1 Päätehakkuuikäistä kuusikkoa ei kannata harventaa.

Oikein. Päätehakkuuikä määritellään tietyn metsäkuvion puuston keskiläpimitasta. Termi pitää jo itsessään sisällään ajatuksen, että puustolle taloudellisessa mielessä paras toimenpide on päätehakkuu.

Päätehakkuuikäisen kuusikon harvennus ei kannata, sillä tuuli-, juurikääpä- ja hyönteistuhojen riski kasvaa. Kuusikkoa ei tuhoriskin vuoksi kannata harventaa sillonkaan, kun se ei ole vielä aivan päätehakkuuläpimitassa, mutta järeytyy siihen joidenkin vuosien kuluessa.

2 Boorinpuutoksen tunnistaa monihaaraisista latvoista.

Oikein. Puiden kaksihaaraisuus, poikaoksat ja kuolevat latvat voivat olla merkki booriongelmasta. Tyypillisiä boorinpuutosalueita ovat vanhat haka- ja kaskimaat sekä ojitusalueet. Varsinkin pienistä kuusista saattaa tulla boorinpuutoksen vuoksi pallomaisia. Koivujen latvoihin kehittyy luutamainen monihaarainen tupsu.

Puutosta saattaa ilmetä maanmuokkauksen jäljiltä. Esimerkiksi Lapissa boorin puutoksesta kärsiviä puita löytyy hienojakoisten maiden ojanpenkereiltä ja aurausalueiden palteista.

3 Pohjois-Suomessa paljon käytetty uudistusalojen muokkausmenetelmä auraus tuotti huonolaatuisia metsiä.

Väärin ja oikein. Pohjois-Suomessa metsäauraus oli pitkään maanmuokkauksen yleismenetelmä, joka auttoi metsien uudistamisessa vaikeissa oloissa. Pohjoisen kylmät, soistuneet ja paksun humuskerroksen metsämaat vaativat muokkausmenetelmän, joka parantaa voimakkaasti maan ilmavuutta sekä lämpö- ja vesiolosuhteita. Siinä auraus toimi hyvin. Ympäristösyistä auraus on kuitenkin vaihtunut mätästykseen.

Etelä-Suomessa entisten auraus-alueiden mäntytaimikoiden laatu ei ole ollut välttämättä hyvää, sillä auraus tuo maaperän ravinteita tehokkaasti kiertoon. Silloin liian viljavalla paikalla kasvavista männyistä tulee paksuoksaisia ja huonolaatuisia.

4 Pystykarsinta kannattaa.

Oikein ja väärin. Puiden pystykarsinta, eli oksien poisto 4–6 metrin matkalta puun tyvestä, on todettu tukkipuun laatua parantavaksi toimenpiteeksi tutkimuksissa 1950-luvulta lähtien. Laatuharvennus ja muut metsänhoitotoimenpiteet ovat kuitenkin metsän taloudellisen tuoton kannalta tärkeämpiä kuin pystykarsinta.

Pystykarsitulle puulle pitää olla tiedossa ostaja, jotta karsinta kannattaa. Ostajia voivat olla pienemmät sahat tai esimerkiksi ikkuna- ja paneeliteollisuus. Taloudellisesti järkevää voi olla karsia mäntyä, rauduskoivua ja erikoispuulajeja, kuten visakoivua.

5 Reikäperkaus on turhaa.

Väärin ja oikein. Reikäperkauksessa raivattavaa taimikkoa ei raivata kokonaisuudessaan, vaan lehtipuiden alle jääviä havupuuntaimia autetaan perkaamalla niiden ympäristö lehtipuista ja muusta kasvillisuudesta noin metrin säteeltä. Siitä saattaa olla etua kosteiden alueiden taimikoissa, jossa lehtipuita on erityisen paljon. Raivaamattomalta alueelta tuleva kilpailu voi tällöin vähentää vesomista reikäperkausalueen lehtipuunkannoissa.

Reikäperkaus ei ole merkittävästi täysperkausta halvempaa ja edellyttää ehdottomasti myöhemmän taimikonhoitokerran. Havupuuntaimien välimaastossa kasvavat vesakkopuskat tulee poistaa myös reikäperkauksessa.

6 Jos laatua haluaa, männyntaimikkoa ei voi kasvattaa liian tiheänä.

Väärin. Mäntytaimikon kasvatus tiheänä vähentää puiden oksikkuutta ja parantaa mäntyjen laatua, mutta puiden kasvukunnon on säilyttävä tiheydestä huolimatta hyvänä. Mäntytaimella tulee olla latvusta puolet puun pituudesta.

Erittäin tiheitä männyntaimiryppäitä on hyvä harventaa jo taimikon varhaisperkausvaiheessa. Jos mäntytaimet ovat alkuvaiheessa jakautuneet tasaisesti metsäkuviolle, 5 000–10 000 taimen hehtaaritiheys on sopiva puiden laadun parantumiseksi.

7 Haavat kannattaa poistaa männyn uudistusalalta.

Oikein. Männyntaimia pahimmillaan tuhoavan männynversoruosteen itiöt talvehtivat ja leviävät haavan lehtien avustuksella. Etenkin haapavesakko on tehokas sienitaudin levittäjä. Yksittäisestä isosta säästöhaavasta ei todennäköisesti ole versoruostetuhojen kannalta niin suurta haittaa kuin haapavesakosta.

Pienet männyntaimet voivat kuolla versoruostetuhojen vaikutuksesta, suurempiinkin männyntaimiin sieni aiheuttaa kasvutappioita ja laatuvikoja, kuten mutkaisuutta. Mäntytaimikon varhaisperkaus tulee tehdä huolella.

8 Lehtipuiden poisto mäntytaimikosta ehkäisee hirvituhoja.

Väärin ja oikein. Lehtipuuston raivaaminen ei välttämättä vähennä hirvien syömätuhoja mäntytaimissa. Tärkeintä on poistaa pusikoituneet lehtipuuryhmät ja etukasvuiset lehtipuut mäntytaimien ympäriltä jo varhaisperkauksessa eli taimikon 1. raivauskerralla. Männyntaimia pidemmät ja aivan niiden vieressä kasvavat lehtipuuntaimet lisäävät mäntyjen hirvituhoja.

Kaikkien lehtipuiden eli myös männyntaimien kasvua haittaamattomien lehtipuiden poisto taimikosta ei tutkimusten mukaan ole välttämätöntä hirvituhojen vähentämiseksi. Taimikon ominaisuudet eivät yksin ratkaise hirvituhojen määrää, vaan tärkein tuhoihin vaikuttava tekijä on hirvitiheys.

9 Tekopökkelöt ovat hyvä keino lisätä lahopuuta.

Oikein. Tekopökkelö on ensisijaisesti lehtipuun pystyrunko, joka on katkaistu muutamien metrien korkeudelta. Metsiin tarvitaan lisää kaikenlaista lahopuuta, ja metsän harvennushakkuussa katkaistavat tekopökkelöt ovat hyvä keino tuottaa pieniläpimittaista eli kuitupuukokoista lehtilahopuuta muun muassa pienten kolopesijöiden, kuten tiaisten tarpeisiin.

Metsäyhtiöt ovat viime aikoina ilmoittaneet lisäävänsä hakkuissa tehtävien tekopökkelöiden määrää, jos metsänomistaja näin sallii. Tekopökkelöillä voi jo harvennushakkuuvaiheessa merkitä metsään alueen, jolle jää tulevassa päätehakkuussa pysyvä säästöpuuryhmä.

10 Jatkuvan kasvatuksen metsissä luonto on monimuotoisempaa.

Oikein ja väärin. Jatkuva kasvatus tuo lisää elintilaa lajeille, jotka vaativat metsältä pysyvää peitteisyyttä. Pysyvästi peitteiset metsät ovat harvinaistuneet etenkin Etelä-Suomessa.

Jatkuva kasvatus ei kuitenkaan itsessään takaa kahta metsäluonnon monimuotoisuuden nykyistä avaintekijää: lahopuun määrän ja suurten vanhojen puiden määrän lisääntymistä.
Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa on yhtä lailla aktiivisesti jätettävä säästöpuita ja suojeltava lahopuustoa kuin tasaikäisrakenteisissa metsissä.

Juttua varten on haastateltu Luonnonvarakeskuksen tutkijoita Timo Saksaa, Martti Vuorista, Ari Nikulaa, professori Jari Hynystä ja Tapion asiantuntijaa Lauri Saaristoa. Lähteenä on käytetty Metsän jatkuvasta kasvatuksesta -kirjaa.

Lue koko juttu Metsälehti Makasiinista 5/2017.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.