedottanut Suomussalmen tapauksessa hakkuuoikeuden haltijaa eli Stora Ensoa sekä metsänomistajaa, ettei raakkuesiintymän kohdalta voi ylittää jokea.”
Raakkuesiintymän vierestä joen siis olisi saanut ylittää. Kuinka laajoja nämä esiintymät ovat, olisiko voinut kiertää?
Kuten Purnu totesit
”Kyseessä suuri metsänomistaja, onko heillä omat säännöt, tehtiinkö niin kuin myyjä oli määrännyt ja pikkupomot totteli?”
Tämä skenaario on hyvin mahdollinen.
Erikoista silti, jos omistaja on noin piittaamaton, sillä käsitykseni mukaan kyseinen henkilö omistaa noin 3000ha metsää pitkin Suomea, eli hänellä ei pikkurahasta ole puutetta, jos metsistä saatu tulo oli viimeksi 100 000e. Liekö tuo puute sitten korvien välissä (välinpitämättömyys luontoarvoja kohtaan), se on poliisin selvitystyön alla.
Metsä-masa, kirjoitit:
”Tällä hetkellä kohu on noussut suhteettoman suureksi”.
Mielestäsi lakia siis saa rikkoa metsissä mielensä mukaan? Tämä Hukkajoen tapaus osoittaa täsmälleen samaa piittaamattomuutta, kuin Lapinlahden salametsästysvyyhti, joten uutisointi on tarpeen, vaikka se kestäisi viikkoja.
Lisäksi kirjoitit
”Kaikesta huolimatta maanomistajille tästä on tulossa tuleviin puu kauppoihin hankaluuksia, sertifikaatin ja metsälain kiristävä vaikutus, eli lisää kuvion puustoa on jäämässä puukaupan ulkopuolelle, ilman rahallista arvoa.”
Onko raha siis ainoa asia mitä ajattelet? Ja sen puitteissa saa tehdä mitä lystää, piittaamatta monimuotoisuudesta tai vesistöistä? Olet ilmeisesti niitä ihmisiä, jotka eivät ole koskaan kuulleet metsänhoidon suosituksista tai ehkä et vain välitä siitä, että metsät ovat tuhansien eliölajien koti?
Metsänhoitajana pidän hyvin kummallisena, että edelleen vallalla on 50-lukulainen ajatus metsistä puupuistoina ja vihreänä kultana, joille – ja joissa – voi tehdä mitä huvittaa. Tiededenialismi rehottaa sekä vastarinta kaikkeen luontoon liittyväön. Tähän piintyneeseen ajatukseen tuntuu vaikuttavan MTK ja keskusta sekä nyt perussuomalaiset, jotka ovat lusikkansa soppaan työntäneet. Kyseiset puolueet ovat jääneet takaperoisesti roikkumaan menneisyyteen ja jakavat agendaansa auliisti piittaamatta yhtään tieteestä tai luonnosta ja sen arvosta.
Eihän Masa mitään tollasta puhunu, noudattaa varmaan lakeja kyllä. Eikä pelkkää rahaa ajattele niinkuin eivät useimmat meistä. Tämä yli tulkinta vaan johtaa niin helposti siihen että joka liru on tämän jälkeen suojeltu raakkupuro.
Luonnon huomioiminen on ensiarvoisen tärkeä mutta ei nyt aleta hurjimaan. Sosiaaliset ja taloudelliset seikat on huomioitava myös.
Oli vain ajan kysymys että jossain tällainen kunnon munaus tapahtuu. Perustelut: liian moni metsäasiantuntija istuu toimistolla tuijottamassa tietokonenäyttöä, leimikot rajaamatta,ajoreitit suunnittelematta, arvokkaat elinympäristöt maastossa merkkaamatta. Nämä tehtävät on sälytetty koneurakoitsijalle tyyliin ”kuuluu taksaan”. Pahimmillaan leimikon korjaaja on sitten aliurakoitsijan aliurakoitsija.
Metsä-masa, kirjoitit:
”Tällä hetkellä kohu on noussut suhteettoman suureksi”.
Tästä ei suhteettoman suurta saa vaikka uutisointi jatkuisi seuraavat sata vuotta. Tämän täytyy käynnistää ennen näkemättömän laaja metsäoperaatioiden, -teollisuuden ja -talouden kriittinen, ytimiin ja pienimpiinkin yksityiskohtiin porautuva arviointi ja muutos. Ja ettei asia unohdu, se on pidettävä mediassa esillä.
Monimuotoisuuden väheneminen on valitettavasti tosiasia. Tämä Hukkajoen tapaus on siksi oikeasti iso moka, ei se mediaa syyttämällä katoa. Sillä saadaan päinvastoin kasvatettua kohua. Jos Stora Enso saa hoidettua asiat tyylikkäästi ja rahaa säästämättä loppuun, niin sitten tilanne varmaan paranee. Ja sitten toivotaan, ettei tämä osoittaudu maan tavaksi. Muuten koko metsäteollisuuden uskottavuus kärsii ja se on meidän jokaisen metsänomistajan lompakosta pois. Tässä on vuosia luotu kuvaa puun käytöstä hyvänä ja ekologisena vaihtoehtona. Äkkiä se maine on tärvättävissäkin.
Entäpä ,jos kyseessä onkin vain väärinkäsitys. Jospa onkin ilmoitettu paikkaa/paikkoja yksilöimättä purossa olevan raakkuja ja annettu lupa ylittää puro ,mutta ei ole kerrottu mistä. Tällöin voi työntekijä mitään kyselemättä vetää johtopäätöksen ,että edelliset toimijat ovat tienneet uria sijoitellessaan ,mistä ei voi ylittää puroa ja kulkeneet kohdasta , jossa ei aiheuteta vahinkoja. Vanhaa uraa on käytetty hyvässä uskossa ,ja varmuuden vuoksi vain yhtä , jotta mahdollisimman vähän maa-ainesta joutuisi puroon.
Snorkkeli ei kuulu konekuskin varustevalikoimaan ,joten on jäänyt huomaamatta se asia ,että raakut ovatkin mieltyneet vanhoihin uriin sankoin joukoin ja vallanneet vedenalaiset raiteet. Tämä selvisi vasta , kun syvällisesti raakkujen elämään perehtynyt biologi sukellusvehkeineen osui paikalle. Onkin kohtuutonta ,että tässä tapauksessa syytetään rikoksesta ,kun mitä todennäköisimmin kyseessä on puhdas vahinko.