Minulla oli aikaa miettiä ja jutella siitä mieheni kanssa. Vaikka emme ole naimisissa ja metsät tulisivat vain minun nimiini, olisi se kuitenkin perheemme yhteinenkin asia. Mieheni heittäytyi keskusteluissa kuitenkin ulkopuolisen konsultin rooliin. Vaikka ärsytti, ettei hän kertonut varsinaisesti mielipiteitään, vaan kertoi vain faktoja verotuksesta, metsän myynnistä ja hoidosta, niin olihan se viisasta. Jälkeenpäin voin rehellisesti todeta, että tein päätöksen ihan itse, ilman että kukaan olisi minuun yrittänyt vaikuttaa suuntaan tai toiseen.

Äiti vastasi heti, että ”Sehän olisi parempi kuin lottovoitto!”

Palaset tuntuivat loman aikana loksahtavan lopullisesti kohdalleen ja laitoinkin äidille viestin, että kyllä tämä näyttää ratkeavan. Äiti vastasi heti, että ”Sehän olisi parempi kuin lottovoitto!” Isälleni en laittanut viestiä, sillä äiti kertoisi terveiset hänelle. Minulla ja isällä ei ollut tapana soitella keskenään, eikä siihen ollut tarpeeksi painavaa syytä vieläkään.

Loman jälkeen tein metsätilan omistuksensiirrosta ihan kirjallisen ehdotuksen, jonka lähetin vanhemmilleni ja siskoilleni. Yhteisomistuksesta ei kukaan missään vaiheessa ollut edes puhunut, sen verran temperamenttisia meidän perheessä ollaan. Ainoa järkevä vaihtoehto oli se, että minä ostaisin isän metsät sukupolvenvaihdoskauppana ja maksaisin summan kerralla isälle. Ehdotin myös, että isä olisi apunani ja tukenani metsätilan hoidossa niin kauan kuin henki pihisee. Kaikki kuittasivat saman tien, että ehdotus on hyvä ja sillä mennään.

Ovatko oravat metsässä vuokralaisina vai onko metsäneläimillä ihan oma maakaari…

Kerroin edotuksestani myös lapsilleni, jotka molemmat ovat jo aikuisia. Poikani, joka on yhtä harvasanainen kuin ukkinsakin, mutisi hyväksyvästi ja piti metsänhankintaa viisaana. Hän on tehnyt raivaustöitäkin muutamana kesänä ja ymmärtää enemmän kuin minä metsäasioiden päälle (siihen ei kyllä paljon vaadita). Tyttäreni ei osannut ottaa sen tarkemmin kantaa, mutta innostui pähkäilemään kanssani metsän merkityksestä laajemminkin. Se lipsahti taas – niin kuin meillä yleensä – filosofian kautta fantasian puolelle, kun huomasimme miettivämme, ovatko oravat metsässä vuokralaisina vai onko metsäneläimillä ihan oma maakaari.

Tähän asti kaikki oli mennyt kuin siellä kuuluisassa Strömsössä. Seuraavaksi isä kutsui koolle palaverin, jossa minä, isä ja joku isän tilaama asiantuntija kävisimme läpi sukupolvenvaihdoksen käytännön toteutuksen ja sopisimme kauppakirjaan tulevista asioista. Ja minua alkoi hirvittää. Onko tämä nyt ihan oikeasti toteutumassa?

Lue Minnan aikaisemmat blogikirjoitukset:

Perheemme kuuma peruna

Hyppy kohti tuntematonta

Metsätilan sukupuolenvaihdos ja muita outoja termejä

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.